You are here

Voiko hyvinvointia mitata taloudellisesti?

Jos ajatellaan, että ihmiset voivat vaikuttaa hyvinvointiin ohjaamalla taloutta, pitäisi pystyä arvioimaan, mikä kehitys on hyvää ja mikä huonoa. Tähän tarvitaan mittareita. Niillä voidaan järjestää kaikkea sitä kaoottista tietoa, jota taloudesta saamme.

Tällä hetkellä seurataan lähinnä muutamaa indikaattoria: työllisyyttä, kansantuotetta, inflaatiota ja ulkomaankauppaa. Tärkein on näistä on ehdottomasti bruttokansantuote (BKT).

Bruttokansantuote mittaa kaikkien tietyllä alueella tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa tietyllä ajanjaksolla. Yleisesti bruttokansantuote ilmoitetaan henkeä kohti, jolloin se ilmaisee yhden henkilön keskimäärin tuottamien tavaroiden ja palveluiden arvon. Tämä antaa yleiskuvan ihmisten keskimääräisestä rahallisesta elintasosta tai tuotantokyvystä. BKT:n avulla on helppo verrata eri maiden elintasoa.

Esimerkkejä BKT:sta henkeä kohden vuonna 2004:

Suomi: 37 014 dollaria
Venäjä: 5 369 dollaria
Tansania: 324 dollaria

Koska BKT ei kuitenkaan huomioi elinkustannusten eroa eri maissa, on myös kehitetty niin sanottu ostovoimakorjattu BKT, joka arvioi, mitä rahalla käytännössä saa. Tämä tasoittaa lukuja huomattavasti, koska esimerkiksi leipä on Tansaniassa halvempaa kuin Suomessa.

Kun hintataso huomioidaan, edellinen lista näyttää tältä (ns. ostovoimapariteettiluvut):

Suomi: 29 305 dollaria
Venäjä: 10 179 dollaria
Tansania: 673 dollaria

Ostovoimakorjatussakin BKT:ssa on kuitenkin ongelmansa. Ensinnäkään se ei mittaa alueen sisäisiä elintasoeroja mitenkään. Siten korkeakaan BKT:n taso ei takaa, että kaikilla kansalaisilla olisi varaa vaikkapa ruokaan. Tämä on keskeinen monen talouden mittarin ongelma. Ongelman korjaamiseksi mittareita pitää täydentää esimerkiksi niin kutsutulla gini-indeksillä, jonka asteikolla 0 tarkoittaa tulojen täydellistä tasajakoa ja 100 täydellistä keskittymistä. Vuonna 2000 gini-lukema oli Suomessa 25 ja Tansaniassa 35.

BKT:n ainoa ongelma ei kuitenkaan ole tuloerojen puuttuminen. Esimerkiksi sota kasvattaa väliaikaisesti kansantuotetta, koska sotakaluston ostot lisäävät tuotantoa. Myös ympäristökatastrofit nostavat bruttokansantuotetta. BKT onkin sokea sille, onko jokin toiminta ihmisten kannalta hyvää vai huonoa. Se ei myöskään huomioi ympäristön tuhoutumista tai inhimillistä kehitystä.

Seuraavassa esitellään kaksi talouden mittaria, joita on ehdotettu BKT:n rinnalle tai jopa sitä korvaamaan. Koska käytetty mittari pitkälti määrittelee sen, mihin pyritään, on mittarin valinnalla suuri merkitys.

Inhimillisen kehityksen indeksin (Human Development Index, HDI) kehitti maailmankuulu intialainen taloustieteilijä ja Nobel-voittaja Amartya Sen. Sitä käytetään paljon muun muassa YK:ssa. HDI lasketaan elinajanodotteen, lukutaitoisuuden, koulutuksen ja elintason perusteella. Vaikka onkin ongelmallista typistää inhimillinen kehitys muutamaan indikaattoriin, HDI ottaa kuitenkin paremmin huomioon kehityksen kannalta olennaisia kysymyksiä kuin esimerkiksi bruttokansantuote.

Toinen, kansalaisyhteiskunnasta ponnistanut, mittaamistapa on niin sanottu onnellinen planeetta -mittari (Happy Planet Index, HPI), joka huomio elinajanodotteen, ihmisten onnellisuuden kysyttäessä ja ekologisen jalanjäljen. Se irrottaa siis kansalaisten elintason onnellisuudesta ja perustaa onnellisuuden muihin kuin materiaalisiin tekijöihin. Erityisen uutta siinä on yritys laskea tuotannon ja kulutuksen ekotehokkuutta ja käyttää tätä kehityksen mittarina.

Muitakin mittareita on olemassa, ja niitä kehitetään jatkuvasti lisää. Mittareita valitessamme nostamme aina esiin joitakin piirteitä talouden suorituksista ja unohdamme toisia. Talouden mittareiden valinta on siis myös politiikkaa.

Otto Bruun

Talouden paikat: