You are here

Sosiaalinen talous – oikeudenmukaisempi vaihtoehto

Sosiaalisella taloudella tarkoitetaan kaikkea taloudellista toimintaa, joka ei ole yksityisomistuksessa eikä osa julkista sektoria. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteisöllisiä talouden toimijoita: osuuskuntia, niiden keskeisiä yhtiöitä, säätiöitä ja järjestöjä. Omistajuus on yhteishallinnassa, ja sillä ei käydä kauppaa. Pörssissä vaihdettavissa olevan osakkeen sijaan jäsenyys tuo mukanaan yhteisvastuun.

Sosiaalisen talouden merkitys on valtava. Se työllistää noin seitsemän prosenttia EU-maiden työvoimasta ja tuottaa kahdeksan prosenttia unionin bruttokansantuotteesta.

Tuottajaosuuskunta turvaa omistuksen jakautumisen tasan. Esimerkiksi maataloustuottajien osuuskuntaa ei voi ulkopuolinen ostaa, ellei se ensin muutu pörssiyhtiöksi. Sama pätee kuluttajaosuuskuntiin, kuten S-ryhmään ja Osuuspankkeihin: nekään eivät ole kaupan pääomasijoittajille, vaan jäsenasiakkaat omistavat osuuskunnan kokonaan. Jäsenasiakkailla on myös äänioikeus osuuskunnan vaaleissa.

Sosiaalisen talouden organisaatiot voivat myös puuttua yhteiskunnallisiin ongelmiin ja eriarvoisuuksiin. Esimerkiksi Tanskassa, jossa suuret energiayhtiöt investoivat tuulivoimaan vähemmän kuin kuluttajat haluaisivat, osuuskunnat ovat tarjonneet vihreän vaihtoehdon – miltei neljännes sikäläisestä tuulivoimasta on kuluttajien omistamien osuuskuntien tuottamaa. Ruotsissa asunnoista 17 prosenttia on asunto-osuuskuntia. Ruotsissa myös noin joka yhdeksäs esikoulupaikka on vanhempien omistaman osuuskunnan tarjoama, Ranskassa jopa joka viides. Järjestöpohjaisia lastentarhoja toimii erityisesti Britanniassa, jossa ne rekisteröityvät hyväntekeväisyysjärjestöiksi ja saavat siten verohelpotuksia.

Osuuskuntien ohella säätiö- ja järjestötoiminta on lisääntynyt. Säätiöillä on tärkeä rooli tutkimuksen, sivistystyön ja taiteellisen toiminnan rahoittamisessa. Myös lähes kaikki Suomen opiskelija-asuntolat ovat säätiöitä. Valtaosa säätiöiden varoista on sijoitettu osakemarkkinoille, mutta myös perinnöillä on merkittävä osa säätiöiden rahoituksessa.

Kansalaisjärjestöjen roolia pidetään nykyään kansainvallan terveyden mittarina. Monasti järjestöjä halutaan tuoda mukaan julkiseen päätöksentekoon, sillä niiden koetaan olevan poliitikkoja paremmin selvillä kansalaisten huolista ja toiveista. Maissa, joissa järjestöjen toimintaa rajoitetaan, myös demokratia on vaarassa.

On syytä huomioida, että sosiaalisen talouden määritelmä on melko juridinen, eikä se mittaa toimijoiden sosiaalisia pyrkimyksiä järjestelmällisesti. Se, että yritys on osuuskuntamuotoinen, ei vielä tarkoita, että se toimisi eettisesti. Esimerkiksi ranskalainen osuuspankki Crédit Agricole osallistuu kyseenalaisesti valuuttaspekulaatioon ja vipurahastojen hallinnointiin. Liikevaihdoltaan EU:n suurimman osuuskunnan Metsäliiton tytäryhtiötä Metsä-Botniaa puolestaan on syytetty ympäristön saastuttamisesta ja rantalomakohteiden turmelemisesta Uruguayssa, johon se rakentaa sellutehdasta.

Sosiaalisen talouden monitulkintaisuudesta johtuen latinalaisissa maissa on kehitetty solidaarinen talous -käsite, jonka avulla pyritään arvioimaan yrityksen tuottamaa yhteisöllistä arvoa. Varsinkin työn arvostus on tässä tärkeä arvon mittari. Osuustoiminnallinen jätteiden kierrätys suurissa kehitysmaiden kaupungeissa, naisjärjestöjen taloudellinen toiminta ja maattomien viljelijöiden liikkeet ovat kaikki esimerkkejä solidaarisesta taloudesta.

Matti Kohonen

Talouden paikat: