You are here

Mitä taloustiede kertoo maailmantaloudesta?

"Parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen päädytään, jos kuluttajat ja tuottajat voivat kohdata markkinoilla vapaasti."

 

Tämä monen korvaan karu lause on yksi vallalla olevan uusklassisen taloustieteen perimmäisistä totuuksista. Jotkut ovat haukkuneet uusklassista taloustiedettä oikeiston vahvimmaksi poliittiseksi välineeksi vuosisatoihin, toiset pitävät sitä hyödyllisenä ja jopa välttämättömänä todellisuuden ymmärtämisen välineenä. Mistä tässä tieteessä siis on kyse? Ja miten se vaikuttaa maailmantalouteen?

Uusklassinen taloustiede on taloustieteen haara, joka on noussut lähes hallitsevaan asemaan 1960-luvun jälkeen. Siinä tarkastelu lähtee yksittäisistä talouden toimijoista, ei kokonaistaloudesta. Yksilöiden ja yritysten ajatellaan toimivan kasvottomilla markkinoilla ikään kuin toisista yksilöistä ja yrityksistä tietämättä.

Jokaisen oletetaan lähtökohtaisesti maksimoivan omaa hyvinvointiaan. Arvostukset voidaan päätellä ostopäätöksistä: jos henkilö ostaa jotakin, se jokin oli hänelle kaikkein paras mahdollinen valinta juuri sillä hetkellä. Yksilöt voivat siis itse päätellä, mikä on heille parasta.

Yritysten logiikkaa taas ohjaa suurimman mahdollisen taloudellisen voiton tavoittelu. Jos yritys keksii kilpailijoitaan tehokkaamman tai halvemman tavan tuottaa jotakin, se saa ennen pitkää hallitsevan aseman, koska sen tuotteita myydään tällöin enemmän. Tämän logiikan vuoksi yritykset kilpailevat toistensa kanssa jatkuvasti hallitsevasta asemasta. Seurauksena hinnat pysyvät kuluttajien kannalta sopivan alhaisina.

Yritykset tuottavat ja yksilöt ostavat. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii silloin, kun nämä kaksi kohtaavat vapailla markkinoilla, eikä kukaan tai mikään ulkopuolinen pysty vaikuttamaan hintaan. Ketään ei pakoteta ostamaan tai myymään mitään, joten jokainen myyntitapahtuma hyödyttää sekä yritystä että yksilöä. Hinta kallistuu, jos kysyntä nousee tai tarjonta vähenee. Vapaa kauppa johtaa parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen kaikkien kannalta.

Teoria ja käytäntö

Tosimaailmassa yritykset ja joskus yksilötkin voivat vaikuttaa hintoihin, joten yllä esitetty logiikka ei täysin päde.

 

Monopoliasemassa oleva yritys, esimerkiksi Microsoft, voi pitää tuotteiden hintoja korkealla, koska se on ainoa jonkin tuotteen tosiasiallinen tarjoaja. Suuri osa maailman tietoliikenteestä kulkee Microsoftin Windowsin kautta. Taloustieteen näkökulmasta tämä on suuri ongelma.

Monopoliasemasta johtuvaa epätehokkuutta aiheutuu silloinkin, kun valtio on monopoliyrittäjänä. Jollakin alalla saattaa olla myös niin sanottu luonnollinen monopoli. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa yhden tarjoajan tapaus on myös tehokkain. Esimerkiksi junaraiteita on harvemmin rinnakkain. Tällöin voidaan ajatella, että valtion on helpompi huomioida junien tuoma etu kuin yksityisen junayrittäjän. Suomessa kuitenkin VR on lakkauttanut kaukojunia, joita yksityiset yritykset ovat halunneet hoitaa – siten valtion monopolikin voi johtaa hölmöihin lopputuloksiin.

Lisäksi joskus tuotannosta aiheutuu myös niin sanottuja positiivisia tai negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Esimerkiksi ilmastonmuutosta kiihdyttävät saasteet, joista kärsivät etupäässä muut kuin saasteiden päästäjät, on kielteisiä ulkoisvaikutuksia. Myönteisiä ulkoisvaikutuksia voi olla vaikka kyläkaupalla, jonka olemassaolo pitää yllä kylän elinmahdollisuuksia, vaikka kaupan omistajalle tämä ei välttämättä olisikaan mikään arvo sinällään.

Kaikkea ei siis kysynnän ja tarjonnan laki voi hoitaa. Mutta mitä sen pitäisi hoitaa yksin?

Eettisen, tai arvosidonnaisen, ajattelun ei yleensä ajatella kuuluvan tieteelliselle taloustieteelle. Taloustieteilijät pyrkivät lähinnä kertomaan, mitä erilaisista talouden ja politiikan ohjauskeinoista seuraa, ja heittävät tämän jälkeen pallon poliitikoille. Taloustiede ei esimerkiksi ota kantaa siihen, kuinka köyhien asemaa voitaisiin parhaitan parantaa. Sen sijaan se kertoo, mikä olisi tehokkain tapa parantaa köyhien asemaa heikentämättä muiden asemaa.

Maailmantalouteen sovellettuna uusklassinen taloustiede antaa muutamia selkeitä nyrkkisääntöjä: Työn jakaminen eri maidenkin välille on johtanut talouden kasvuun. Työvaltaisen taloudenalan siirtäminen halvan työvoiman maahan lisää tehokkuutta ja siten myös hyvinvointia (erityisesti siellä, missä tuotanto kasvaa). Lyhyellä tähtäimellä voi kuitenkin esiintyä sopeutumisvaikutuksia, kuten työttömyyttä.

Taloustieteen teorian mukaan tehokkuuden paranemisesta aiheutuvat ongelmat voidaan aina korvata taloudellisesti niille, jotka rakenteiden muutoksesta kärsivät, koska tehokkuuden myötä kokonaishyvinvointi lisääntyy. Käytännössä näin ei useinkaan tapahdu. Syyt ovat monesti poliittisia.

Teoria sanoo myös, että yritysten välisen kilpailun ulottaminen maailmanlaajuiseksi johtaa kuluttajahintojen laskuun. Tämä pitää usein paikkansa. Kuitenkin käytäntö on osoittanut, että esimerkiksi kehitysmaiden kyky kilpailla on vähintäänkin rajallinen. Teoria ja käytäntö ovat harvemmin kohdanneet maailmantaloudessa.

Taloustieteen rajat

Kaiken kaikkiaan taloustiede pystyy sanomaan muutoksen suunnasta paljonkin. Se on hyödyllinen väline talouden selittämiseen, mutta siihen ei kannata suhtautua ehdottomana totuutena. Usein ammattilaistenkin näkemykset eroavat toisistaan: vanhan sanonnan mukaan ekonomistien tapaamisissa on yhtä monta mielipidettä kuin ihmistä. Olisikin hyvä muistaa, että taloustiede ja markkinat antavat parhaillaankin vain välineitä poliittisten päätösten ja vaatimusten tekoon.

 

Taloustiede ei tunne kovin ehdottomia lakeja. Esimerkiksi yleiselle väittämälle, että verojen alentaminen johtaa taloudellisen toiminnan kasvuun (tai jopa verotulojen lisääntymiseen), ei ole taloustieteellistä pohjaa. Taloustieteellinen argumentointi onkin sikäli vaarallista, että sitä kuunnellaan tarkasti ja sitä on mahdollista käyttää väärin.

Lisäksi käytännön talous koostuu ennen kaikkea poliittisista toimijoista – ammattiyhdistyksistä, suurista yrityksistä, valtaa käyttävistä sijoittajista ja niin edelleen. Maailmantalouden resursseista käyty taisto on poliittista, ja sillä on sekä taloudellisia että poliittisia tavoitteita. Tällä ei kuitenkaan ole paljoakaan tekemistä taloustieteilijöiden yksinkertaisten mallien kanssa. Taloustiede ei voi koskaan selittää maailmaa tyhjäksi.

Vuoden 2008 finanssikriisi ylätti monet kansantaloustieteilijät ja sopi huonosti valtavirtataloustieteen moniin käsityksiin talouden toiminnasta. Se auttoi nostamaan esiin valtavirtataloustieteestä poikkeavia ajattelijoita ja käynnisti uudelleenajattelua ja kritiikkiä kansantaloustieteen sisällä. Aika näyttää, miten pysyviä muutoksia prosessi tuottaa akateemisessa maailmassa ja käytännön politiikassa. Esimerkiksi Euroopassa vuonna 2010 kärjistynyttä velkakriisiä on vielä hoidettu varsin perinteisin lääkkein.

Otto Bruun

Päivitetty 1.4.2011