You are here

Tuotteiden tarinoita: made in everywhere

Kuva: Gaetan Lee (CC)

Olipa kerran sukat, joiden tarina alkoi senegalilaisen puuvillanviljelijän pellolta, jatkui intialaiseen lankatehtaaseen, marokkolaisen sukanompelijan työpajaan, eurooppalaisen kaupan hyllylle ja lopulta jonkun jalkaan.

Pitkän matkan taittoi myös Kiinan Shenzenissä valmistettu joulukoristepallo, joka kulki ensin tukkukauppaan Guangzhouhun, sieltä hongkongilaiselle bisnesmiehelle ja viimein saksalaiselle maahantuojalle Bonniin. Matkaa kertyi yhteensä yli 9 000 kilometriä.

Kun ruotsalaisen sanomalehden toimittajat ostivat 50 tuontituotetta lähikaupastaan ja laskivat yhteen niiden matkustamat kilometrit, summa oli suurempi kuin etäisyys maasta kuuhun. Tuotteiden tarinoita on tuhansia, ja ne käyvät yhä pidemmiksi ja monimutkaisemmiksi.

Hyvä esimerkki on niin sanottu Niilin ahven, jota istutettiin itäafrikkalaiseen Viktoria-järveen 1960-luvulla. Kala on iso ja monen mielestä maukas, mutta se syö järvestä lähes kaiken muun elävän. Pyydettyään saaliin ja myytyään sen eteenpäin kalatehtaille paikallisille kalastajille ei jää juuri muuta kuin ruodot, kalanpäät ja kuollut järvi. Ahvenet fileerataan ja lähetetään rahtikoneilla Eurooppaan, jossa niitä kaupataan suurena herkkuna kalliilla hinnalla. Rahtikoneiden pilotit ovat useimmiten itäeurooppalaisia ja matalapalkkaisia. Lentäessään Afrikkaan he vievät mukanaan esimerkiksi aseita.

Tuotteita rahdataan myös toiseen suuntaan, Euroopasta poispäin. Esimerkiksi norjalaista lohta lennätetaan Aasiaan, jossa siitä valmistetaan sushia. Valmis ruoka pakataan ja tuodaan takaisin Skandinaviaan. Ranskalaista valkosipulia on kuljetettu edestakaisin Belgiasta Keniaan letitettäväksi ennen sen päätymistä myyntiin Pohjoismaissa.

Nykyään kuluttajien onkin lähes mahdoton tietää ostamiensa tuotteiden täydellistä alkuperää, eivätkä kauppojenkaan myyjät useimmiten osaa vastata kysyttäessä. Jopa yrityksiltä itseltään on vaikea saada vastauksia, lieneekö syynä sitten, etteivät nekään oikein tiedä.

Maailmankaupan kasvun myötä tuotantoketjut ovat monimutkaistuneet. Kustannukset minimoidakseen yritykset käyttävät lukuisia alihankkijoita tuotteiden eri osien valmistukseen. Lisäksi monia raaka-aineita, hedelmiä, kasviksia ja esimerkiksi kukkia rahdataan satamasta ja varastosta toiseen, ennen kuin ne saavuttavat lopullisen määränpäänsä. Tuotteiden kuljettaminen vesi- ja ilmateitse kasvattaa päästöjen määrää roimasti, mikä pahentaa maailmanlaajuisia ympäristöongelmia.

Tuotantoketjujen kansainvälistyessä tuotantoa keskitetään sellaisiin paikkoihin, jotka tarjoavat yrityksille edullisimmat oltavat. Kun köyhemmät maat kilpailevat ulkomaisista investoinneista, ne perustavat vapaatuotantoalueita, joissa toimivat yritykset eivät maksa lainkaan veroja ja joissa normaali lainsäädäntö ei päde. Vapaatuotantoalueet eivät tue isäntämaan sisäistä kehitystä, sillä investoinneista ei juuri kerry sille tuloja.

Monessa maassa myös työolosuhteet ovat erittäin huonot ja työntekijät lähes lainsuojattomia. Usein yritykset eivät myöskään liiemmin piittaa ympäristöstä. Niin sanotuissa hikipajoissa työskentelee suhteellisesti enemmän naisia kuin miehiä, joten naiset ovat monesti ongelmien keskiössä.

Tuotannon kansainvälistymistä kannattavat sanovat sen luovan työpaikkoja ja talouskasvua köyhempiin maihin ja vähentävän näin köyhyyttä. Heidän mukaansa uudet työpaikat lisäävät myös naisten itsenäisyyttä, sillä ansiotulojen myötä naiset saavat vallan päättää omista menoistaan.

Lopputulos on kaikkien näiden tekijöiden summa.

Kuluttajan näkökulmasta tilanne on ongelmallinen siinä mielessä, että on lähes mahdoton tietää, edistääkö ostopäätöksellään epäreilua yritystoimintaa, ilmaston lämpenemistä tai epäinhimillisiä työolosuhteita toisella puolen maailmaa. Tästä ei silti pidä lannistua, sillä ratkaisuja löytyy.

Ensinnäkin voi suosia lähellä valmistettuja ja kasvatettuja tuotteita. Suomen kesä on kuitenkin lyhyt ja tuontimarkkinat suuret, joten tämä ei aina ole niin yksinkertaista. Tuontituotteista on hyvä valita sellaisia, joiden alkuperä on selkeästi merkitty. Jos näin ei ole, kannattaa alkuperästä kysellä aktiivisesti, jotta yritykset alkaisivat kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

Ostamalla reilun kaupan tuotteita kuluttaja voi ainakin varmistaa, että tuote on valmistettu sovittujen standardien mukaisissa työolosuhteissa ja että työntekijöille on maksettu asiallista palkkaa.

Eva Nilsson

Talouden paikat: