You are here

Verokilpailu kutistaa politiikan pelivaraa

 
 
Verotuksella voidaan nähdä neljä keskeistä tehtävää. Valtiot keräävät verotuloina osan keskuspankkien kautta liikkeelle laskemastaan rahasta takaisin ja rahoittavat sillä valtion kulutusta eli esimerkiksi julkisia palveluja.

Toiseksi veroilla ja tulonsiirroilla voidaan vaikuttaa tulojen jakautumiseen, eli tasata tuloeroja.

Kolmanneksi veroilla voidaan uudelleenhinnoitella toimintoja: haittaveroilla voidaan vähentää esimerkiksi saastuttavaa liiketoimintaa.
Neljänneksi verotus on myös yhteiskuntia koossa pitävä voima, kun päättäjät ja kansalaiset tulevat sen kautta riippuvaisiksi toisistaan.

Veroille on tyypillistä, että niiden tuoton käyttötarkoitusta ei ole määrätty ennalta. Tämä erottaa verot tiettyyn palveluun tai vaikkapa tuotteen käyttöoikeuteen sidotuista maksuista. 

Veroja maksavat sekä yksityishenkilöt että yritykset vastineeksi valtiolta saamistaan palveluista ja toimivasta yhteiskuntarakenteesta. Verojen tasoon ja toteutustapaan liittyvät päätökset ovat merkittävimpiä, joita kansanedustajat demokraattisissa valtioissa tekevät. Ne luovat monella tavoin edellytykset ja raamit sille, minkälaisessa yhteiskunnassa elämme.

Vertailevat tutkimukset ovat osoittaneet että kansalaisilta kerättävistä verotuloista vähiten riippuvaiset maat, kuten merkittävät öljyntuottajat, kiinnittivät yleensä vähemmän huomiota kansalaisten hyvinvointiin.

Nykyään päätöksiä veroista ohjaa usein verokilpailu, jolla valtiot yrittävät houkutella alueelleen monikansallisia yrityksiä ja rikkaita yksityishenkilöitä. Yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verotusta on 1980-luvulta alkaen kevennetty eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi vuosina 2000–2006 rikkaiden teollisuusmaiden (OECD-maat) keskimääräinen yhtiöverotaso laski 34,1 prosentista 28,5 prosenttiin. Kun yksi valtio on alentanut verotustaan, ovat naapurimaat seuranneet usein esimerkkiä.

Ilmiöstä on käytetty nimitystä ”kilpailu kohti pohjaa”. Jotkut pitävät sitä terveenä ilmiönä ja katsovat sen esimerkiksi tehostavan valtioiden toimintaa.

Demokratianäkökulmasta taustalla on väärinymmärrys verotuksen roolista. Verotus on pohjimmiltaan väline kansalaisten tahdon toteuttamiseen – esimerkiksi ilmaiseen koulutukseen tai maksuttomaan terveydenhoitoon kaikille. Tämän vuoksi verotusta ei voi "tehostaa" samalla tavalla kuin muita yhtiöiden kustannuksia. Siten verokilpailu heikentää demokratiaa.

Taloudelliselta kannalta verokilpailu on hyödyttänyt joinain ajanjaksoina joitain valtioita, kuten Irlantia ja osin myös Suomea. Vuonna 2008 alkaneen globaalin talouskriisin synnyttämät valtioiden velkaongelmat ovat kuitenkin osoittaneet, että verokilpailulla saavutettu rikkaus voi hävitä nopeasti taloussuhdanteiden muuttuessa. Näin kävi Irlannille, jonka pankkien tappiot ajoivat maan vakavaan velkakriisiin.

Silloin kun verokilpailu on valtioita hyödyttänyt ovat hyötyjät yleensä olleet niitä, jotka ovat lähteneet siihen mukaan ensimmäisinä. Heidän saamansa hyödyt ovat kuitenkin pois muiden valtioiden verotuloista. Investoinnit eivät myöskään välttämättä kanavoidu hyvinvoinniksi, tai edes verotuloiksi, jos verotaso on tarpeeksi alhainen tai jos esimerkiksi yritykset tai rikkaat yksityishenkilöt pystyvät siirtämään voittojaan veroparatiiseihin.

Pidemmällä aikavälillä jatkuvasti laskevista verotuloista kärsivät kaikki valtiot. Hyötyjiksi jäävät rikkaimmat yksityishenkilöt ja suuryritysten osakkeenomistajat. Näin tuloerot kansalaisten välillä kasvavat.

Erityisen haitallista verokilpailu on ollut kehitysmaille, joille yritysverotus on perinteisesti ollut merkittävä tulonlähde. Kun monikansalliset yhtiöt kilpailuttavat valtioita keskenään esimerkiksi vapaatuotantoalueita hyödyntäen ja vaatien, saattavat valtioiden näistä yrityksistä saamat hyödyt painua nollaan tai jopa miinusmerkkisiksi.

Verokilpailu on luonteeltaan kansainvälinen ongelma. Sen vuoksi siihen puuttuminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Yrityksiä pitäisi velvoittaa maksamaan veronsa sinne, missä ne todellisuudessa toimivat, eikä esimerkiksi veroparatiiseihin.

Niin kauan kuin sitovia sopimuksia ei ole, on yrityksiltä syytä vaatia verojensa maksua todellisiin toimintamaihin yhteiskuntavastuun nimissä.
Matti Ylönen
(Päivitetty 21.9.2012)