You are here

Maailmankaupan pelisäännöt

Kuva: Fuzheado (CC)

EPA, WTO, TRIPS, GATS, TRIMS, AKT, NAFTA, ASEAN, MFN, GATT… Nämä ovat kaikki lyhenteitä, jotka liittyvät maailmankauppaan. Tässä kirjainviidakossa kenen tahansa on helppo mennä sekaisin. Harva tietää tarkalleen, mistä puhutaan, kun puhutaan maailmankaupasta ja sen pelisäännöistä.

Yksinkertaistaen näitä sopimuksia ja periaatteita voi kuvailla niin, että ne pyrkivät tavalla tai toisella vapauttamaan kaupankäynnin tulleista ja muista kaupan esteistä. Lisäksi tyypillistä on, että ne kattavat kaiken, minkä voi kuvitella olevan kaupan, dvd-soittimista appelsiineihin, veteen tai esimerkiksi lääkekasveihin.

Taustalla on ajatus, että kaupan vapauttaminen on tehokkain tapa luoda talouskasvua ja vaurautta kaikille maailman kansalaisille. Kaikki eivät kuitenkaan usko tätä – eihän vapaakauppa ole ainakaan vielä tuonut vaurautta kaikista köyhimmille.

Mitä kaikkea globaalin kauppajärjestelmän takana oikein piilee?

Maailmankauppa kuulostaa joltain, joka on kaukana tavallisen suomalaisen arkipäivästä. Kauppa ei kuitenkaan pyöri itsestään, vaan sitä käyvät todelliset ihmiset ja sen seuraukset näkyvät jokaisen arkipäivässä, esimerkiksi kahvipaketin hintavaihteluna.

Koska maat ja alueet ovat riippuvaisia toisistaan ja toistensa tuotteista, on maailmankaupalle päätetty luoda kansainvälisiä sääntöjä. Sopimuksia on kymmeniä erilaisia. Niitä solmitaan sekä maailmanlaajuisella että alueellisella tasolla.

Maailmanlaajuiset sopimukset neuvotellaan Maailman kauppajärjestön WTO:n piirissä. Sveitsin Genevessä päämajaansa pitävä järjestö perustettiin vuonna 1995. Siihen kuuluu tällä hetkellä 153 jäsenmaata. Viimeisin tulokas on heinäkuussa 2008 liittynyt Kap Verde. Ennen vuotta 1995 kauppaa sääteli niin sanottu GATT-sopimus, joka oli yleissopimus toisen maailmansodan jälkeen neuvotelluista kauppaan liittyvistä tullisäädöksistä.

Alueellisista järjestelyistä sovitaan esimerkiksi Euroopan unionissa. Maantieteellisesti yhtenäisten alueiden sisälle syntyy myös omia alueellisia liittoutumia. Näiden sopimusten lisäksi kauppasopimuksia solmitaan myös kahdenvälisesti valtioiden kesken tai yhden kauppablokin ja yksittäisen valtion välille.

WTO:n tavoitteena on luoda tasapuolinen ja vastavuoroinen kauppajärjestelmä, jossa kaikilla valtioilla on samanlaiset kauppaehdot – tai ei ehtoja ollenkaan. Taustalla on niin sanottu suosituimmuusperiaate (Most Favorable Nation, MFN), joka takaa kaikille osapuolille yhtäläisen kohtelun.

Suurin kiistakysymys WTO:ssa on maatalous. Pyrkimyksenä on saattaa maatalous vapaakauppasopimusten piiriin, mutta tämä on ollut helpommin sanottu kuin tehty. Maatalouteen liittyvät sopimukset ovat täynnä poikkeuksia, ja tukiaisten ja vientitukien poistamisesta ei ole päästy yhteisymmärrykseen, etenkään, kun talousmahdit USA ja EU pitävät tiukasti kiinni omista eduistaan. Esimerkiksi EU:n ja Afrikan maiden kauppaa vääristää se, että vaikka Afrikasta tuotavat maataloustuotteet pääsevät EU:n markkinoille ilman tullimaksuja, eivät ne pysty kilpailemaan EU-tukiaisia saaneiden eurooppalaisen maataloustuotteiden hintojen kanssa.

Jos sopimusten tai periaatteiden tulkinnasta syntyy ongelmia, ne selvitetään WTO:n omassa riitojenratkaisuelimessä. Tällöin valtioiden muut kansainväliset sopimukset, kuten ympäristö- ja ihmisoikeussopimukset, koetaan lähes poikkeuksetta kaupan esteiksi, ja ne jäävät päätöksenteossa toissijaisiksi.

WTO:n kauppaneuvottelut käydään aina niin sanotuissa kierroksissa, jotka koostuvat joka toinen vuosi eri puolilla maailmaa pidettävistä ministerineuvoston kokouksista. WTO:n perustamisesta sovittiin Uruguayn kierroksella, jonka aikana laajennettiin kansainvälisen kauppasäännöstelyn toiminta-alaa kattamaan muutakin kuin vain maiden välisiä tullisäännöksiä. Mukaan kuvaan astui myös uusia sopimuksia, joista keskeisimmät ovat TRIPS ja GATS (ks. selitykset oikealla).

Tällä hetkellä meneillään on Qatarin pääkaupungissa Dohassa vuonna 2001 käynnistynyt neuvottelukierros. Dohan kierrosta kutsutaan kehityskierrokseksi, sillä sen päämääränä on käsitellä kauppasäätelyä kehityksen välineenä.

Tavoitteena kaupan vapauttaminen
Pääasiallisin moottori kehitykselle on WTO:n ideologian mukaisesti kaupan täysi vapauttaminen ja kaikkien maiden talouden avaaminen ulkomaisille investoinneille. Kehitysmaat ovat kokeneet tämän uhkana, koska niitä on vaadittu suostumaan näihin sääntöihin, vaikka niiden kansantaloudet ovat vielä heikkoja ja vaikka rikkaat maat pitävät edelleen kiinni omista kansallisista eduistaan.

Alun perin Dohan kierros oli määrä saada päätöksen jo vuoden 2005 aikana, mutta aikataulussa ei pysytty. Tällä hetkellä neuvottelut ovat jäissä eikä niiden tulevaisuudesta ole tietoa. Samaan aikaan alueellisten ja kahdenvälisten kauppasopimusten määrä lisääntyy, koska yhteisymmärryksen löytäminen on helpompaa harvemman neuvotteluosapuolen kesken.

Päällisin puolin WTO vaikuttaa demokraattiselta järjestöltä, jossa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Käytäntö on kuitenkin toinen. WTO:ssa äänestetään hyvin harvoin. Päätökset tehdään yleensä epädemokraattisen valmistelun pohjalta kompromissin keinoin. Ennen kuin sääntöehdotukset tuodaan julkisuuteen, niistä neuvotellaan vaikutusvaltaisimpien maiden kesken suljettujen ovien takana.

Suurinta valtaa valmistelussa käyttävät maailmankauppamahdit USA, EU, Japani ja Kanada. Myös sellaiset maat, joilla on hyvät poliittiset suhteet näihin pääpelureihin, pääsevät mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Chile, Singapore ja Etelä-Afrikka. Köyhimmillä mailla ei ole järjestössä juurikaan sananvaltaa. Tämä johtuu paitsi siitä, että ne eivät ole tervetulleita valmistelukokouksiin, myös siitä, ettei niillä ole varaa lähettää edustajiaan Geneveen tarpeeksi usein.

Maailmankaupan ongelmista huolestuneet kansalaiset ja järjestöt kampanjoivat muuttaakseen päättäjien ja virkamiesten toimintaa. He painottavat, että kehitysmaiden pitäisi saada osallistua päätöksentekoon tasapuolisesti ja vaikuttaa itseään koskeviin kauppaneuvotteluihin. Kehitysmaille tulisi myös sallia samanlainen mahdollisuus kehittää omaa kotimaista tuotantoaan kuin nykyisillä teollisuusmaillakin aikoinaan oli. Tämä antaisi niille paremmat mahdollisuudet kilpailla ulkomaisten tuotteiden ja investointien kanssa ja luoda omat verotusjärjestelmänsä.

Monen mielestä myös itse ajatus kaupan vapauttamisen hyvyydestä pitäisi arvioida uudelleen. Vapaakaupan hyödyt ovat olleet köyhimpien maiden kannalta varsin kyseenalaisia.

Toisaalta ennen kuin teollisuusmaat toimivat omien vaatimustensa mukaisesti ja vapauttavat tuotteensa erilaisista tukiaisista, ei vapaakaupan todellisia seurauksia voida edes arvioida. Maailmankaupalla on vielä pitkä matka pyrkimykseensä, kokonaisvaltaiseen tasapuolisuuteen.

Eva Nilsson


(Tekstiä on viimeksi muokattu 19.8.2008)