You are here

Maailmantalous tarvitsee suunnanmuutoksen

Lester R. Brown
3.3.2008

Arktisten alueiden jääpeitteen sulaminen, metsien häviäminen, lajien sukupuutto, aavikoituminen, puhtaan veden puute, yleistyvät maiden sisäiset konfliktit ja monet muut ilmiöt ovat oireita maapallon kestokyvyn ylittymisestä. Mikäli nykymeno jatkuu, koko sivilisaatiomme on uhattuna. Vaihtoehtona on rakentaa uusiutuviin energialähteisiin, lisääntyneeseen tehokkuuteen ja ekologiseen innovatiivisuuteen perustuva uusi talousjärjestelmä. Tarvittava teknologia on jo pitkälti olemassa. Ihmiskunnan tulevaisuus on omissa käsissämme.

Kesän 2007 lopulla jäätiköiden kiihtyvästä sulamisvauhdista uutisoitiin kuumeisesti. Syyskuussa brittiläisessä Guardian-lehdessä kerrottiin, että Etelänapamantereen jääpeite oli sulanut kesän aikana huomattavan nopeasti, että arktisten alueiden jääpitoisuus oli ennätyksellisen alhainen ja että lähes tuplasti Iso-Britannian kokoinen määrä jäätä hävisi yhdessä ainoassa viikossa.

Muutamia päiviä myöhemmin sama lehti raportoi Grönlannin mannerjäästä irtoavan useita miljardeja tonneja painavia jäälohkareita mereen niin kiivasta vauhtia, että siitä aiheutui lieviä maanjäristyksiä. Arktisen neuvoston ACIA-hankkeen (Arctic Climate Impact Assessment) puheenjohtaja Robert Corell kertoi viiden kilometrin pituisten ja puolitoista kilometriä paksujen jäälohkareiden vajoavan mereen kahden metrin tuntivauhtia. Corell sanoi nähneensä Ilulissatin jäätikön yli lentäessään ”valtavia reikiä, joiden läpi pyöri massoittain sulanutta vettä.” Tämä sulanut vesi liukasti jäätikön ja sen alla olevan maaperän välisen pinnan aiheuttaen jäätikön nopeamman virtaamisen mereen. Maanjäristyksiä tutkinut Veli Kallio kertoi maanjäristysten olevan uusi ilmiö Luoteis-Grönlannissa. Kallion mukaan on mahdollista, että koko jääpeite murtuu ja luhistuu.

Myös Aasiassa tilanne on huolestuttava. Himalajan ja Qinhai–Tibet-ylängön jäätiköt ovat Aasian suurimpien jokien alkulähde. Näistä joista taas saadaan vettä alueiden riisi- ja vehnäviljelmille.

Muun muassa Keltaiselle joelle ja Jangtse-joelle alkunsa antavat Qinghai–Tibet-ylängön jäätiköt sulavat seitsemän prosentin vuosivauhtia. Kiinan johtaviin jäätikkötutkijoihin lukeutuva Yao Tandong uskoo, että tällä vauhdilla kaksi kolmasosaa näistä jäätiköistä voi kadota vuoteen 2060 mennessä. Tutkijat ovat myös havainneet Gangotri-jäätikön sulavan kiihtyvää tahtia ja he uskovat sen katoavan muutamissa kymmenissä vuosissa kokonaan. Gangotri-jäätikön sulamisvesistä saa alkunsa Ganges-joki, joka saattaisi jäätikön katoamisen vuoksi tyrehtyä vain monsuunisateiden aikana virtaavaksi joeksi.

Muita esimerkkejä ihmiskunnan tulevaisuuden vaarantavista ympäristötrendeistä ovat metsien pieneneminen, kiihtyvä aavikoituminen, vesistöjen kuivuminen, kalakantojen häviäminen, lajien sukupuutto sekä ilmaston lämpeneminen, joka tuo mukanaan näännyttäviä kuumuusaaltoja, aiempaa rajumpia myrskyjä, kuivuutta ja metsäpaloja.

Mutta jo jäätiköiden nopea sulaminen riittää osoittamaan sivilisaatiomme olevan uhattuna. Mikäli Grönlannin jääpeite sulaa, merenpinta nousee seitsemän metriä. Jos myös Etelämantereen länsiosan jääpeite murtuu, merenpinta kohoaa toiset viisi metriä. Yhteensä se voi siis nousta kaksitoista metriä. Monet tutkijat uskovat, että läntinen Etelämanner saattaa murtua jo ennen Grönlannin jäätiköiden sulamista.

Kansainvälinen ympäristö- ja kehitysinstituutti IIED on tutkinut merenpinnan nousun todennäköisiä seurauksia. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan yli 600 miljoonaa ihmistä joutuisi pakolaiseksi, jos merenpinta nousisi kymmenen metriä. Tämä tarkoittaa, että sisämaahan joutuisi pakenemaan suurempi ihmisjoukko kuin mitä tällä hetkellä asuu Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa yhteensä.

Maan keskilämpötilan nousu tasolle, jolla jäätiköt sulavat, on vain yksi monista kärjistyneistä ongelmista, jotka koettelevat luontoa.

Samalla kun maan keskilämpötila nousee, pohjaveden pinta laskee jokaisella mantereella. Haasteena on tehostaa veden käyttöä ja vakauttaa maailman väkiluku ennen kuin vesipula vaarantaa elämän itsensä.

Myös väestönkasvulla on oma kipupisteensä, jota ei tule ylittää. Monet valtiot ovat onnistuneet vähentämään kuolleisuutta, mutta eivät vielä syntyvyyttä. Tämä on ajanut ne demografiseen noidankehään: nopea väestönkasvu pahentaa köyhyyttä, mikä puolestaan nopeuttaa väestönkasvua. Tällaisilla valtioille on kaksi mahdollista tulevaisuutta. Joko ne pystyvät rikkomaan tämän noidankehän tai sitten ne rikkoutuvat itse.

Paineiden kasvaessa heikoimmat hallitukset ovatkin alkaneet luhistua. Luhistuneet valtiot ovat varhainen hälytyssignaali sivilisaation luhistumisesta. Kukaan ei tiedä, kuinka monta romahtanutta valtiota sivilisaatiomme kestää, mutta se on kysymys, jota ei ole varaa olla miettimättä.

Epätäydelliset markkinat
Kun Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern julkaisi vuoden 2006 lopulla uraauurtavan raporttinsa ilmastonmuutoksen tulevaisuuden kustannuksista, hän mainitsi asiaan liittyvät epätäydelliset markkinat. Sternin mukaan fossiilisten polttoaineiden markkinat ovat epäonnistuneet täysin, sillä hinnoittelussa on jätetty huomiotta ilmastonmuutoksesta aiheutuneet biljoonien dollareiden suuruiset kustannukset. Kun verrataan fossiilisten polttoaineiden markkinahintaa ja yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset sisältävää hintaa, ero on suuri.

Ongelman ydin löytyy yritysten määrän roimasta kasvusta viimeisen vuosisadan aikana. Vuodesta 1900 maailman talouskasvu on 20-kertaistunut ja väestö on kasvanut nelinkertaiseksi. Vaikka jo vuonna 1900 maailmassa oli alueita, joissa kysyntä ylitti luonnon kestokyvyn, kyse ei ollut globaalista ilmiöstä. Metsiä hävisi jonkun verran, mutta veden liiallisesta pumppauksesta ei ollut kuultukaan, liikakalastus oli harvinaista ja hiilipäästöt olivat niin pieniä, ettei niistä ollut erityistä haittaa ilmastolle ja niiden kustannukset olivat miltei olemattomat.

Markkinatalouden kasvun myötä hiilen polttamisen epäsuorat kustannukset, kuten ilman saastuminen, happosateet, vahingoittuneet ekosysteemit ja ilmastonmuutos, voivat olla suurempia kuin suorat kustannukset eli hiilen louhinta ja kuljetus voimalaitokseen. Kun epäsuoria kustannuksia ei oteta huomioon, markkinat aliarvioivat monien tuotteiden ja palveluiden hinnan, jolloin syntyy taloudellisia vääristymiä.

Taloudellisina päätöksentekijöinä – joko kuluttajina, yrityssuunnittelijoina, poliittisina päättäjinä tai sijoituspankkiireina – olemme kaikki riippuvaisia markkinoiden jakamasta tiedosta. Jotta markkinat voisivat toimia ja jotta taloudelliset toimijat voisivat tehdä järkeviä päätöksiä, täytyy oikeanlaista informaatiota olla saatavilla. Tähän liittyy olennaisesti ostamiemme tuotteiden todellinen hinta. Tällä hetkellä saamme kuitenkin vääränlaista tietoa, joka johtaa huonoihin päätöksiin – niin huonoihin, että se vaarantaa sivilisaatiomme olemassaolon.

Markkinat ovat monella tapaa mahtava instituutio. Ne jakavat resursseja tehokkuudella, jolle ei ole vertaista. Markkinat myös tasapainottavat kysyntää ja tarjontaa.

Niillä on kuitenkin perustavanlaatuisia heikkouksia. Ne eivät sisällytä tuotteiden hintaan valmistamisen aiheuttamia epäsuoria kustannuksia, ne eivät hinnoittele luonnonvaroja asianmukaisesti eivätkä ne kunnioita luonnon kestävän tuotantokyvyn rajoja. Markkinat myös suosivat lyhyen tähtäimen toimintaa pitkän tähtäimen sijasta, vähät välittäen tulevista sukupolvista.

Yhdysvaltojen öljyntuotanto on hyvä esimerkki mittavasta markkinaepäonnistumisesta. Vuoden 2007 puolivälissä bensiini maksoi huoltoasemalla noin kolme dollaria gallonalta (3,8 litraa). Tämä hinta heijastaa kuitenkin vain öljyn etsimisestä, pumppaamisesta, jalostamisesta ja huoltoasemille kuljettamisesta koituneita kuluja. Hinnoittelussa ei huomioida ilmastonmuutoksesta aiheutuvia kustannuksia, öljyteollisuuden saamia tukiaisia, poliittisesti epävakaan Lähi-idän öljyntarjonnan turvaamisen seurauksena nopeasti kasvavia sotilasmenoja tai saastuneen ilman hengityksestä aiheutuneiden hengityselinsairauksien hoitokuluja.
ICTA-tutkimuslaitoksen (International Center for Technology Assessment) tutkimuksen mukaan näiden epäsuorien kustannusten tulisi lisätä öljygallonan hintaan kaksitoista dollaria.

Todellisuudessa bensiinin polttaminen on erittäin kallista, mutta markkinat väittävät sen olevan halpaa ja vääristävät näin talouden rakennetta. Hallitusten haasteena onkin uudistaa verotusta niin, että tuotteiden valmistamisesta yhteiskunnalle syntyvät epäsuorat kustannukset varmasti näkyvät hinnassa. Vastaavasti tuloveroa voitaisiin pienentää.

Markkinat vääristävät tilannetta myös toisella tapaa. Vuoden 1998 kesällä Kiinan Jangtse-joen laaksoa koetteli yksi historian pahimmista tulvista. Alueella asuu neljäsataa miljoonaa ihmistä. Tulvasta seuranneet kolmenkymmenen miljardin dollarin vahingot ylittivät arvoltaan maan vuosittaiset riisitulot. Useiden viikkojen tulvimisen jälkeen Kiinan hallitus julisti Jangtsen jokialueen puut hakkuukieltoon ja perusteli tätä sillä, että pystyssä olevat puut ovat kolme kertaa kaadettuja arvokkaampia ja hyödyllisempiä suojellessaan aluetta tulvalta. Julistuksen seurauksena puiden markkinahinta laski kolmannekseen aiemmasta.

Tällaisella tilanteella on joskus rinnakkaisilmiöitä talouselämässä. 1990-luvun lopulla energia-alan suuryhtiö Enron nautti valtavasta menestyksestä. Vuoden 2001 alussa se oli Yhdysvaltain seitsemänneksi tuottoisin yritys. Kun itsenäiset tilintarkastajat alkoivat saman vuoden lopulla tutkia yritystä lähemmin, paljastui, että Enron oli jättänyt merkitsemättä joitakin olennaisia kustannuksia kirjanpitoonsa. Kun kustannukset lisättiin, yrityksestä tuli arvoton. Parhaillaan jopa yhdeksänkymmentä dollaria maksaneiden osakkeiden arvo laski penneihin. Enron meni konkurssiin ja romahti täydellisesti. Sitä ei enää ole.

Ihmiset toimivat kuitenkin edelleen täsmälleen samoin, joskin suuremmassa mittakaavassa. Keskitytään taloudellisiin indikaattoreihin, kuten talouskasvuun ja kansainväliseen kauppaan ja sijoituksiin, jolloin tilanne näyttää hyvältä. Mutta kun hintoihin lisätään kaikki markkinoiden laiminlyömät epäsuorat kustannukset, todellisuus näyttää varsin erilaiselta. Mikäli tällaiset kustannukset jätetään jatkuvasti pois laskuista, meitä odottaa sama kohtalo kuin Enronia.

Nyt enemmän kuin koskaan tarvitaan sellaisia poliittisia johtajia, jotka ymmärtävät talouden ja luonnon tukijärjestelmien välisen yhteyden. Koska poliittisessa elämässä suurin osa neuvonantajista on ekonomisteja, tarvitaan ekologin lailla ajattelevia ekonomisteja. Valitettavasti heitä on harvassa.

Ray Anderson, maailman johtavan teolliseen käyttöön tarkoitettuja mattoja valmistavan Interface-yrityksen toimitusjohtaja, suhtautuu erityisen kriittisesti yliopistossa opetettavaan taloustieteeseen. Hänen mukaansa taloustieteen opiskelijoita opetetaan luottamaan markkinoiden ”näkymättömään käteen”, vaikka näkymätön käsi on selkeästi sokea esimerkiksi tukiaisia kohtaan. Öljy-yhtiöiden öljynsaanti turvataan sodilla, aivan kuin heidän saamansa tuki olisi ansaittua. Voimmeko todella luottaa sokean, näkymättömän käden kykyyn jakaa resurssit järkevästi?

Uhka ympäristölle, uhka sivilisaatiolle
Tarkastelemalla aiempia vaikeuksiin joutuneita sivilisaatioita voimme ymmärtää paremmin tämänhetkisen ympäristöä koskevan dilemman. Romahdus-kirjan kirjoittajan Jared Diamondin mukaan jotkut aiemmista sivilisaatioista puuttuivat ympäristökatastrofiin ajoissa ja välttivät näin yhteisön tuhon.

Esimerkiksi islantilaiset havaitsivat kuusisataa vuotta sitten, että ylängön liikalaiduntaminen johti ohuen maaperän eroosioon. Jotta viljavan maan häviäminen ja siitä seuraava taloudellinen ahdinko voitiin estää, ylänköä hyödyntävät lammaspaimenet lyöttäytyivät yhteen. He määrittelivät, kuinka monta lammasta ylängön laitumet kestivät ja varasivat jokaiselle paimenelle lammaskiintiön. Näin parannettiin luonnon kestokykyä, ja Islannin villan tuotanto kukoistaa tänäkin päivänä.

Kaikki yhteisöt eivät ole vastaavassa tilanteessa pärjänneet yhtä hyvin. 3500 vuotta ennen ajanlaskun alkua kukoistanut sumerilainen sivilisaatio oli pidemmälle kehittynyt kuin mikään muu aikakauden sivilisaatio. Sumerilaiset kehittivät kastelujärjestelmän, joka mahdollisti tuottoisan maatalouden ja viljan ylijäämän. Tämä taas teki mahdolliseksi ensimmäisten kaupunkien ja korkeakulttuurien synnyn.

Sumerilaisten kastelujärjestelmässä oli kuitenkin puutteita, jotka heikensivät lopulta ruoantuotannon tehokkuutta. Heidän maidensa halki virranneen Eufrateksen varrelle oli rakennettu patoja, joiden taakse pakkautunut vesi ohjattiin viljelmille kanaaleja pitkin. Osa kasteluvedestä kuitenkin suodattui matkan varrella, ja heikon maaperän vuoksi pohjavesi nousi hiljalleen lähes maan pintaan. Tämä johti veden haihtumiseen ja suolan kertymiseen, mikä aiheutti aikanaan maan tuottavuuden romahtamisen. Sumerilaiset onnistuivat hidastamaan sivilisaationsa rappeutumista siirtymällä vehnän viljelystä maan suolaisuutta paremmin kestävään ohraan. Tämäkään ei riittänyt, vaan maan suolapitoisuuden nousu ja tuottavuuden lasku jatkuivat aiheuttaen lopulta koko sivilisaation turmion.

Viimeisen sadan vuoden aikana maailmantalous on kasvanut räjähdysmäisesti. Talouskasvua mitataan nykyään biljoonissa, kun ennen sitä mitattiin miljardeissa. Hyödykkeiden ja palveluiden tuotannon kasvu vuonna 2007 oli suurempi kuin koko maailman tuotanto vuonna 1900.

Kuitenkaan maapallon kyky tuottaa puhdasta vettä, puutuotteita ja mereneläviä ei ole kasvanut. Yhdysvaltain tiedeakatemia julkaisi vuonna 2002 tutkimuksen, jonka mukaan ihmiskunnan vaatimukset ylittivät maapallon uusiutumiskyvyn ensimmäistä kertaa vuoden 1980 tienoilla. Tällä hetkellä se ylitetään jo 25 prosentilla. Tämä tarkoittaa, että sivilisaatiomme on yhä lähempänä tuhoaan.

Tietoyhteiskunnassa elävien on helppo unohtaa, että maailmantalous ja olemassaolomme ylipäänsä ovat täysin riippuvaisia luonnonvaroista. Ekosysteemit muun muassa puhdistavat vettä, hoitavat pölytyksen ja pitävät huolta maaperästä. YK:n neljä vuotta kestäneen Millenium Ecosystem Assessment -projektin mukaan 24 tärkeimmästä ekosysteemistä 15 on vahingoittunut tai kestämättömän käytön kohteena.

Yksi tällaisista ekosysteemeistä ovat sademetsät. Esimerkiksi Amazonin alueen sademetsistä 20 prosenttia on hävitetty kokonaan, jotta saataisiin tilaa karjankasvatukselle ja soijapapuviljelmille. Toiset 22 prosenttia metsistä on pilattu hakkuilla ja teiden rakennuksella. Hakkuualueet ovat alttiita kuivumiselle, koska auringonvalo tavoittaa maanpinnan paremmin. Näin maasta tulee sytytysherkkä, ja salaman iskiessä tulipalon riski kasvaa.

Tutkijat uskovat, että jos puolet Amazonin sademetsistä hävitetään tai niiden tilaa heikennetään, niiden lopullista katoa ei voida estää. Seuraukset heijastuvat ympäri maailmaa. WHRC-tutkimuslaitoksen (Woods Hole Research Center) tutkija Daniel Nepstad uskoo Amazonin tulevaisuuden olevan täynnä jättimäisiä metsäpaloja. Nepstadin mukaan Amazonin sademetsän puihin on varastoitunut saman verran hiiltä kuin ihmiset ovat saastuttaneet ilmakehää viimeisten viidentoista vuoden aikana. Jos saastuttamista jatketaan, sinetöimme kohtalomme.

Tietyn luonnonvaran liika hyödyntäminen jollain alueella leviää hitaasti myös muualle. Nigeria ja Filippiinit joutuvat nykyään tuomaan metsätuotteita, vaikka olivat ennen niiden nettoviejiä. Suurin osa Thaimaan metsistä taas on hävinnyt, ja maa on kieltänyt puiden hakkuun. Samoin on toiminut myös Kiina, joka hankkii tarvitsemansa puun Siperiasta ja niistä harvoista Kaakkois-Aasian maista, joissa metsää vielä on jäljellä.

Myös kalatalous on paineen alaisena. Aluksi ongelmat koskivat vain muutamia kalastuspaikkoja Pohjanmerellä, Pohjois-Amerikan itärannikolla ja Itä-Aasian rannikolla. Uuden teknologian ja tehokkaampien kalastusalusten vuoksi liikakalastus on kuitenkin levinnyt kaikkialle, eikä siihen juurikaan puututa. Kanadan koillisrannikolla sijaitsevan Newfoundlandin turskakanta, samoin kuin Atlantin valtameren tonnikalakanta, on niin pieni, ettei se välttämättä koskaan toivu ennalleen. Myös Patagonian hammaskala on katoamassa Etelämantereen syvistä vesistä, ja Kaspianmeren sampikanta on vaarallisen pieni.

Miksi nykymalli ei ole kestävä: tapaus Kiina
Kiina kuluttaa nykyään enemmän luonnonvaroja kuin Yhdysvallat, joka käytti pitkään kolmasosan maapallon resursseista. Öljynkulutuksessa Yhdysvallat on vielä johtoasemassa, mutta kiinalaiset kuluttavat kolmanneksen enemmän viljaa, lähes puolet enemmän lihaa ja kolme kertaa enemmän terästä kuin amerikkalaiset.

Nämä luvut heijastavat kansallista kulutusta. Mitä tapahtuisi, jos kiinalaiset tavoittaisivat Yhdysvaltojen kulutuksen myös henkilöä kohti? Jos oletetaan, että Kiinan talouskasvu hidastuu nykyisestä kymmenestä prosentista kahdeksaan, kiinalaisten tulot henkilöä kohti nousevat yhdysvaltalaisten nykyiselle tasolle vuonna 2030. Oletetaan vielä, että kiinalaiset käyttävät tulonsa tulevaisuudessa suunnilleen samalla tavalla kuin yhdysvaltalaiset nyt. Paperinkulutuksessa tämä tarkoittaisi, että Kiinan 1,46 miljardia asukasta tarvitsisivat paperia kaksinkertaisen määrän koko maailman nykyiseen tuotantoon verrattuna!

Jos vuonna 2030 Kiinassa olisi kolme autoa joka neljättä asukasta kohden, kuten Yhdysvalloissa nykyään, Kiinassa olisi 1,1 miljardia autoa. Koko maailmassa on tällä hetkellä 860 miljoonaa autoa. Jotta Kiina voisi rakentaa näiden autojen vaatimat valtatiet ja parkkipaikat, täytyisi maata päällystää samansuuruinen pinta-ala kuin mitä Kiina käyttää tällä hetkellä riisinviljelyyn. Vuoteen 2030 mennessä Kiina tarvitsisi myös 98 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, vaikka tämänhetkinen öljynkulutus koko maailmassa on 85 tynnyriä päivässä. On mahdollista, ettei öljyntuotantoa voida tuosta lisätä.

Luvut osoittavat, ettei länsimainen fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustuva, yksityisautoilua ja kertakäyttöistä kulutusta suosiva talousmalli sovellu Kiinaan eikä myöskään Intiaan, jossa saattaa vuonna 2030 olla enemmän asukkaita kuin Kiinassa. Länsimainen talousmalli ei sovellu myöskään maailman kolmelle miljardille muulle kehitysmaiden asukkaalle, vaikka he haaveilisivatkin niin sanotusta amerikkalaisesta unelmasta. Myös teollisuusmaiden asukkaat joutuvat jatkossa tyytymään vähempään, sillä globaalitalouden myötä olemme kaikki riippuvaisia samasta viljasta, öljystä ja teräksestä.

Sukupolvemme ensisijaisena haasteena on rakentaa uusiutuvista energialähteistä pohja uudelle talousjärjestelmälle, jossa otetaan huomioon kierrätys ja liikenteen yhä monipuolisempi rakenne.

Kasvavia jännitteitä, luhistuvia valtioita
Valtio epäonnistuu tehtävässään, kun hallitus menettää valtion alueen kontrollin osittain tai kokonaan eikä voi enää taata siviilien turvallisuutta. Kun hallitus ei kykene tarjoamaan peruspalveluita, kuten koulutusta tai julkista terveydenhuoltoa, se menettää legitimiteettinsä. Tehokkaan hallinnon toimintaa saattaa myös olla vaikea rahoittaa tällaisessa tilassa. Yhteisöt voivat muuttua niin pirstoutuneiksi, että päätöksenteko käy vaikeaksi. Tällainen tilanne johtaa usein sisällissotaan.

Kun kilpailevat ryhmittyvät taistelevat vallasta, valtion sisäiset konfliktit leviävät helposti myös maan rajojen ulkopuolelle ja uhkaavat naapurimaiden turvallisuutta. Sisällissota myös tarjoaa kansainvälisille terroristiryhmille hyvän harjoittelupaikan. Näin on käynyt muun muassa Irakissa ja Somaliassa. Sisällissodan runtelemissa maissa saattaa myös Myanmarin (entinen Burma) ja Afganistanin tavoin kukoistaa huumekauppa (Afganistan tuotti 92 prosenttia maailman oopiumista vuonna 2006). Heikon terveydenhuollon vuoksi maat voivat myös olla tarttuvien tautien lähteitä. Tästä esimerkkinä Nigeria, jossa polio leviää edelleen.

Maissa, joiden laillisella hallituksella ei ole enää määräysvaltaa, vallan anastaa yleensä jokin muu yhteiskuntaryhmä. Afganistanissa määräysvalta on paikallisilla sotapäälliköillä ja Somaliassa heimopäälliköillä, kun taas Haitia johtavat katujengit. Uudet hallitsijat saattavat pyörittää huumerinkejä tai järjestäytynyttä rikollisuutta.

CIA arvioi, että maailmassa on noin kaksikymmentä sortumisen partaalla olevaa valtiota. Iso-Britannian hallituksen kehityspoliittinen elin luokittelee 46 maata heikoiksi valtioiksi, Maailmanpankki 35. Foreign Policy -lehti on vuodesta 2005 julkaissut vuosittain kattavan ja systemaattisen analyysin luhistuneista tai luhistumisen partaalla olevista valtioista. Heikkojen valtioiden lukumäärä on noussut joka vuosi.

Analyysi huomioi väestö- ja ympäristötekijät. Kahdestakymmenestä epätoivoisimmassa tilassa olevasta maasta seitsemäntoista väestö kasvaa nopeasti. Osassa kasvu on kolme prosenttia vuodessa eli se siis 20-kertaistuu vuosisadassa. Viidessä näistä seitsemästätoista maasta naisilla on keskimäärin seitsemän lasta. Nämä valtiot ovat loukussa, sillä niiden talouskasvu on riittävää kuolleisuuden vähenemiseen, muttei kuitenkaan tarpeeksi vahvaa syntyvyyden hillitsemiseen taloudellisten ja sosiaalisten parannusten kautta. Neljässätoista maassa ainakin neljäkymmentä prosenttia väestöstä on alle 15-vuotiaita. Noin suuri nuoren väestön osuus heijastuu tulevaisuuden poliittiseen vakauteen: nuoret miehet, joilla on heikot työllistymismahdollisuudet, ovat usein tyytymättömiä vallitseviin oloihin ja helppoja värvättäviä kapinallisliikkeisiin.

Usein valtion heikkouden taso ja sen luonnonjärjestelmien tuhon aste ovat yhteydessä toisiinsa. Monissa Foreign Policy -lehden analyysin heikoista valtioista metsäkato, laidunmaiden huonontuminen ja maaperän eroosio ovat laajalle levinneitä. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Sudan, Somalia ja Haiti. Nopeasti kasvavan väkiluvun maissa viljelysmaa ja henkilöä kohti riittävän veden määrä vähenee jatkuvasti. Väestönkasvu, ympäristön rappeutuminen ja köyhyys ovat yhdessä omiaan aiheuttamaan epävakaisuutta, joka puolestaan vaikeuttaa ulkomaisten sijoitusten houkuttelemista. Jopa kehitysyhteistyöhankkeita saatetaan supistaa tai lopettaa, kun avustustyöntekijöiden turvallisuus ei ole taattu.

Kuten Ruandan kansanmurha osoittaa, valtion sisäinen epävakaisuus laajenee usein naapurimaihin. Ruandan levottomuudet levisivät Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa kuolonuhreja oli 3,9 miljoonaa, sekä useisiin muihin maihin. Myös esimerkiksi Darfurin levottomuudet ovat levinneet Tshadiin.

Kun luhistuneiden valtioiden lukumäärä kasvaa, maailmanlaajuisten kriisien hoito muuttuu entistä vaikeammaksi. Toiminta, joka saattaisi olla suhteellisen helppoa toimivassa, kansallisvaltioiden ylläpitämässä maailmanjärjestelmässä, on vaikeaa hajoamisen partaalla olevissa maissa. Näin tarttuvien tautien leviämisen estäminen ja jopa raaka-aineiden virran varmistaminen on haasteellista. Jossain vaiheessa poliittisen epävakaisuuden leviäminen saattaa häiritä globaalin talouden kehitystä. Siksikin valtioiden heikkouteen täytyy kiinnittää nopeasti huomiota.

Maapallon ja sivilisaation rajat
Viime vuosina on huolestuttu yhä enemmän siitä, että luonto on monella eri saralla ylittämässä käännepisteen, josta ei ole paluuta. Tutkijoiden pelkona on, että esimerkiksi liikakalastuksen surkastuttamat kalakannat ja uhanalaiset lajit katoavat kokonaan.

Ei ole helppo ennustaa, milloin yhteisöä koettelevat uhat muuttuvat ylivoimaisiksi ja johtavat yhteisön rappeutumiseen tai tuhoon. Yleisesti ottaen taloudellisesti kehittyneet maat voivat käsitellä uhkia tehokkaammin kuin kehittyvät maat. Esimerkiksi teollisuusmaat ovat kyenneet pitämään aikuisten hiv-tartunnat yhdessä prosentissa, kun kehitysmaat kamppailevat paljon suurempien lukemien kanssa. Tilanne on pahin joissakin eteläisen Afrikan maissa, joissa jopa kaksikymmentä prosenttia aikuisväestöstä on hiv-positiivisia.

Väestönkasvu on vastaavanlainen uhka. Lähes kaikissa teollisuusmaissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta väestönkasvu on pysähtynyt, mutta suurimmassa osassa Afrikan ja Lähi-idän maista sekä Intiassa väestö lisääntyy nopeasti. Maailman väkiluku kasvaa vuosittain 70 miljoonalla ihmisellä. Suurin osa lapsista syntyy maihin, joissa ympäristön tukijärjestelmät ovat heikentyneet. Väestöpaineen alaiset hallitukset eivät pysty estämään tätä kehitystä, vaan ongelmat kasautuvat.

Mutta edes kehittyneimmät valtiot eivät tunnu kykenevän ratkaisemaan kaikkia kohtaamiaan ongelmia: Kun pohjaveden pinnan lasku havaittiin, oletettiin hallitusten ryhtyvän toimiin, tehostavan veden käyttöä ja onnistuvan vakauttamaan pohjavettä johtavan kerroksen. Yksikään kehittynyt tai kehittyvä maa ei ole kuitenkaan pystynyt tähän. Kaksi heikkoa valtiota, jossa veden liikapumppaus ja vesipula aiheuttavat eniten ongelmia kansalliselle turvallisuudelle, ovat Pakistan ja Jemen.

Vaikka tarve vähentää hiilidioksidipäästöjä on ollut ilmeinen jo pitkän aikaa, yksikään maa ei ole onnistunut vapautumaan täysin hiilen käytöstä. Se on osoittautunut poliittisesti liian vaikeaksi jopa teknologisesti kehittyneimmissä maissa. Voiko olla niin, että ilmakehään joutuneet hiilidioksidipäästöt koituvat meille yhtä mahdottomaksi käsitellä kuin maan kohonnut suolapitoisuus oli sumerilaisille?

Haaste on myös tulevaisuudessa häämöttävä öljyntuotannon lasku. Vaikka öljyä on tuotettu maailmassa kahdenkymmenen viimeisen vuoden ajan enemmän kuin uusia öljylöytöjä on tehty, ainoastaan Ruotsilla ja Islannilla on kohtalainen suunnitelma öljyvarojen pienenemisestä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi.

Selvittämättömien ongelmien määrä on kasvussa, emmekä kykene poistamaan aiempiakaan ongelmia. Kasaantuvat vastoinkäymiset saattavat hukuttaa alleen yhä suuremman määrän hallituksia, mikä johtaa valtioiden laajamittaiseen hävitykseen ja lopulta koko sivilisaation romahdukseen. Haasteena on määrittää globaaliin järjestelmään kohdistuvien kasvavien paineiden vaikutukset.

Nämä vaikutukset ovat selkeimpiä, kun tarkastellaan ruoantuotantoa, monien aiempien kadonneiden sivilisaatioiden heikkoa kohtaa.

Useat päällekkäiset ongelmat hankaloittavat maanviljelijöitä ympäri maailmaa vastaamasta kasvavaan ruoan kysyntään. Huomattavimpia ongelmia ovat pohjaveden lasku, viljelymaiden muuttuminen viljelykelvottomaksi ja äärimmäiset ilmastomuutokset, kuten satoa tuhoavat lämpöaallot, kuivuus ja tulvat. Niiden vuoksi maailman viljantuotanto ei ole viimeisen 7–8 vuoden aikana vastannut kulutusta. Viljavarastot ovat nyt pienimmät 34 vuoteen. Vuosien 2005 ja 2007 välillä maissin hinta lähes kaksinkertaistui ja vehnän miltei kolminkertaistui.

Juuri kun näytti siltä, ettei tilanne voisi enää pahentua, maailman vilja-aitaksi kutsuttu Yhdysvallat on alkanut suunnitella polttoaineeksi käytettävän viljan osuuden kaksinkertaistamista. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun vuonna 2006 viljasadosta käytettiin 16 prosenttia etanolin valmistamiseksi, vuonna 2008 osuus olisi jo 30 prosenttia. Samalla kun Yhdysvallat ohjaa lisää viljaa polttoainetuotantoon, viljan maailmanmarkkinahinta on kohoamassa öljyn tasolle. Yhdysvaltojen huonosti suunniteltu yritys vähentää maan riippuvuutta öljystä aiheuttaa ennenkuulumatonta epävarmuutta ruoan saannista, ja yhä suurempi joukko maailman valtioista joutuu pulaan.

Valtioiden luhistuminen saattaa tapahtua äkillisesti ja odottamatta. Aiempien sivilisaatioiden tuhon aiheutti usein yksi ainoa luontoon vaikuttanut kehityskulku. Nykyään valtioita koettelevat kuitenkin useat samanaikaiset, toisiaan tukevat prosessit. Voimme joko koota joukkomme, ryhtyä vastaiskuun ja pelastaa globaalin sivilisaatiomme tai joutua kaikki romahduksen uhriksi.

Toivoa ja vaihtoehtoja on
Vastassamme on ennennäkemätön haaste, mutta siihen on mahdollista suhtautua optimistisesti. Kaikkiin mainittuihin ongelmiin voi vastata nykyaikaisella teknologialla. Muutamissa maissa on jo ryhdytty toimiin, jotta maailmantalous saataisiin kestävän kehityksen uomiin.

Markkinoilla on tälläkin hetkellä sellaista teknologiaa, joka auttaa vaihtoehtoisia toimintamalleja toteutumaan. Esimerkiksi energiatalouden saralla on tehty luontoa säästäviä keksintöjä: Edistyneet tuuliturbiinit voivat tuottaa saman verran energiaa kuin öljy. Japanilaiset insinöörit ovat kehittäneet uudella tavalla tiivistetyn jääkaapin, joka käyttää ainoastaan kahdeksasosan kymmenen vuotta vanhojen mallien energiankulutuksesta. Bensiini-sähkö-hybridiautot taas ovat lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin autot keskimäärin.

Useat maat toteuttavat vaihtoehtoisia toimintamalleja esimerkillisesti. Tanska hankkii viidenneksen tarvitsemastaan energiasta tuulivoimasta ja aikoo kasvattaa osuuden puoleen. Noin 60 miljoonaa eurooppalaista saa asuntoonsa sähkön tuulivoimasta. Vuoden 2007 lopulla arviolta 40 miljoonan kiinalaiskodin vesi lämpisi aurinkolämmittimen avulla. Noin 90 prosenttia Islannin kotitalouksista lämpiää geotermisellä energialla.

Intia taas käyttää meijerituotteiden tuotannossa lähes ainoastaan viljan ylijäämiä, ja maan meijerituotteiden tuotanto on silti nelinkertaistunut vuodesta 1970. Se on nykyään suurempi kuin Yhdysvaltojen vastaava tuotanto, ja ylittää arvossa jo Intian riisintuotannon.

Kiinassa on kehitetty ekologisesti valistunut kalankasvatusmenetelmä, jossa eri karppilajeja laitetaan samaan altaaseen. Kiina on ensimmäinen maa, joka viljelee enemmän kalaa kuin mitä se kalastaa meristä. Vuonna 2005 Kiina tuotti 32 miljoonaa tonnia viljelykalaa, mikä vastasi kolmannesta koko maailman valtameristä saadusta kalasaaliista.

Jos vaihtoehtoiset menetelmät toteutuisivat laajemmin, koko maailma voisi näyttää samalta kuin Etelä-Korean vuoristo. Vuoristo muuttui aikoinaan eroosion vuoksi karuksi ja lähes puuttomaksi. Nyt kaksi kolmannesta Etelä-Koreasta on puiden peittämää, tulvat ja maaperän kuivuminen voidaan estää ja maaseudun luonto on tasapainossa.

Edellisten kahdenkymmenen vuoden ajan kymmenesosa Yhdysvaltojen viljelysmaasta kului erittäin pahasti, mikä vaikutti maanmuokkauskäytäntöihin. Nyt Yhdysvallat on onnistunut vähentämään maaperän kuivumista 40 prosentilla, vaikka yhdysvaltalaiset maanviljelijät ovat samanaikaisesti kasvattaneet viljasatoa yli viidenneksellä.

Jotkut tärkeimmistä ympäristöhankkeista on toteutettu kaupungeissa. Brasilian Curitiba, jossa asuu miljoona asukasta, aloitti liikenteensä uudistamisen vuonna 1974. Tämän jälkeen kaupungin väestö on kasvanut kolmanneksella, mutta liikenne pienentynyt 30 prosentilla. Amsterdamin liikenteen rakennetta on kehitetty siten, että 40 prosenttia asukkaiden matkoista tapahtuu pyörillä. Pariisi aikoo vähentää 40 prosenttia kaupungin autoliikenteestä ja monipuolistaa julkista liikennettä. Lontoossa autoilemista aiotaan verottaa, jotta saataisiin aikaan edellä mainittujen kaupunkien kaltaisia tuloksia.

Sivilisaatiomme on pulassa itse käynnistämiemme kehityskulkujen vuoksi. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että myös ympäristön suojelemiseksi toimitaan yhä enemmän.

Esimerkiksi Australia julisti vuoden 2007 alussa kieltävänsä hehkulamppujen käytön vuoteen 2010 mennessä ja korvaavansa ne lampuilla, jotka käyttävät ainoastaan neljänneksen hehkulamppujen vaatimasta sähköstä. Kanada aikoo seurata esimerkkiä. Samaa odotetaan myös Euroopalta, Yhdysvalloilta ja Kiinalta. Jos näin kävisi, maailman sähkönkulutus pienenisi 12 prosenttia ja 705 hiilivoimalaitosta voitaisiin sulkea. Hehkulamppujen kieltämiseen tähtäävä liike voisikin olla ensimmäinen suuri voitto ilmaston vakauttamisen puolesta.

On riemastuttavaa olla mukana uuden talousmallin luomisessa. Aikanaan se parantaa kaikkien elämänlaatua. Voimme hengittää puhdasta ilmaa ja kaupunkimme muuttuvat ruuhkattomammiksi, meluttomammiksi ja saasteettomammiksi – toisin sanoen sivistyneemmiksi. Ulottuvillamme on maailma, jossa väestön määrä on vakiintunut, metsät kasvavat ja hiilipäästöt vähenevät.

Lester R. Brown on yhdysvaltalaisen Earth Policy Institute -tutkimuslaitoksen johtaja.

Kirjoitus on tiivistelmä hänen kirjansa Plan B 3.0: Mobilizing to Save Civilization (W.W. Norton & Company, 2008) ensimmäisestä luvusta.

Suomennos Kristiina Ruohonen