You are here

Vuosituhattavoitteet kehitysyhteistyön vetureina?

Miten maailmasta kitketään köyhyys?

Yhdistyneet kansakunnat julkisti huippukokouksessaan vuonna 2000 vuosituhatjulistuksen, joka sisälsi kahdeksan yhteisesti sovittua kehitystavoitetta (ks. taulukko oikealla), jotka tulisi saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteet pohjautuivat 1990-luvulla järjestettyihin YK:n temaattisiin huippukokouksiin muun muassa lasten ja naisten oikeuksista, ympäristöstä ja lisääntymisoikeuksista.

Kaikki YK:n jäsenvaltiot Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sitoutuivat niihin. Koskaan aikaisemmin maailmanlaajuisista kehitystavoitteista ei ollut sovittu näin laajasti.

Vuosituhattavoitteilla on paljon hyviä puolia. Ensinnäkin ne ovat helposti ymmärrettäviä ja niiden saavuttamista on kätevä mitata. Edistyksen mittaaminen on siirtänyt kehitysavun painopisteen panoksista eli avun määrästä tuloksiin, siihen mitä käytännössä saadaan aikaan. Vuosituhattavoitteiden nojalla kehitysavun määrään ja laatuun pettyneet voivat painostaa valtioita noudattamaan sitoumuksiaan.

Tavoitteet tuovat myös esille köyhyyden moninaisuuden sekä sen, että köyhyyden vähentämiseen vaaditaan sosiaalisia parannuksia, ei vain talouskasvua. Köyhyyden vähentäminen on nyt yleisesti tunnustettu suurimmaksi globaaliksi haasteeksi.

Alusta asti oli selvää, että vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vaatisi lisäpanostusta sekä rikkailta että köyhiltä. Rikkaiden maiden olisi tuntuvasti nostettava kehitysapuaan. Tavoitteena olisi 0,7 prosentin osuus bruttokansantuotteesta, mihin avunantajamaat olivat sitoutuneet jo vuoden 1970 YK-huippukokouksessa. Avunantajilta vaadittaisiin myös parempaa yhteistyötä sekä avustuskäytäntöjen yhtenäistämistä ja tehostamista.

Avunsaajilta tavoitteiden saavuttaminen puolestaan edellyttäisi poliittisia muutoksia, sitoutumista tavoitteisiin sekä monia maita vaivaavan korruption kitkemistä.

Panostus on kuitenkin ollut vähäistä. Kaikista köyhimmille kehitysmaille annettavan avun määrää ei ole juurikaan lisätty. Myös yhteiskunnalliset ongelmat ja huono hallinto ovat vähentyneet hitaasti.

Tällä hetkellä myönnetäänkin yleisesti, ettei vuosituhattavoitteita saavuteta määräaikaan, vuoteen 2015, mennessä. Etenkin Saharan eteläpuolinen Afrikka laahaa pahasti perässä aikataulusta. YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan köyhyyden puolittamiseen tähtäävää tavoitetta ei nykyvauhdilla saavutettaisi alueella ennen vuotta 2147.

Menestystarinoitakin kuitenkin on. Monessa Aasian maassa, erityisesti Intiassa ja Kiinassa, on edistytty huomattavasti.

Vuosituhattavoitteet vaikuttavat neutraaleilta ja äkkiseltään katsottuna kaikin tavoin hyviltä. Ne eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia.

Ensinnäkin tavoitteiden sisällöllisiä määritelmiä on arvosteltu. Esimerkiksi köyhyyden vähenemistä arvioidaan niin sanotulla dollari päivässä -mittarilla, jonka mukaan kaikki alle dollarin päivässä tienaavat elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Yksinkertaistava määritelmä ei huomioi erilaisten elinympäristöjen merkitystä. Maaseudulla dollari tarkoittaa aivan eri asiaa kuin kaupungissa.

On myös sanottu, että tavoitteet ovat niin yleisluontoisia, että niiden nimissä on mahdollista tehdä mitä vain. Eri avunantajamaat ja kehitysyhteistyöjärjestöt rahoittavat erilaisia projekteja erilaisin tavoittein ja erilaisin intressein. Esimerkiksi Suomella ja Japanilla voi olla hyvinkin eriävät näkemykset siitä, miten kehitysmaita tulisi auttaa. Kaikkia toimia voi kuitenkin nyt puolustaa sillä, että ne pyrkivät vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen – kukin omalla tavallaan.

Joidenkin mukaan tällaisten kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ylipäätään saattaa vääristää käsityksiä kehitysavusta. Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä kehitystäkään saavuteta hetkessä. Se, ettei tavoitteita saavuteta, voi kuitenkin tuottaa ihmisille suuren pettymyksen, vaikkei saavuttaminen olisi todellisuudessa edes ollut mahdollista.

Kuten aina kehityksestä puhuttaessa, vuosituhattavoitteidenkin kohdalla on tärkeää pitää mielessä, että maailmantalous, etenkin maailmankauppa ja globaalit finanssimarkkinat, vaikuttaa hyvin paljon kehitykseen.

Ilman kahdeksannen vuosituhattavoitteen kuvailemaa reilua globaalia talousjärjestelmää, joka mahdollistaisi köyhien maiden omaehtoisen kehityksen, edistystä on vaikea saavuttaa. Tämä pätee etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Maailmantalouden rahavirtojen rinnalla kehitysapu on kuin hiekanjyvä autiomaassa.

Eva Nilsson