You are here

Vaihtoehtoja julkisen sektorin uudistukselle Euroopassa – Trondheimista etelään

Mathew Little
7.10.2007

Yksityistäminen ei ole parantanut julkispalveluiden laatua. Silti se esitetään usein ainoana vaihtoehtona. Onko todella näin? Innovatiivisia julkisen sektorin uudistusratkaisuja on otettu käyttöön ympäri Euroopan, usein hyvällä menestyksellä.  

”Olimme hanakasti yksityistämistä vastaan”, muistelee norjalainen ay-aktiivi Rolv Hanssen, "kunnes meiltä kysyttiin: 'Tiedämme tarkkaan mitä te vastustatte, mutta mitä te puollatte?'”

Sama kysymys esitetään yhä useammin eri puolilla Eurooppaa, etenkin vasemmistopiireissä. Silti se hämmentää. Eri asioiden puolustaminen ja vastustaminen ovat saavuttaneet masentavan tavanomaisen aseman vasemmiston sanavarastossa viimeisen 20 vuoden aikana. Muutoksesta sen sijaan puhutaan harvemmin.

Sosiaalidemokraattien loikatessa mukaan markkinatalouteen jäivät ammattiliitot sekä kunnalliset ja sosiaaliset liikkeet omilleen ympäri Euroopan. Tämän seurauksena on alettu etsiä uusia tapoja pyörittää julkisia palveluja. Tehtävän oleellisena osana on ajaa palvelujen pysymistä julkisina. Työläisten osanotto, kansalaisosallistuminen ja kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus ovat olleet vastapaino oikeistolaistumisaallolle. Yksityistämisintoilijoiden edistys onkin hidastunut, joissain paikoissa pysähtynyt kokonaan.

”Trondheim on inspiraatiomme”, vakuutti Norjan työväenpuolueen puheenjohtaja Jens Stoltenberg puolueensa ja sen keskustavasemmistolaisten kumppaneiden vaalivoiton jälkeen vuonna 2005. Uuden hallituksen ohjelmaan sisältyi yksityistäminen lopettaminen sekä valtion aktiivisempi rooli yhtiöiden johdossa, esimerkiksi rautatieyhtiössä, jossa valtio on suurin osakas. Tältä osin hallitus on radikaalein, mitä OECD-maissa on vuosiin nähty.

Stoltenbergin noustessa puheenjohtajaksi häntä pidettiin norjalaisena versiona Tony Blairista. Ammattiliittojen ja kansalaisyhteiskunnan vasemmistoliittouman ajaman "julkisen sektorin takaisinlunastusohjelman" kokemukset Trondheimistä, Norjan kolmanneksi suurimmasta kaupungista, saivat työväenpuolueen ja sen johtajan kuitenkin muuttamaan kurssiaan. Yksityistämisen kannattajasta tuli sen vastustaja.

Liike alkoi Trondheimissa vuonna 2002 kaupungin ammattiyhdistysliiton neuvoteltua alaosastojensa kanssa. Neuvottelut johtivat yhdeksäntoistakohtaisen poliittisen ohjelman laatimiseen vuoden 2003 kunnallisvaaleihin. Ohjelman ydin oli kumota kunnanhallituksen oikean siiven linjaus, jonka mukaan julkisten palvelujen tarjouksia kilpailutettiin. Yhdistyksen vaatimukset luovutettiin kaikille poliittisille puolueille ja ammattiyhdistysliitoille, jotta ohjelmaa arvioitaisiin ja analyysiä levitettäisiin jäsenille ja asukkaille. Suurinta osaa liiton vaatimuksista kannattaneet puolueet, työväenpuolue, sosialistinen vasemmistopuolue ja punainen vaaliliittouma, voittivat enemmistön valtuuston paikoista. 70 prosenttia ammattiliittojen jäsenistä äänesti vasemmistoa. Edellisissä vaaleissa osuus oli ollut 54 prosenttia.

Tämä uusi vasemmistoenemmistöinen valtuusto aloitti välittömästi julkisten palveluiden palauttamisen kunnan alaisuuteen, käynnisti neuvottelut siirtääkseen kaupungin linja-autoyhtiön takaisin kunnalliseen omistukseen ja kumosi päätöksen yksityistää kaupungin elokuvateatterit. Vanhustenhoitopalveluita tuottaneiden yksityisyritysten sopimuksia ei uusittu. Kouluihin investoitiin huomattavasti. Valtakunnallisen tavan vastaisesti Trondheim myös lisäsi avustuksia työmarkkinoiden ulkopuolisille ihmisille, kuten yksinhuoltajaäideille.

”Huolenpitoa Trondheimissa” -sloganista tuli Norjan vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen iskulause vuoden 2005 valtakunnallisissa vaaleissa. Kansalaisjärjestö Attacin ja ammattiyhdistysten innoittamana vuoden 2005 Oslon-kampanja vaati poliitikkoja lopettamaan yksityistämisen ja veronkevennykset. Noin 4 000 ihmistä osallistui pääkaupungissa mielenosoitukseen. Vaalit osoittivat keskusta- ja vasemmistopuolueille aktivistiryhmien ja ammattiliittojen tärkeyden. Kun työläis-, keskusta- ja sosialistisen vasemmistopuolueen liittouma oli muodostettu, yksityistäminen loppui.

Samalla kun ammattiliitot yrittivät suojella poliittisin kampanjoin julkisia palveluja, ne pyrkivät myös parantamaan järjestelmää. 1990-luvun lopulta lähtien maan suurin ammattiyhdistys, Kunnallisten ja yleisten työntekijöiden liitto Fagforbundet, oli edelläkävijänä linjannut käytännön ideoita julkisen sektorin työntekijöiden palveluiden laadun parantamiseksi. Strategiana on ollut ehkäistä yksityistämistä kumoamalla syytökset siitä, että julkiset palvelut ovat huonosti johdettuja. "Tiedämme, että julkisen sektorin työntekijät haluavat todella tehdä hyvää työtä", sanoo aiemmin Fagforbundetin neuvonantajana toiminut Rolv Hanssen.

Ajatuksena on käyttää kuntatyöntekijöiden tietämystä hyväksi ja kuunnella heidän näkemyksiään. Kokeiluprojektissa mukana olleissa pienissä kunnissa työntekijät ja palveluiden käyttäjät tapasivat toisiaan, työntekijöitä kannustettiin esittämään parannusideoita, tietoa jaettiin. Muutokset tehtiin niin, ettei kukaan menettänyt työtään. Myöhemmin Norjan keskustavasemmistolainen hallitus omaksui toimintatavan ja laajensi sen kattamaan yli sata kuntaa.

Tehokkaampi julkinen sektori
Ruotsissa julkisen palvelun liitto Kommunalilla on ollut on samanlainen kokeilu. Nimellä Come On tunnetussa hankkeessa työntekijöitä on kannustettu ilmoittamaan tehottomista työtavoista ja kehittämään uusia menetelmiä takeenaan se, etteivät nämä uudistukset maksa heille heidän työpaikkojaan. Kommunalin varapuheenjohtaja Lars-Ake Almqvistin mukaan liitto ymmärsi, että muutostarpeen kieltäminen ei ollut kovin rakentavaa, etenkään kun jotkut syytteistä tehottomista julkisista palveluista olivat totta. Kommunal kehitti tehokkaamman mallin, jossa työntekijät osallistuvat hierarkiattomaan organisaatioon, jonka päämääränä on rahan säästäminen unohtamatta kuitenkaan ihmistä. Samanlaisia järjestelyitä on toteutettu 60 kunnassa, esimerkiksi vanhustenhoidon ja vesihuollon piirissä.  

Myös brittiammattiliitot ovat haastaneet yksityisen sektorin sen omassa pelissä – palveluiden kilpailuttamisessa – ja voittaneet. Newcastlessa julkisen sektorin liitto Unison voitti vuonna 2002 kymmenen vuoden ja 250 miljoonan punnan sopimuksen kaupunginvaltuuston it-järjestelmien toimituksesta ja ylläpidosta. Monikansallisen televiestintäyhtiön BT:n tarjous jäi toiseksi.

Kuten Trondheimissakin, ammattiliiton voitto perustui laajapohjaiseen poliittiseen kampanjaan, johon osallistui niin ay-väkeä, kansalaisjärjestöjä kuin paikallisia neuvonantajia. Tarjouksen valmistelemisessa auttaneen tutkija Dexter Whitfieldin mukaan ”kukaan ei olisi missään vaiheessa voinut syyttää liittoa kapeakatseisesta jäsentensä taloudellisten etujen valvonnasta. Yhteisöllinen ulottuvuus oli hyvin tärkeä. Jäsenet olivat yhtä huolissaan työnsä sisällöstä, tuottamiensa palveluiden laadusta, palveluiden tarjoamismenettelyistä ja siitä, kenelle he ovat vastuussa.”

Tarjouskilpailun voitto innosti Unisonia arvioimaan uudelleen strategiansa kilpailuttamisen suhteen. Tämän jälkeen liitto on saanut isoja sopimuksia esimerkiksi koulujen ruokahuollon ja it-palveluiden tuottamiseksi yksityisten nenän edestä.

Kaupungin palveluidenhankintastrategia kirjoitettiin myös uusiksi. Julkisen sektorin sisäisiin tarjouksiin kannustetaan ja ne arvioidaan samoin ehdoin kuin yksityiset tarjoukset. Whitfield uskoo, että Brittien ay-liikkeen pitäisi laajemminkin huomioida Newcastlen saavutus: ”Kyse on siitä, että ihmiset uskovat itseensä ja uskaltavat myös ryhtyä toimeen päämääriensä saavuttamiseksi.”

Samaan aikaan, kun ammattiliitot ovat aiempaa kunnianhimoisemmin ryhtyneet puolustamaan julkisia palveluja, toisenlainen yksityistämisen vastainen toimintalinja on noussut palveluiden kuluttajien valtaistamista vaativan liikkeen piiristä.

Valtaa kansalle: osallistuva budjetointi

Osallistuvan budjetoinnin käsite on levinnyt Eurooppaan synnyinsijoiltaan Brasiliasta vuosituhannen alun jälkeen. Siinä tavallisilla kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan julkisen sektorin toimintaan. Espanjassa yli viisi prosenttia väestöstä elää kunnissa, jotka soveltavat osallistuvaa budjetointia. Malli on käytössä esimerkiksi Cordoban, Sevillan, Getafen ja Albaceten kaupungeissa.

Sevillassa sosialistien ja yhdistyneen vasemmiston yhteenliittymä alkoi vuonna 2004 siirtää päätösvaltaa kaupungin raha-asioista valtuustolta 21 kaupunginosakokoukselle. Yleisten töiden, liikunta-, nuorisoasiain-, koulutus-, kulttuuri-, ympäristö- ja terveystoimet antoivat yli 30 miljoonaa euroa budjeteistaan asukkaiden päätöksenalaiseksi. Tästä on seurannut julkisia investointihankkeita, kuten uima-altaiden ja urheilukenttien rakentamista, köyhien alueiden edistämisohjelmia ja julkisten koulujen korjauksia.

Sevillan kaupungin neuvonantajana toimivan tutkija Javeir Navascuésin mukaan osallistuva budjetointi antaa uuden vaihtoehdon sekä palveluiden kontrolloinnille ylhäältä alaspäin että niiden ulkoistamiselle. Se demokratisoi julkista päätöksentekoa uudella tavalla. ”Espanjassa yksityistämisen vastustajat ovat harvoin esittäneet vaihtoehtoja perinteiselle julkishallinnolle”, Navascués sanoo. ”Nyt ihmiset saavat ja ottavat itselleen valtaa. Samalla he oppivat edistämään omia hankkeitaan ja unelmiaan eksymättä valtion byrokraattiseen labyrinttiin. On palkitsevaa nähdä, kun tavalliset kansalaiset pistävät virkamiehet tiukalle."

Italiassa puolestaan useat kunnat ovat liittyneet yhteen Rete del Nuovo Municipio -verkostoksi. Verkosto on sitoutunut ihmislähtöiseen "alhaalta ylös" -globalisaatioon sekä paikallisten ominaispiirteiden suojeluun. Sen jäsenkunnissa kokeillaan uusia osallistavan paikallishallinnon muotoja. Yhtä lailla Grottammaren ja Piere Emanuelen pikkukaupungit kuin monet Rooman kaupunginosat ovat omaksuneet osallistavia hallintomuotoja ja budjetointikäytäntöjä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Parhaillaan osallistuvan demokratian periaatteet ovat leviämässä myös maakuntien hallintoon, etenkin Toscanassa.  

Kunnallisverkosto on nostanut esiin vaihtoehdon aiemmin paikallisesti omistetun veden yksityistämiselle. Malli perustuu ajatukseen jaetusta hallinnosta, jossa veden käyttäjät olisivat edustettuina vettä hallinnoivassa elimessä. Heidän lisäkseen myös ympäröivien alueiden ihmisillä olisi edustus, mikä varmistaisi, ettei luonnonvaroja käytettäisi liian itsekkäästi toisten hyvinvoinnin kustannuksella. Toistaiseksi Italian laki ei kuitenkaan salli tällaista julkis-paikallis-mallia. Keskustavasemmistohallituksen ministerit ovat jopa ajaneet lakia, joka kieltäisi pienten kuntien hallintokokeilut ja suosisi suoraa yksityistämistä. Kuntien verkosto työskentelee parhaillaan Italian hallituksen kanssa lain muuttamiseksi.

Monen tason toimintaa, monenlaisia saavutuksia

Lain muutosta yritetään myös EU-tasolla. Euroopan komissio on johdonmukaisesti kieltäytynyt määrittelemästä julkisia palveluita tai niiden ja muiden hyödykkeiden eroa.

Euroopan julkisten palvelujen ammattiliittojen federaatio EPSU kampanjoi julkisia palveluita kilpailulainsäädännön soveltamisalan ja yhteismarkkinoiden laajentamiselta suojelevan direktiivin puolesta. Direktiivin nojalla "yleistä etua" koskevat palvelut, kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, vesihuolto ja koulutus, jäisivät yksityistämisen ulkopuolelle. Julkinen sektori voisi itse tuottaa tarvitsemansa palvelut ilman pelkoa Euroopan komission tai EY-tuomioistuimen väliintulosta. EPSU:n mukaan on parempi vaatia yhdessä muutosta EU:n tasolla kuin toimia erikseen jäsenvaltioiden sisällä. Euroopan laajuinen kampanja onkin parhaillaan käynnissä.  

Kaikki nämä aloitteet ympäri Euroopan ilmentävät tarvetta ottaa muutoksen ohjat yksityistämistä ajavilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aloitteet olisivat keskenään samankaltaisia. Tähän asti työläisten ja kansalaisten osallisuutta julkispalveluita koskevassa päätöksenteossa ajaneet liikkeet ovat toimineet toisistaan erillään.  

Tutkija Einar Braathen mukaan Trondheimin vasemmiston lanseeraama ja ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen tukema työläisten kokemuksia hyödyntävä ”uusi kunnallismalli” on ollut ongelmaton. Päinvastainen esimerkki on Sevilla, jossa ay-liike on vastustanut yrityksiä aktivoida palveluiden käyttäjiä ja lisätä siten kansalaisten osallistumista,

Monissa näissä tapauksissa toiminnan katalysaattori on ollut yksityistämisen pelko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että konteksti tulisi aina olemaan sama. Esimerkiksi Norjan ja Ruotsin työvoimaa osallistavat uudistukset ovat osoittautuneet menestyksiksi. Niiden arvoon ei vaikuta mitenkään se, että ne syntyivät vastareaktiona julkisen sektorin alasajolle.

Osallistava budjetointi on muodossa tai toisessa käytössä jo 55 Euroopan kaupungissa. "Yksityistämisen vaihtoehdoista" onkin alkanut kehittyä varteenotettavia toimintamuotoja, joiden menestyksen kannalta niiden alkuperällä ei ole merkitystä.  

Mathew Little on englantilainen vapaa toimittaja. Kirjoitus on alun perin julkaistu Eurotopia-lehden numerossa 4 (toukokuu 2007.)

Suomennos Siri Törölä

Talouden paikat: