You are here

Koti

Kuinka maailmantalous näkyy arjessa?

suomi

Köyhyys ja epätasa-arvo ihmisoikeuskysymyksinä

Social Watch -tutkimusryhmä
1.10.2007

Köyhyys on moniulotteinen ilmiö. Mikäli asiaa tarkastellaan ihmisoikeusnäkökulmasta, hahmottuu köyhyyden vastainen taistelu poliittisena velvollisuutena. Huolestuttavan suuri osa maista ei saavuta ensimmäistä YK:n vuosituhannen kehitystavoitteista eli äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän puolittamista vuoteen 2015 mennessä. Intian ja Kiinan ulkopuolella köyhyys on jopa lisääntynyt.

Taustoittava materiaali: tekstien esittelyt


Globaali uusliberalismi Suomen näkökulmasta

Heikki Patomäki
Uusliberalismin nousu alkoi 1970-luvulla Isosta-Britanniasta ja
Yhdysvalloista. Suomessa sen periaatteita on toteutettu 1980-lopulta lähtien kansainvälisten trendien mukaisesti. Täällä muutoksen vetureita ovat olleet poliitikkojen sijaan asiantuntijat: virkamiehet, tutkijat ja konsultit. Lue lisää

Kunnat ja ympäristö (Paavo Arhinmäki)

Paavo Arhinmäki (vas.) valottaa kuntatason päätösten suurta merkitystä ympäristönäkökulmasta. Kesto 3:39.


(Julkaistu 1.9.2008)

Tervetuloa maailmantalous.netiin

Mistä finanssikriisissä on kyse? Miksi veroja kannattaa maksaa? Tuhoaako kasvu ympäristön? Onko eläkkeesi turvassa? Uhkaako globaali talous demokratiaa? Voiko kuluttamalla vaikuttaa? Katoaako kaikki työ Kiinaan?

 

Mitä siirtolaisuus on? Johdanto aiheeseen

Siirtolaisuudella tarkoitetaan joko valtion sisäistä tai kansainvälistä muuttoliikettä. Näissä artikkeleissa siirtolaisuudella viitataan jälkimmäiseen rajat ylittävään liikkumiseen. Maailmassa on tällä hetkellä noin 215 miljoonaa siirtolaista. Määrä kasvaa noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Yhdessä siirtolaiset muodostaisivat viidenneksi väkirikkaimman valtion maailmassa.

Talouden paikat: 

K O T I

Suomalaiselle koti on tärkeä. Siellä vietetään paljon aikaa, sitä sisustetaan huolella ja siihen sijoitetaan suuri osa omaisuudesta. Edelleen moni rakentaa oman talonsa.

Talouden paikat: 

Suomalaisen työn muutos: pellolta pätkähommiin


Kuva: Jarmo Ollikainen (CC)

Vielä ennen toista maailmansotaa Suomi oli nykymittarein kehitysmaa. Kaksi kolmasosaa väestöstä työskenteli maataloudessa. Elintaso ei ollut kaksinen ja työpäivät olivat toimialasta riippumatta pitkiä. Useimmat aloittivat työnteon nuorena ja jatkoivat ammatissa niin pitkään kuin pystyivät.

Kaupungistumisen ympäristöongelmat

Kuva: Brian Jeffery Beggerly (CC)

Kaupungit ja maaseutu, luonto ja asfalttikaupunki on perinteisesti nähty toistensa vastinpareina. Luontoa suojellaan pahalta kaupungilta. 2000-luvun tärkein ympäristökysymys koskee kuitenkin juuri kaupunkien suojelua: kestävät ratkaisut kaupungeissa eivät pelasta ainoastaan niitä itseään, vaan suojelevat myös ympäröiviä alueita.

Talouden paikat: 

Miten voin vaikuttaa? Kansalaisvaikuttamisen monet keinot

Kuva: Favianna

 

Muutamia kymmeniä vuosia sitten poliittinen vaikuttamisen keinot olivat selkeitä. Kunnallisvaaleissa äänestettiin paikalliset päättäjät, eduskuntavaaleissa valtakunnantason ykkösvaikuttajat. Presidentinvaaleissa äänestettiin yleensä Kekkosta – tai tarkemmin ottaen hänen valitsijamiehiään (ja joskus harvoin -naisia).

Talouden paikat: 

Sivut

Subscribe to RSS - Koti