You are here

Resurssikirous tämäkin: Niger ja uraani

 

Kuva: Jason Hall (CC)

Kehittyneissä maissa ydinvoimasta käytävät keskustelut ovat painottuneet reaktorien turvallisuuteen ja ydinjätteiden riskeihin liittyviin kysymyksiin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt ydinpolttoaineen tuotanto ennen sen voimaloihin päätymistä. Syy tähän saattaa olla se, että toisin kuin öljyn hinnalla, on uraanin hinnalla hyvin vähän merkitystä ydinvoiman lopulliseen hintaan, eikä se siksi saa aikaan poliittista kohua rikkaissa maissa.

Monille uraania tuottaville maille maailman uuden uraanihingun seuraukset ovat kuitenkin huolestuttavia.

Suurimmissa uraanintuottajamaissa Kanadassa (11 600 tonnia vuodessa) ja Australiassa (9 510 tonnia vuodessa) on monipuolinen tuotantojärjestelmä, jonka avulla ne voivat reagoida uraanimarkkinoiden muutoksiin suhteellisen hyvin. On kuitenkin olemassa paljon muita tuottajamaita, jotka ovat erittäin riippuvaisia kaivosteollisuudesta saamistaan tuloista.

Tällaisia ovat erityisesti monet Afrikan valtiot, esimerkiksi Niger ja Namibia. Kun uraanin kysyntä viimeksi nousi räjähdysmäisesti Intian ja Kiinan kasvavan energiantarpeen ja länsimaiden hiilelle ja öljylle vaihtoehtoisten energialähteiden epätoivoisen etsinnän takia, ryntäsivät investoijat kovaa vauhtia näihin maihin. Myös Libya ja Guinea ovat hiljattain ilmoittaneet löytäneensä uraaniesiintymiä. Taistelu Afrikan ydinpolttoaineesta on vasta alkanut.

Afrikan heikkojen demokratioiden sisäiset konfliktit saavat lisää tulta alleen kun mielenkiinto uusiin luonnonvaralöytöihin kasvaa. Niger on tästä hyvä esimerkki.

Ranskan valtion omistama ydinvoimajättiläinen Areva on nauttinut tässä Ranskan entisessä siirtomaassa monopoliasemasta 1970-luvun uraanilöytöjen jälkeen. Kun uraanin hinnat romahtivat 1980-luvun alussa Tshernobylin onnettomuuden takia, Areva solmi pitkäaikaiset kaivossopimukset Nigerin hallituksen kanssa. Ranskalaiset sähkönkuluttajat, joiden sähkösta 77,7 prosenttia on peräisin ydinvoimasta, hyötyvät alhaisesta hinnasta. Nigerin hallituksen tuloihin maailmanmarkkinahinnan nousu ei ole vaikuttanut. Uraanin kallistuminen on kuitenkin houkutellut paikalle uusia sijoittajia etenkin Kanadasta ja Kiinasta.

Areva onnistui jonkin aikaa puolustamaan monopoliasemaansa kiinalaista valtio-omisteista uraaniyhtiötä CNUC:ta vastaan. CNUC teki tarjouksen Madaouelan alueesta, joka sijaitsee aivan ranskalaisten uraanikaivosten vieressä. Areva ei kuitenkaan suostunut antamaan alueesta tarvittavia geologisia tietoja, joita Kiina oli pyytänyt Nigerin hallitukselta ennen sopimuksen solmimista. Lopulta kiinalaiset vetäytyivät tämän alueen kaupasta.

Helmikuun 2007 jälkeen Nigeriin on kuitenkin saapunut Kanadasta, Yhdysvalloista, Etelä-Afrikasta ja Intiasta lukuisia investoijia, joille on myönnetty uraanin etsintäluvat. Madaouelan alueen luvat myytin Neitsytsaarten veroparatiisiin rekisteröityneelle yhtiölle, jonka omistaa yhdysvaltalainen Robert Friedland. Paitsi että Friedland on maailman 374. rikkain henkilö, hän on sekaantunut moneen kaivostuotantoon liittyvään ympäristöskandaaliin Yhdysvalloissa ja Mongoliassa.

Kiinalaisten insinöörien läsnäolo maan pohjoisosassa on aiheuttanut odottamattomia seurauksia aavikkoalueen herkille markkinoille: Aasin liha on erittäin suosittu ruoka kiinalaisten uraanietsijöiden parissa, joten aasien hinta on noussut huimasti paikallisilla toreilla. Kauppiailla ei enää ole varaa pitää kallisarvoisia aasejaan eikä siten myöskään mahdollisuutta kuljettaa tuotteitaan.

Uraanilouhinnan seuraukset eivät kuitenkaan lopu tähän. Helmikuusta 2007 lähtien Tuareg-heimo, jonka jäsenia asuu kaikissa Saharaa ympäröivissä maissa, on aloittanut aseelliset taistelut maan hallitusta vastaan. He sanovat kärsivänsä kaivostoiminnan laajentumisen aiheuttamista sosiaalisista ja ekologisista seurauksista. Ydinsäteilyyn liittyvät sairaudet ovat heimon kotialueella yleisempiä kuin muualla maassa.

Ongelmaan on vaikea puuttua Kaivosalan toiminnasta ei ole julkista tietoa saatavilla, joten hallitus voi laittaa voitot omiin taskuihinsa kenenkään huomaamatta. On selvää, että tuotot olisivat voineet kasvattaa valtion budjettia paljon enemmän kuin mitä on tapahtunut. Vaikka uraanin osuus maan kokonaisviennistä on 62 prosenttia, siitä kertyy vain 4,3 prosenttia valtion tuloista. Aivan liian paljon rahaa häviää sopimusten allekirjoittamisen ja voiton verotuksen välistä.

Periaatteessa Niger on demokraattinen maa, jossa kansalaisyhteiskunta voisi toimia ahneita poliitikkoja ja korruptoituneita liikemiehiä vastaan. Monet tekijät kuitenkin estävät tämän.

Suurin osa maan etnisistä ryhmistä syyttää Tuareg-heimoa etnisten intressien ajamisesta ja tukee siksi kapinallisia vastaan taistelevia hallituksen joukkoja. Samalla keskustelu verotuksen läpinäkyvyydestä jää vähäiseksi.

Toisaalta myös omistusoikeudet ovat edelleen huonosti määriteltyjä Tuaregien asuttamilla paimentolaisalueella. Tämän vuoksi kukaan paimentolaisista ei voi haastaa valtiota oikeuteen uraanin louhinnan aiheuttamasta maanmenetyksestä. Toisaalta alueella ei asu yhtään juristiakaan, eikä väestöstä 80 prosenttia osaa kirjoittaa tai lukea kunnolla. Epävirallisten lähteiden mukaan jopa 60 prosenttia Nigerin kansanedustajistakin on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Nigerin uraanilouhinta on hyvä esimerkki niin sanotusta luonnonvarakirouksesta: mitä enemmän luonnonvaroja kehitysmaasta löytyy, sitä pienempi on kestävän kehityksen mahdollisuus lähitulevaisuudessa. Miksi asia on näin?

Luonnonvarojen hyödyntäminen on kokonaistaloudesta eristäytynyttä toimintaa. Siihen vaaditaan vain vähän teollista kehitystä, ja suurin osa lisäarvosta syntyy vasta raaka-aineiden maastaviennin jälkeen. Talouskasvu jää vain parille alueelle ja sektorille. Tämä voi lisätä jännitteitä poliittisten ja etnisten ryhmien välillä. Se kannustaa myös salailuun ja korruptioon, mikä vahvistaa eliittiä ja marginalisoi yhteiskunnan heikoimmat.

Malte Arhelger

Suomennos Eva Nilsson