You are here

Siirtolaisuuden syitä ja seurauksia

Kuva: Banksy

Siirtolaisuutta käsitellään nykyään monesti turvallisuusongelmana. Uhilla pelottelemisen sijaan olisi ymmärrettävä, että ihmisten liikkuminen on yhteiskunnallinen ilmiö, johon vaikuttavat niin esimerkiksi taloudelliset ja poliittiset tekijät, kuten taloudelliset ja sosiaaliset erot globaalin etelän ja pohjoisen välillä.

Myös suhteet aiemmin muuttaneisiin tuttaviin tai sukulaisiin vaikuttavat. Valmiit sosiaaliset verkostot kohdemaassa helpottavat lähtöä. Tieto liikkuu nykyään nopeasti, mikä helpottaa yhteydenpitoa ja rahalähetyksiä kotimaahan.

Yksinkertaisesti sanottuna ihmiset muuttavat, koska haluavat itse määrittää elämäänsä eri tavalla, kuin mitä heidän elinympäristönsä sallii.

Siirtolaisuus ei tarkoita niin sanottujen elintasopakolaisten virtoja köyhistä maista rikkaisiin. Puolet maailmanlaajuisesta muuttoliikkeestä tapahtuu globaalissa etelässä. Vuonna 2008 noin 214 miljoonaa ihmistä asui kotimaansa ulkopuolella. Heistä 89 miljoonaa asui globaalissa etelässä, 125 miljoonaa globaalissa pohjoisessa.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kaikki jonkin valtion rajat ylittäneet siirtolaiset haluaisivat jäädä pysyvästi asumaan ”isäntämaahansa”. Maahanpääsyn vaikeuttaminen vaikeuttaa kuitenkin myös paluuta. Vahvasti vartijoituja rajoja ei välttämättä haluta ylittää useasti, ja vailla perusoikeuksia saattaa kestää kauan säästää niin paljon, että voisi palata takaisin.

Oikeudettomuus myös lisää niin sanottua aivovuotoa hankaloittamalla ihmisten liikkumista kohdemaan ja kotimaan välillä. Koulutettu työvoima jää pysyvästi länsimaihin vasten tahtoaankin, koska pelkää, että lähdön jälkeen paluuta ei enää ole kireiden viisumisäännösten takia.

Paitsi että tiukka ja militarisoitu rajavalvonta loukkaa ihmisten oikeuksia, se on erittäin kallista. Pohjoisen rikkaat maat käyttävät vuosittain rajavalvontaan ja maahanmuuttosäädösten toimeenpanoon summan, joka vastaa noin 35 prosenttia maailman yhteenlasketusta kehitysavusta.

Räikeät alueelliset taloudelliset erot sekä erilaisten rajojen väkivaltainen ylläpitäminen ovat lisänneet pakkotyön ja orjuuden kaltaisia työn riiston muotoja. Ihmiskaupasta käydyssä julkisessa keskustelussa korostuu usein rikollisjärjestöjen rooli ja sietämättömiä oloja tuottavien yhteiskunnallisten käytäntöjen merkitys jää syrjään. Ilmiönä liikkumisen rajoittamisen ja sietämättömien työolojen sidos on kuitenkin globaali ja poliittisesti tuotettu.

Pakistanilainen kotiapulainen Saudi-Arabiassa ja Shanghaissa ilman maan sisäistä oleskelulupaa työskentelevä maalta muuttanut siirtotyöläinen ovat alistetussa asemassa, koska heidän oleskelunsa on täysin ehdollista tai laitonta.

Ihmisten oikeutta ja halua liikkua ei voi tukahduttaa. Rajapolitiikan militarisointi ei johda hyviin tuloksiin muiden kuin epävarmuudesta hyötyvien kannalta. Siirtolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa tulisikin tarkastella ihmisten ja yhteiskunnan yleisen hyvinvoinnin näkökulmasta, eikä pelkkänä suppeana turvallisuuskysymyksenä.

Markus Himanen, Dan Koivulaakso, Jukka Könönen, Eetu Viren
Päivitetty 1.8.2011