You are here

Öljykenttä ja hakkuutyömaa

Kilpailu luonnonvaroista kiihtyy, usein ympäristön ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Kuka hyötyy, kuka häviää?

Undefined

Tuloerot vaikuttavat globaalisti yli sukupolvien yksilöön ja yhteiskuntaan

Kansalaisjärjestö Oxfamin tammikuussa 2013 julkaisema raportti herätti myös Suomessa heti julkaisunsa jälkeen jonkin verran keskustelua tuloeroista ja globaalista köyhyydestä. Raportin tunnetuimman väitteen mukaan maailman sadan rikkaimman henkilön vuositulot riittäisivät poistamaan äärimmäisen köyhyyden maailmasta.

Vastuullisuussertifioinnit eivät poista kaupan rakenteellisia ongelmia

Ruuan ja tavaroiden alkutuotannon etääntyessä kuluttajasta pakolliset alkuperätiedot eivät kerro mitään tuotanto-olosuhteista. Pelkästään valmistusmaan kirjaaminen pakkaukseen ei riitä kertomaan lopputuotteen ostajalle siitä, missä esimerkiksi vaatteen puuvilla on tuotettu, värjätty ja kudottu kankaaksi tai millainen ympäristö- tai työlainsäädäntö maissa on tai onko lakeja noudatettu.

MAAILMANTALOUDEN ABC ja D – taloustietoa turhia taiteilematta

Maailmantalouden ABC ja D on uusittu painos vuonna 2009 ilmestyneestä Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen toimittamasta Maailmantalouden ABC -kirjasta. Kuten edeltäjänsä, Maailmantalouden ABC ja D valottaa talouden käsitteitä kansantajuisesti ja tuo esille syitä seurausten takana.

R E S U R S S I K E S K I T T Y M Ä

Ihminen on aina käyttänyt ympäristöään ja luonnonvaroja hyväkseen.

Ensin lähinnä keräiltiin syötäviä kasveja ja metsästettiin. Merkittävä käänne luontosuhteessa tapahtui, kun opittiin viljelemään maata. Toimintaan tuli pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Edelleen oli kuitenkin selvää, että ihminen oli luonnon armoilla eikä päinvastoin. Tämä ajattelutapa kesti tuhansia vuosia.

Ilmastonmuutos ja kehitysmaat

Tutkija Mira Käkönen kertoo ilmastonmuutoksen vaikutuksista kehitysmaissa. Kesto 7:25.



Julkaistu 27.5.2011

Ilmastoneuvottelujen kipupisteet

Tutkija Mira Käkönen analysoi kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja. Kesto 9:00.



Julkaistu 27.5.2011

Naiset ja siirtolaisuus


Nimettömiä siirtolaistyöläisiä bangkokilaisella rakennustyömaalla. Kuva: Ronn Aldaman(CC)

Siirtolaisuus mielletään helposti nuorten miesten liikkumiseksi maasta toiseen. Kuitenkin jo vuosikymmenien ajan joka toinen siirtolainen on ollut nainen.

Ilmastoneuvotteluiden "puhtaan kehityksen mekanismi" ei lunasta lupauksiaan

Janne Sivonen
1.6.2011

Kioton ilmastosopimuksessa lanseeratun puhtaan kehityksen mekanismin on määrä rahoittaa ilmastonmuutoksen torjuntaa kehitysmaissa, vähentää päästöjä, edistää kestävää kehitystä, vauhdittaa teknologiasiirtoa – ja hyödyttää kaikkia osapuolia taloudellisesti. Käytännössä sapluuna ei ole toiminut suunnitelmien mukaisesti.

Puhtaan kehityksen mekanismi eli CDM (clean development mechanism) toi ilmastotalkoisiin päästöjä vähentävät hankkeet, joita teollisuusmaat toteuttavat kehitysmaissa.

Sivut

Subscribe to RSS - Öljykenttä ja hakkuutyömaa