You are here

Uusi työ – vain muutos on pysyvää

Jussi Vähämäki
1.11.2007

Ennen työ oli useimmiten pysyvää, monotonista ja tiettyyn paikkaan sidottua. Työn ja vapaa-ajan ero oli selvä. Nykyisin tehtävät vaihtuvat tiuhaan, sopimukset ovat lyhyitä ja tulevaisuus epävarma. Menestyksen edellytys ei ole niinkään sitoutuminen määrättyyn työhön kuin kyky sopeutua, omaksua uutta ja luovia sosiaalisissa verkoissa: on oltava kiinnostunut kaikesta kiinnittymättä mihinkään.

Työn ja tuotannon ajallinen peräkkäisyys ja tilallinen läheisyys olivat luonteenomaisia teolliselle yhteiskunnalle. Tietty tehtävä suoritettiin tiettynä aikana tietyssä tilassa, tehtaassa tai toimistossa. Työn tulos oli näkyvä, erillinen esine tai suoritus, joka voitiin erottaa tekijästään. Tilat, ajat ja tehtävät pyrittiin koordinoimaan ja päällekkäisyyttä välttämään.

Tämä monimuotoisuuden ja yksilöllisyyden supistaminen leimasi työtä ja tuotantoa, mutta usein myös kotia ja vapaa-aikaa. Työ oli mykkää: töissä ei puhuttu, vaan keskityttiin toistuvaan fyysiseen suorittamiseen, jota puhe häiritsi.

Nykyään työ on yhä useammin tilaltaan rajatonta, ja työn tekemisen paikka on muuttunut epämääräiseksi. Nykytyötä voidaankin luonnehtia myös ajaltaan loputtomaksi. Työsuoritukset ja työn tulokset ovat vaikeasti tekijästään erotettavissa. Ne jäävät usein näkymättömiksi palveluiksi ja vaihtelevat jatkuvasti. Työn paikka, aika ja työsuoritukset ovat päällekkäin ja limittäin ihmiselämän koko tilassa ja ajassa. Töitä tehdään jatkuvasti, mutta kuitenkin näyttää siltä, että koskaan ei olla varsinaisesti työssä.

Työn muutos ja jatkuva vaihtelu koskettavat nykyään niin työtiloja, työaikaa ja työtehtäviä kuin työhistoriaa. Samalla työtä ja tuotantoa määrittää lisääntyvien riskien ulottuvuus. Nämä riskit ovat peräisin

1) työn ja tuotannon organisaatioiden kasvaneesta kompleksisuudesta,

2) tuotantoympäristöjen ennakoimattomuudesta,

3) yrityksen markkinoiden nopeasta muuttumisesta ja

4) työtehtävien ja roolien muuttumisesta yhä epämääräisemmiksi.

Tuotanto-organisaatioita on mahdotonta hallita alusta loppuun, työympäristössä voi tapahtua melkein mitä tahansa, markkinatilanne saattaa muuttua odottamatta, työtehtävät vaihtelevat ja niitä on myös vaihdeltava jatkuvasti. Työvälineetkin (esimerkiksi ohjelmistot) vaihtelevat ja uudistuvat nopeasti, ja niitä on opittava käyttämään tuntematta niiden sisältöä tai toimintamekanismia.

Syvällisen paneutumisen ja keskittymisen sijaan on opeteltava surfaamaan aallon harjalla. Liiallinen sitoutuminen määrättyyn työhön ja koulutukseen kasvattaa riskejä. Tärkeiksi tulevat vuorovaikutus- ja kommunikaatiokyvyt, sopeutuminen tilanteeseen kuin tilanteeseen, mahdollisuuksien hyväksikäyttö ja muutoksen sietäminen.

Kyvykkäät ja sitoutumattomat
Yleisen ajattelun ja vaihtelun kykyjen korostuessa työssä työtehtäviin sitoutuminen heikkenee. Kaikki uusi kiinnostaa, usein pelkästään uutuuden vuoksi. Tietty työ ei enää välitä ihmisen suhdetta maailmaan. Sitä ei tee myöskään erityinen koulutus tai määrätty yhteisö. Päinvastoin ammattia joudutaan vaihtamaan useita kertoja elämän aikana, yhteisöt vaihtelevat ja määrätyn koulutuksen sijaan on opittava oppimaan.

Vaihtelevissa ympäristöissä liikkuvan työntekijän mielentilaa voikin luonnehtia paradoksilla: on oltava kiinnostunut kaikesta välittämättä mistään. Sitoutuminen ja keskittyminen muuttuvat riskeiksi. Seurauksena on kasvava epäluottamus määrättyä työtehtävää kohtaan, usein myös haluttomuus kehittää itse työn sisältöjä ja taipumus nähdä työn arvo pelkästään välineellisenä.

Muutoksen seurauksena tuotannon ja työn ydin siirtyy tehtaasta, tietystä työpaikasta (määrätystä paikasta) työntekijään, työläisen ammattitaitoon ja itsenäisyyteen. Työ on yhä useammin itsenäistä ja persoonallista. Sitä luonnehtii päätöksenteon itsenäisyys, tehtävät ylittävät ulkoiset verkostot ja työntekijän jatkuva investointi omiin kykyihinsä. Ainoastaan itsenäinen työntekijä kykenee yrityksen näkökulmasta osallistumaan tuotannon riskien jakamiseen.

Työelämän kehittämisen kannalta tärkeää on työntekijän autonomian kasvattaminen (liikaa yrityksestä ja määrätystä työstä riippuvainen työntekijä on riski yritykselleen ja itselleen), työntekijän verkostojen jatkuva laajentaminen yli tehtävän suorittamiseksi vaadittujen verkostojen sekä työntekijän tietokykyjen kasvattaminen yli välittömien työtehtävien vaatimusten – siis jatkuva investointi itsensä tiedolliseen ja taidolliseen kehittämiseen.

Nämä nykytyövoiman vapauden vaatimukset edellyttävät työntekijän (osittaista) riippumattomuutta työtehtävästä ja yrityksestä sekä taloudellisesti että tiedollisesti.

Työntekijän kannalta työmarkkinat kehittyvät sitä paremmin, mitä enemmän tiedon saatavuus ja kiinnostus uuden tiedon hankintaan ylittävät yritysten välittömät vaatimukset työvoimalle. Vastaavasti yritysten kannalta työmarkkinat toimivat ja kehittyvät, kun rakenteet, kuten koulu, yliopisto ja erilaiset erikoistumisväylät, antavat mahdollisuuden levittää tietoa, joka ylittää kullakin hetkellä työtä hakevien tiedontarpeen. Siksi työntekijöiden koulutusta ei voi jättää sen enempää yritysten kuin työntekijöiden harteille.

Toimivien työmarkkinoiden ja kehittyvien työn sisältöjen edellytyksenä on alueelliset vaatimukset ylittävän ”ylijäämän” luominen, koska vain niin työmarkkinat kykenevät pelaamaan mahdollisuuksillaan, eivätkä jähmety olemassa olevan kysynnän ja tarjonnan optimaalisen kohtaamisen organisoinniksi.

Uuden sosiaaliturvan tarve
Tämä tarkoittaa sitä, että uusi työ vaatii kehittyäkseen uutta sosiaaliturvaa, joka on irrallaan määrätyistä työtehtävistä, joka suo työntekijälle taloudellisen ja tiedollisen itsenäisyyden ja joka mahdollistaa laajemmat verkostot kuin mitä työtehtävän suorittaminen edellyttää. Mahdollista pitäisi olla myös "itseen investoimisen”, mukaan lukien niin sanotuista paskaduuneista kieltäytyminen.

Olosuhteissa, joissa työntekijällä ei ole käytössään minkäänlaista järjestelmää itsenäisyytensä kasvattamiseksi, muuttuva työ ja jatkuvan vaihtelun vaatimukset synnyttävät kaksi nykytyöelämän perushahmoa, opportunistin ja kyynikon.

Opportunisti alistuu mihin tahansa työhön ja kohteluun ja pyrkii pelkän jo olemassa olevan hyväksikäyttöön. Kyynikko puolestaan näkee kaiken jo tapahtuneena ja pyrkii käyttämään kaikkea hyväkseen. Molemmat elävät historian lopun mielentilassa: he ovat nähneet kaiken ja kokeneet kaiken eikä heille näytä tapahtuvan mitään uutta ja odottamatonta. Siksi kumpikin on täysin käyttökelvoton maailmassa, jossa työntekijältä vaaditaan itsenäisyyttä.

Tärkeä työelämän ja sosiaaliturvan tulevaisuuden rakenteita koskeva kysymys on, minkälaisia "osaajia" nämä rakenteet tuottavat: kaikkeen alistuvia opportunisteja, toisia hyväksikäyttäviä kyynikkoja vai itsenäisiä ja uuden keksimiseen kykeneviä ihmisiä.

Lopuksi
Uudessa työssä kyky ajatella ja ymmärtää mitä tahansa pyrkii korvaamaan erityistaidot; kyky muunnella, varioida ja liikkua kontekstista toiseen korvaa keskittymisen; mahdollisen toiminnan kyky korvaa konkreettiset suoritukset.

Samalla kun työn ja tuotannon tilallinen läheisyys korvautuu etäisyydellä, toisistaan etäällä olevien ja/tai päällekkäisten tilojen organisoinnilla, sen ajallinen peräkkäisyys tai ajan kronologinen jatkuvuus korvautuu ”kestolla” sekä moninaisen ja ristiriitaisen informaation hallinnalla. Monien mahdollisten asioiden yhtäaikainen läsnäolo sivuuttaa keskittyneen määrättyjen asioiden tekemisen.

Uudessa työssä tila, aika ja suoritus saavat uudet määreensä etäisyyden, keston ja mahdollisuuden kategorioille alistettuina. Nämä teoreettiset kategoriat ovat nykyään aistimellista todellisuuttamme ja samalla avaimia, joiden avulla voimme hahmottaa elämämme tulevia muotoja.

Jussi Vähämäki toimii dosenttina Jyväskylän yliopistossa.