You are here

Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia

Eduskuntatalon 46 kiviporrasta ovat nähneet paljon. Poliitikot ja virkamiehet kipuavat portaat vauhdilla, mutta harva se viikko niiden tuntumaan pysähtyy mielenosoittajien joukko. Milloin vaaditaan lisää palkkaa, milloin maataloustukia tai ihmisoikeuksia Burmaan.

Valtakunnan mediaan ja päättäjien agendalle yltävät parhaiten ne asiat, joiden puolesta pidetään kunnolla meteliä. Ja joita jaksetaan lobata tehokkaasti.

Lobbarit ovat niiden tahojen edustajia, jotka haluavat saada oman kantansa huomioon otetuksi päätöstä tehtäessä. He voivat edustaa yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä, kansalaisryhmiä, oikeastaan ketä vain. Parhaiten päätösten valmistelusta pysyvät kärryillä ne, joilla on siihen parhaat resurssit: tarpeeksi rahaa palkata ammattitaitoista henkilökuntaa asiaa seuraamaan.

Vain harvan lobbarin käyntikortissa lukee "lobbari". Yleensä vaikuttamistyötä tekee osana muuta työtään alasta muutenkin perillä oleva asiantuntija, joskus lobbaukseen ja vaikuttamiseen erikoistunut konsultti. Silloin tällöin asialla on myös tavallinen, asiasta innostunut kansalainen.

Yhtenä vaikuttamiskeinona on julkisuus. Juuri sen osan vaikuttamistyöstä me kaikki näemme. Poliitikkoon kannattaa vedota sillä, että näin suuri määrä potentiaalisia äänestäjiä haluaisi sinun ottavan kannan, jota mekin kannatamme. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse turvautua julkisuuteen. Jos pääsee suoraan vallan luokse, on turha tehdä mutkaa julkisuuden kautta. Valtaosa lobbauksesta jääkin piiloon.

Ketä sitten lobataan? Sitä, jolla on valtaa päättää tai vaikuttaa päättäjään. Vaikka poliitikot ovat ilmeisimpiä kohteita, lobbaria kiinnostaa myös päätöksiä valmisteleva virkamies. Hänhän kirjoittaa taustapaperin, jonka pohjalta päätöstä aletaan sorvata.

Lobbari A:n unelmana onkin päästä kantoineen vaikuttamaan valmistelijoihin ja päättäjiin niin aikaisin kuin mahdollista. Ainakin ennen kuin lobbarit B, C ja D ehtivät.

Lobbarit ja lobbausoppaat painottavat sitä, ettei lobbauksella ole mitään tekemistä korruption tai lahjonnan kanssa. Yleensä ei olekaan. Silti lobbaus on aiheena kuin saippua. Koska Suomessa ei säädellä lobbausta mitenkään, siitä ei myöskään löydy kattavaa tietoa. Sen vilpittömyyteen uskominen on todellakin uskon asia.

Miljoonien dollarien lobbari
Suomen ulkopuolella lobbareiden toiminnasta on oltu kiinnostuneita jo pitkään. Etenkin Yhdysvalloissa lobbausta säädellään tiukasti. Vuodesta 1995 lähtien jokaisen ulkopuolista rahoitusta saavan lobbarin on ollut pakko rekisteröityä sekä antaa toiminnastaan raportti kahdesti vuodessa. Siitä huolimatta maassa on nähty mittavia lobbausskandaaleja.

Hurjinta tunnettua lobbausmyllyä pyöritti Jack Abramoff, jonka kutoma lahjonnan ja voitelun verkosto alkoi purkautua vuonna 2004. Abramoff kuittasi edustamiltaan intiaaniheimoilta kymmenien miljoonien dollarien palkkiot vaikuttamistoiminnasta. Yli viisi miljoonaa päätyi maan pääpuolueiden kassaan. Suurimmat lahjoitukset yksittäisille poliitikoille olivat yli 100 000 dollarin suuruisia.

Abramoff-skandaali vei vankilaan paitsi petoksesta, veronkierrosta ja lahjonnan suunnittelusta jo tuomitun päähenkilönsä, myös tukun hänen yhteistyökumppaneitaan. Kaksi nimekästä republikaaniedustajaa joutui eroamaan sen seurauksena. Rikos oli niin räikeä, että Abramoffista tuli tahtomattaan paras perustelu lobbauksen entistä tiukemmalle sääntelylle.

Avoimuuden asialla
Euroopassa yli 140 kansalaisjärjestön yhteenliittymä Alter-EU on vuodesta 2005 lähtien ajanut lobbaukselle tiukempia pelisääntöjä. Se vaatii EU-lobbareille pakollista rekisteröitymistä, josta kävisi ilmi, mitä teemoja kukin lobbaa ja minkä verran he saavat rahoitusta edustamiltaan asiakkailta. Lisäksi se vaatii lobbareilta sitoutumista alan eettisiin sääntöihin.

Euroopan parlamentissa pidetään lobbareista rekisteriä, mutta siihen kirjautuminen oli vielä vuonna 2007 vapaaehtoista. Tekeillä olivat kuitenkin uudet, entistä tiukemmat säännöt.

Avoimuutta peräävät järjestöt ovat huolissaan myös niin sanotusta pyöröovi-ilmiöstä, jossa päättäjiä siirtyy politiikasta suoraan liike-elämän lobbareiksi. Kotimaan politiikasta tuttu esimerkki on Suvi-Anne Siimes, joka siirtyi eduskunnasta lääketeollisuuden ykköslobbariksi keväällä 2007.

Demokratiassa on sovittu, että äänestetään yhdessä kourallinen väkeä istumaan johonkin prameanpuoleiseen rakennukseen päättämään yhteisistä asioista. Vaalien välillä politiikkaan vaikuttaminen kiinnostaa harvempia, elleivät poliittiset päätökset tule kovin lähelle omaa arkea. Kun lasten lähikoulua ollaan sulkemassa, riittää asiasta kiukkuisia vanhempia päättäjän kuin päättäjän pakeille.

Mitä kaukaisempi, teknisempi ja kuivempi asia on valmistelussa, sen vähemmän se kiinnostaa suurta yleisöä. Kuitenkin Suomen kanta jonkin tietyn EU-direktiivin yhteen kiemuraan voi vaikuttaa oman lapsen tulevaisuuteen paljon lähikoulun sulkemista enemmän.

Aktiiviset, päätöksenteon koreografian tuntevat kansalaiset osaavat ajaa omaa etuaan, etujärjestöt ja liike-elämä omaansa. Maahan mahtuu kuitenkin monta tärkeää, mutta vähälle rummutukselle jäävää asiaa.

Pia Laine

Teksti on lyhennelmä Kumppani-lehden numerossa 11/2007 julkaistusta artikkelista.

Talouden paikat: