You are here

Vastuullisuussertifioinnit eivät poista kaupan rakenteellisia ongelmia

Ruuan ja tavaroiden alkutuotannon etääntyessä kuluttajasta pakolliset alkuperätiedot eivät kerro mitään tuotanto-olosuhteista. Pelkästään valmistusmaan kirjaaminen pakkaukseen ei riitä kertomaan lopputuotteen ostajalle siitä, missä esimerkiksi vaatteen puuvilla on tuotettu, värjätty ja kudottu kankaaksi tai millainen ympäristö- tai työlainsäädäntö maissa on tai onko lakeja noudatettu.

Kuluttajien tiedontarpeen tyydyttämiseksi ja toisaalta kuluttajien rahavirtojen ohjaamiseksi on kehitetty erilaisia kriteerejä ja sertifikaatteja kertomaan paremmasta tuotteesta, tuotteen ympäristövaikutuksista, työoloista ja tuottajan oikeudenmukaisemmasta asemasta kaupankäynnissä. Tämä perustuu osin ajatukseen siitä, että kuluttaja voisi valinnoillaan vaikuttaa tuotanto-olojen ja hintojen kehittymiseen. Sertifioinnit kuitenkaan eivät poista kaupan rakenteen ongelmia vaan jopa auttavat ylläpitämään epäoikeudenmukaisia kauppasuhteita tarjoamalla kuluttajalle illuusion todellista merkittävämmästä vaikuttamisesta.

Jotain kansainvälisen kaupankäynnin läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta kertoo se, että on tarvetta puhua reilusta, vastuullisesta tai solidaarisesta kaupasta ”sen tavallisen kaupan” rinnalla. Tuotannon paremmuutta arvioidaan esimerkiksi luonnonmukaisesta tuotannosta kertovilla luomusertifioinneilla ja vastuullisuussertifioinneilla, kuten FLO:n Reilun kaupan merkillä. Osaan vastuullisuussertifikaateista liittyy myös elementtejä ympäristöä suojelevasta tuotannosta.

Merkkiviidakossa

Maataloustuotteiden kohdalla ympäristöystävällisestä tuotannosta kertovat erilaiset luomusertifikaatit kuten leppäkerttumerkki tai EU:n luomumerkki. Vastuullisuussertifioinneista Reilun kaupan merkki on Suomessa tunnetuin. Lähes kaikki sosiaalisesta vastuusta ja tuotannon eettisyydestä kertovat merkit keskittyvät nimenomaan raaka-aineen tuotantokriteereistä ja joissain tapauksissa tuottajahinnoista ja työntekijöiden palkoista – ei jalostusvaiheen tuotanto-olosuhteista tai myyntiketjusta. World Fair Trade Organisation (WFTO) kehittelee parhaillaan sertifikaattia, jolla esimerkiksi pientuottajien käsitöiden tuotanto-olosuhteille saataisiin kriteerit eettisyydestä. Toistaiseksi järjestön logoa käyttävät WFTO:n tuottajajäsenet, jotka ovat sitoutuneet järjestön periaatteisiin, joissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi työskentelyolosuhteita, palkkausta, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja ympäristövaikutuksia. Tätä ei kuitenkaan järjestelmällisesti valvota.

Erilaiset vastuullisuussertifikaatit painottavat kriteereissään erilaisia asioita. Reilun kaupan järjestelmään sitoutuneille viljelijöille maksetaan maailmanmarkkinahinnan romahtaessakin takuuhinta ja plantaasiviljelmillä työntekijöiden oikeuksia on määritelty. Rainforest Alliancen sammakkomerkki, joka tunnetaan Suomessa erityisesti suklaasta ja banaaneista, keskittyy sosiaalista oikeudenmukaisuutta enemmän biodiversiteetin säilyttämiseen, vaikkakin sertifioinnin kriteereissä otetaan huomioon kansainvälisiä sopimuksia ja paikallista lainsäädäntöä. Pauligin kahveista tunnettu yrityskeskeinen UTZ sertifioi laatua ja liiketoiminnan ammattimaisuutta, ei sosiaalista vastuuta.

Suomessa vähemmän tunnettuja sertifikaatteja ovat esimerkiksi luomusertifiointiin alunperin erikoistuneen IMO:n Fair for Life ja luomusertifioiduille tuotteille myönnettävä Naturland Fair. Fair for Lifessa panostetaan tuottajien omaan jatkojalostukseen. Lisäksi paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen oikeuksiin kiinnitetään huomiota. Sertifiointisääntöjen on oltava selkokielisenä esimerkiksi työntekijöiden saatavilla. Naturland Fairissa taas kiinnitetään huomioita paikallismarkkinoiden kehittämiseen.
Saako rahalla vastuullisuutta?

Kustannukset riski pienviljelijöille

Eri järjestelmiä on erittäin vaikea arvioida yhteismitallisesti. Siinä missä Fair for Life painottaa alkuperäiskansayhteisöjen oikeuksia ja Reilu kauppa takuuhintaa sekä tuottajayhteisöille maksettavia lisiä, lähestyy Rainforest Alliance vastuullisuutta ympäristökysymysten kautta ja ottaa muita tiukemman linjan esimerkiksi GMO-tuotantoon. UTZ taas korostaa tuotannon ammattimaisuutta: hintojen ajatellaan nousevan paremman laadun myötä. Mikään sertifiointi ei takaa tuottajalle, että hänen tuotteitaan maksullisenkaan sertifioinnin puitteissa varmuudella ostettaisiin. Kuitenkin useimmista sertifioinneista maksetaan myynnistä ja hyödystä riippumatta ja kustannukset jäävät pahimmassa tapauksessa tuottajan tappioksi. Tämä vaikeuttaa erityisesti järjestäytymättömien pienviljelijöiden mahdollisuuksia saada tuotteensa sertifioitua.

Tietääkseen, mitä eri vastuullisuussertifioinnit takaavat tuottajalle, jää kuluttajan vastuulle salapoliisityö kapulakielisten sertifiointikriteerien parissa. Jos tämä on hankalaa korkeakoulutetulle, ei tehtävä ole aivan helppo myöskään kouluja käymättömälle globaalin Etelän viljelijälle: esimerkiksi Boliviassa on yleistä, että tuottajat eivät tiedä, mihin ovat eri sertifioinneissa sitoutuneet.

Sertifiointi takaa vain alkutuotannon

Vastuullisuussertifiointien ulkopuolelle jää tuotteita, joita maahantuodaan pienissä erissä suoraan tuottajilta. Näitä ovat esimerkiksi maailmankauppayhdistysten partnereiden tuottamat ja suoraan maahantuodut käsityöt tai Cafe Caracolin maahantuoma kahvi. Näiden tuotteiden eettisyyteen uskominen jää luottamuksen varaan sertifioinnin puuttuessa, mutta käytännössä tuottaja voi hyötyä tuotteensa myynnistä näitä kanavia pitkin jopa enemmän kuin myymällä tuotteensa sertifioituna.

Sertifiointi takaa vain alkutuotannon, ei koko tuotantoketjun eettisyyttä. Sertifiointi edistää imagonmuokkausta haluttuun suuntaan. Esimerkiksi äidinmaidonkorvikemainonnastaan kritisoitu Nestlé myy Reilun kaupan kahvia ja suklaata muun kahvin ja suklaan rinnalla ja tavoittaa näin myös vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneita ostajia. Euroopassa moniin maihin levinnyttä Lidl-kauppaketjua on syytetty työntekijöiden oikeuksien polkemisesta, mutta silti kuluttaja voi ostaa kauppaketjun valikoimista Reilun kaupan tuotteita. Reilun kaupan puuvillasta valmistetun t-paidan värjäysprosessista, kankaan kudonnasta tai tehtaan työntekijän olosuhteista merkki ei kerro mitään. Banaanioluen banaaniosuus taas on häviävän pieni verrattuna vaikkapa viljaan, mutta silti merkkiä käytetään pullossa myynninedistäjänä.

Mervi Leppäkorpi