You are here

Onko taloustieteilijöillä yksinoikeus puhua taloudesta?

Vuoden 2008 finanssi- ja talouskriisin pitkittyminen on osoittanut valtavirran taloustieteen mallien toimimattomuuden. Voimistunut kriittinen keskustelu on painottanut monitieteistä lähestymistapaa kriisin ymmärtämiseksi. Sosiologit ovat osoittaneet, että markkinat eivät ole muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ulkopuolella.

Yhteiskuntatutkimuksen moniottelija Weber

Vuosisata sitten vaikuttanut Max Weber kuvaa hyvin muidenkin sosiologien ja monien yhteiskuntatieteilijöiden suhdetta taloustieteeseen. Weber kritisoi taloustieteilijöiden näkemystä taloudesta yksilöiden valintojen teoriana. Vaikka myös yksilön rationaalinen ajattelu oli merkittävä Weberille, hänen mukaansa yksilöiden valinnat olivat pitkälti historiallisten instituutioiden, uskonnollisten vakaumusten ja ideologioiden määrittelemiä.

Vaikka yksilötason rationalismi on korostunut Weberin ajoista, ei muita vuorovaikutussuhteita voi sulkea kanssakäymisen ulkopuolelle. Nykyistä talouskriisiä tarkastellessa tulee huomioida myös poliittisia, sosiaalisia, ideologisia sekä historiallisia vuorovaikutussuhteita. Weberille yhteiskuntatieteiden rooli oli pyrkiä ymmärtämään monimutkaisia vuorovaikutussuhteita, ei niinkään luoda taloustieteilijöille ominaisia yksiselitteisiä ja pelkistettyjä väittämiä.

Eurokriisin weberiläinen tarkastelu

Mitä sata vuotta sitten vaikuttanut oikeustieteilijä-taloustieteilijä-sosiologi mahtaisi todeta nykyisestä talouskriisistä ja sen syistä? Ehkä hän kiinnittäisi huomiota Maastrichtin sopimukseen ja sen kapeaan talouskeskeisyyteen. Sittemmin riittämättömäksi luonnehditussa sopimuksessa yhteisvaluutta Euron kriteereiksi määriteltiin alhainen inflaatio, budjettivaje ja julkinen velka, sekä pitkäaikaisien korkojen ja valuuttakurssien vakaus suhteessa Euro-valuuttaan.

Jos Max Weber olisi suunnitellut Euron kriteereitä, hän olisi luultavasti tarkastellut Euron mukana tuomia arvoja, jotka osaltaan legitimisoivat valuutan sen käyttäjien parissa. Hän olisi ehkä valinnut taustalle eettisiä tavoitteita, kuten säästäväisyys, rehellisyys ja luottamus – joita hän tarkasteli osana protestanttisen etiikan teoriaa. Siinä hän esitti, että protestanttiaate oli kapitalismin synnyn ja valtion instituutioiden muutosten taustalla. Kapitalismi ei ollut ainoastaan kurinalaisuuden oppi, se sai enemmän inspiraatiota protestanttien valaistumisen opista, jossa vauraus oli merkki autuudesta.

Weber ehkä huomauttaisi, että sama talouskeskeinen lähestymistapa toistuu Euroopan keskuspankille annetussa roolissa, EKP:llä on ainoastaan mandaatti pyrkiä säilyttämään alhainen inflaatio, vaikka toisinkin voisi olla – esimerkiksi Yhdysvaltojen keskuspankin Federal Reserve Bankin tavoitteeksi on asetettu John Maynard Keynesin oppien mukaan myös alhainen työttömyys. Vaikka EKP:n asemasta on puhuttu paljon kriisin hoidossa, sen mandaatista ei ole käyty laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Pyrkimys johonkin myönteiseen sosiaaliseen päämäärään rahapolitiikassa auttaisi myös rahan ymmärtämistä yhteiskunnallisena sopimuksena.

Nämä rakenteet loivat osaltaan kriisin siemenet, sillä niissä ei ole huomioitu syitä jotka synnyttävät budjettivajeita ja ylivelkaantumista kriisimaissa: veronkiertoa, verokilpailua, korruptioa, laittomaa pääomapakoa. Kun kansalaiset luottavat valtioon eikä valuuttaan, ovat he myös valmiimpia maksamaan sille veroja, ja pitämään pääomansa valuutta-alueen rajojen sisäpuolella. Weberille talous, raha ja valtio nojautuvat yksilötason luottamukseen ja legitiimiin vallankäyttöön eikä vain taloudellisiin indikaattoreihin. Silti Euro-kriisiä ollaan ratkomassa vain hyvin rajoittuneen taloustieteen neuvoilla.

Weber varoitti myös teknokratiasta ja populismista

Tavoitteiden kapea-alaisuuden lisäksi Max Weber kiinnitti huomioita myös toiminnan rajoittuneisuuteen, liiallisen byrokraattien vallan vaaroihin. Hänen mukaansa liiasta päämäärähakuisesta toiminnasta saattaa kehittyä tietynlainen ”rautahäkki”, joka vaikeuttaa arvokeskustelua – arvorationalismi jää niin sanotun tavoitehakuisen rationalismin jalkoihin. EU:ta onkin kritisoitu järjestelmäksi, jossa teknokraatit ovat päässeet valtaan ilman että heidän päätöksiään pääsisi kansanvallalla valitut edustajat täysimittaisesti valvomaan.

Vaaleilla valitun EU:n parlamentin valta on rajoitettu, sillä parlamentaarikot voivat äänestää budjetista ja komission kokoonpanosta, mutta eivät esimerkiksi voi tehdä lakialoitteita tai puuttua virkakoneiston toimintaan. Vallalta puuttuvat yleiseen vallan kolmijakoon perustuvat valtasuhteet; komissio on vain toimeenpaneva elin, ja tärkeimmät päätökset tehdään edelleenkin EU:n ministerineuvoston piirissä, valtioiden välisissä toimielimissä. Myös asiasisällöllisesti EU:n valtaa on merkittävästi rajoitettu, sillä esimerkiksi verotus ei ole EU:n peruskirjan piirissä ollenkaan.

Taloustiede – tulkintaa vai politiikkaa?

Weberin ajatuksia seuraava uusklassisen taloustieteen kritiikki on voimistunut myös tieteensosiologiassa. Esimerkiksi kirjassaan The Laws of the Markets Michel Callon on tarkastellut sitä miten taloustieteilijät performoivat markkinoita. Tämä tarkoittaa sitä, että he vaikuttavat itse talouden rakenteisiin, eivätkä suinkaan pyri vain tulkitsemaan ja ymmärtämään niitä paremmin. Taloustieteen valta-asemaa tulisikin täten tarkastella myös demokratian näkökulmasta, ja tuoda muitakin yhteiskuntatieteitä ja kansalaisten aloitteita talouspoliittiseen keskusteluun yhä enemmän.

Nyky-EU:ssa vaalein valituilla edustajilla on kapea rooli päätöksenteossa, ja EU:n politiikkaa ohjaavat teknokraatit sekä politiikan ja talousteoreetikkojen eliitti. Tässä yhtälössä kansalaisten mielipiteillä ei ole suurta roolia. Ei olekaan ihme, että edellisessä EU:n perustuslaillisessa äänestyksessä kansalaiset niin Irlannissa kuin Ranskassakin torjuivat ehdotuksen. Kriisin lääkkeenä pitäisikin olla laaja julkinen keskustelu siitä, mitä Euroopan Unionin tulisi tarjota kansalaisilleen sekä kumppaneilleen rajojensa ulkopuolella. Tätä keskustelua ei tulisi käydä pelkkien taloustieteilijöiden tarjoaman mallin ja raamin puitteissa.

Weberillekin laki oli sosiaalinen tuotos, jossa ilmenevät valtasuhteet, yhteiskunnalliset eriarvoisuudet, mutta myös kansalaisoikeudet ja mahdollisuudet muutokseen. EU:lla tulisi olla edistyksellinen perustuslaki, joka asettaisi sosiaaliset ja taloudelliset päämäärät tasapainoiseen asemaan. Perustuslaki olisi vain yksi tapa käydä arvokeskustelua, tämän lisäksi tulisi olla jatkuva keskustelu poliittisen ja raha-unionin arvoista. Vasta sen jälkeen voitaisiin pohtia talous- ja rahaunionin syventämistä kun sen ympärillä oleva ”rautahäkki” olisi purettu.

Matti Kohonen

CALLON, M. 1998c The Laws of the Markets. Oxford: Blackwell.

HO, K.W. 2011 Liquidated: An ethnography of the Wall Street. Durham, NC.: Duke University Press.

LATOUR, B. 1987 Science in Action: How to follow scientists and engineers through society. Milton Keynes: Open University Press.

LATOUR, B. 1993b We Have Never Been Modern. New York: Harvester Wheatsheaf.

TETT, G. 2009 Fool's Gold: How Unrestrained Greed Corrupted a Dream, Shattered Global Markets and Unleashed a Catastrophe. London: Little Brown

OUROUSSOFF, A. 2010 Wall Street at War: The secret struggle for the global economy. Cambridge; Malden, MA.: Polity.

WEBER, M. 1978 Economy and Society: An outline of interpretative sociology. Berkeley, CA.: University of California Press.

Talouden paikat: