You are here

Mikä Kiina-ilmiö on ja kuinka se muuttaa globaalia taloutta?

Kuva: Luo Shaoyang (CC)

Alun perin Kiina-ilmiö tarkoitti ydinvoimalaonnettomuuksissa uhkaavaa ydinreaktorin sydämen sulamista. Nykyään termillä viitataan maailmantalouden uuteen työnjakoon, jossa rauhaton kapitalismi etsii halpoja tuotanto-olosuhteita ja alhaisia veroja polttaen samalla pohjaa minimipalkoilta.

Ilmiö kiihtyi 1990-luvulla kaupan vapautumisen ja pääoman ja hyödykkeiden liikkumista rajoittavien esteiden poistamisen myötä. Firmat, erityisesti monikansalliset yhtiöt, alkoivat enenevässä määrin siirtää toimintojaan ja tuotantoaan matalien kustannusten maihin, lähinnä Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Itä-Eurooppaan. Intia ja Kiina ovat ilmiön kärjessä. Kiinasta on tullut maailman suurin työpaja ja Intiasta sen palvelukeskus. Eri sektoreilla, kielialueilla ja maanosilla on myös omat suosikkimaansa, joihin tuotantoa siirretään.

Kiina-ilmiö on osa laajempaa kehityskulkua, jossa toiminta verkottuu ja tuotantoprosessien eri osat asettuvat ryppäiksi. Niin sanottu globaali klusteritalous koostuu tällaisista ryppäistä. Yritykset hajottavat tuotannon ja työn pieniksi paloiksi, joita ne yhdistelevät ja siirtelevät valtiosta toiseen tarpeen mukaan. Tuotteen kaikkia osia ei usein tehdä samassa maassa.

Tutkimus ja tuotekehitys eivät myöskään ole tiettyyn paikkaan sidottuja.

Teollisuuden hakeutuminen halvan työvoiman maihin aiheuttaa kehittyneille maille veropoliittisen syöksykierteen. Verotulot laskevat, kun yritykset supistavat kotimaisia toimintojaan ja maksavat veronsa muualle. Monet valtiot ovat houkutelleet yrityksiä pysymään kotimaassa alentamalla yritysverotusta. Alhaisempi veroprosentti kuitenkin tarkoittaa, että valtion kassaan kertyy vähemmän tuloja, vaikka yritykset eivät lähtisikään mihinkään. Verotulojen lasku puolestaan uhkaa hyvinvointivaltion kykyä pitää huolta jäsenistään.

Ilman hyvinvointivaltion tukea syntyy pysyvä kuilu köyhien ja rikkaiden välille. Pahimmillaan kasvava eriarvoisuus repii hajalle yhteiskunnan näkymättömät sidokset, synnyttää epäluuloisuutta eri ryhmien välille ja vaikeuttaa yhteistyötä. Kun yhteiskuntarauha kärsii, kärsii myös kauppa.

Kehittyvät maat hyötyvät Kiina-ilmiöstä sikäli, että se kasvattaa niiden taloutta, parantaa työllisyyttä ja lisää tietotaitoa. Tälläkin on kuitenkin hintansa. Kiinassa ja monissa muissa maissa kasvu on johtanut ympäristön saastumiseen. Myös eriarvoisuus on lisääntynyt eri alueiden ja yhteiskuntaryhmien välillä. Kaikki eivät pääse nauttimaan kasvun hedelmistä.

Vanhojen sosiaali- ja terveysjärjestelmien purusta ovat kärsineet erityisesti köyhät. Esimerkiksi Kiinan terveystilastot puhuvat tästä karua kieltä. Lisääntyvä eriarvoisuus yhdessä korruption ja huonon hallinnon kanssa on lisännyt kansalaisten kapinaa.

Yhteiskuntarauha järkkyy myös kehittyvissä maissa. Kuluttajille on Kiina-ilmiön seurauksena tarjolla halvempia tuotteita. Nämä voivat kuitenkin olla piraattikopioita tai esimerkiksi terveydelle hengenvarallisilla myrkyillä kyllästettyjä lääke- ja ruoka-aineita, hammastahnaa, leluja tai räjähtäviä kännyköiden akkuja.

Kiina-ilmiön puolustajat vetoavat globaalin kilpajuoksun välttämättömyyteen. Kilpailu on kuitenkin monella tapaa epäreilua. Se luo työtä kehitysmaihin, mutta työolot ovat usein kurjat puutteellisen työlakijärjestelmän takia. Köyhyys vähenee, mutta köyhät nousevat juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolelle. Kiinassa palkka voi olla 10 senttiä tunnilta, kun aluekohtaisia minimipalkkarajoja ei noudateta.

Ihmisoikeuksien puuttuminen on johtanut pakko- ja orjatyövoiman käyttöön. Lähes ilmaisen työn kanssa ei mikään maa voi kilpailla, ilman että se myös itse ryhtyy laskemaan työstandardeja ja tinkimään ihmisoikeuksista. Juuri tämä on Kiina-ilmiön ydin.

Kiinan yhteiskuntavastuun kiertämisen on arvioitu laskevan työläisten palkkoja 50–85 prosenttia ja Kiinan vientituotteiden arvoa 10–45 prosenttia. Syöksykierre ei johda epäterveeseen kilpailuun vain kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä, vaan yhä enemmän myös kehitysmaiden kesken. Kiinalaisen teollisuustyöläisen keskimääräiset reilun parin tuhannen Yhdysvaltain dollarin vuosiansiot ovat selvästi vähäisemmät kuin esimerkiksi Meksikossa, jossa keskiverto työntekijä ansaitsee vuodessa noin 3 300 dollaria.

Työsäännösten ohella tuotantokustannusten halpuuteen vaikuttavat myös puutteellinen toimintaympäristö ja infrastruktuuri. Kuljetus tökkii, sähkö sammuilee ja vedestä on pulaa. Ympäristösaasteet, kafkamainen byrokratia, korruptio, lainsuojattomuus, tietovarkaudet ja arvaamattomuus vaivaavat. Moni yritys voi joutua palaamaan kotimaahansa tai etsimään uusia ratkaisuja. Esimerkiksi Italia käyttää kiinalaista halpatyövoimaa kotimaassaan tekstiili- ja nahkateollisuudessa. Firenzen, Praton, Pistoian ja Carpin alueille on arvioitu asettuneen ainakin 100 000 kiinalaista. Heistä 15 prosenttia on maassa laittomasti ja noin 30 prosentilla ei ole kunnollista työsopimusta. Intia on ryhtynyt perustamaan palvelukeskuksia myös Eurooppaan.

Kiina-ilmiö on osa lyhytnäköistä kehitystä. Sen varaan ei mikään yhteiskunta voi rakentaa tulevaisuuttaan pitkällä tähtäimellä. Kestävä kehitys edellyttää ympäristön kantokyvyn kunnioittamista, reilua kauppaa ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Globaalille taloudelle on kehitettävä eettiset pelisäännöt, kuten monet järjestöt ovat painottaneet: Attac haluaa uudistaa globaalia verotusta. Ethical Global Initiative kampanjoi globaalien oikeuksien puolesta. Presidentti Halonen on toiminut YK:n työjärjestön ILOn asettamassa globalisaation yhteiskunnallista ulottuvuutta arvioivassa komissiossa.

Myös kansainvälisillä kehitysrahoituslaitoksilla ja OECD:llä on yhteiskunnalliset säännökset. Valitettavasti näitä säännöksiä on viime aikoina heikennetty, vaikka nyt kaivattaisiin päinvastaisia toimia.

Anita Kelles-Viitanen