You are here

Kuka päättää finanssimarkkinoiden säännöistä?

Rahoitusmarkkinoiden koko ja merkitys suhteessa tuotannolliseen talouteen on kasvanut etenkin 1980-luvulta lähtien huomattavasti. Esimerkiksi vuonna 2011 maailman johdannaismarkkinoiden rahallinen arvo oli 20 kertaa suurempi kuin maailman valtioiden yhteenlaskettu bruttokansantuote. Pääomaliikkeiden kansalliset esteet on purettu, rahoitusmarkkinoiden säätelyä on heikennetty ja riskialttiiden sijoitusten kehittämistä helpottavien veroparatiisien merkitys ja vaikutusvalta maailmantaloudessa on vahvistunut. Kansainvälinen säätely on jäänyt pahasti jälkeen finanssimarkkinoiden kehityksestä.

Kansainvälisen talouden säätelyjärjestelmä on perustunut pitkälti toisen maailmansodan jälkeen Bretton Woods -järjestöihin eli Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:ään. Maailmanpankin tehtävänä on ollut rahoittaa hankkeita, kun taas IMF:n vastuulla on valvonut kansainvälisiä rahaliikkeitä ja valtioiden maksutaseongelmia. IMF:n rajoitetun valvontaroolin lisäksi rahaliikennettä on valvottu itsesäätelyin sekä yritysten ja valtioiden yhteisillä foorumeilla. Esimerkkejä näistä ovat Kansainvälinen järjestelypankki BIS, sekä myöhemmin perustetut kansainvälinen arvopaperimarkkinavalvojien järjestö IOSCO ja kansainvälinen tilinpäätösstandardilautakunta IASB. Toisen maailmansodan jälkeen rahaliikkeiden valvonta oli helppoa, sillä rahoitus oli pääomakontrollien aikakaudella pitkälti kansallista.

Maailmansotien jälkeinen pääomakontrollien järjestelmä alkoi murentua jo 1950-luvun lopulla. Ison-Britannian lainsäätäjien oikeustulkinnan mukaan maan lainsäädäntö ei ulottunut ulkomaalaisten käymään valuuttakauppaan Lontoon Cityn kaupunginosassa. Tällöin sitä eivät rajoittaneet minkään muunkaan maan lait. Järjestelyä alettiin kutsua Euromarketiksi. Säätelemätön kaupankäynti laajeni 1960-luvulla valuuttakaupasta velkakirjojen ja osakkeiden kauppaan.

Finanssimarkkinoiden kasvu alkoi toden teolla 1980-luvulla, kun maailmankaupan ja rahoituksen säätelyä ja kontrolleja alettiin purkaa. Rikkaissa maissa tämä tehtiin vapaaehtoisesti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian esimerkkiä seuraten. Kehitysmaihin säätelyn purkamista ajettiin etenkin Maailmanpankin ja IMF:n lainaohjelmien avulla.

Finanssikriisi herätteli ongelmiin

Maailmantalouden suuria linjoja on puitu rikkaiden maiden keskustelukerho G8:ssa sekä vuoden 2008 jälkeen hieman laajemmassa G20-ryhmässä. Siihen kuuluu suurimpien rikkaiden teollisuusmaiden lisäksi muun muassa Kiina, Meksiko ja Indonesia. Myös yksityisillä yrityksillä on säätelyvaltaa rahoitusmarkkinoilla. Keskeisin esimerkki tästä ovat luottoluokituslaitokset, suurimpina S&P, Moody's, Fitch, jotka antavat arvopapereille ja valtioiden velkakirjoille riskiluokituksia. Ne ovat kaikki yksityisiä yrityksiä.

Epämuodollisia ja pienellä työntekijämäärällä toimivia säätelyelimiä oli helpompi perustella aikana, jolloin rahoitusmarkkinoilla ja yhtiöillä oli vain rajoitetusti valtaa maailmantaloudessa. Vuoden 2008 finanssikriisi ja muut viime vuosikymmenten rahoitusmarkkinakriisit ovat alleviivanneet sitä, että rahoitusmarkkinoista itsestään on tullut yhä selvemmin vallankäytön voima ja foorumi. Tällöin myös niiden säätely on oleellinen demokratiakysymys.

Vuoden 2008 finanssikriisi lisäsi painetta vahvistaa finanssimarkkinoiden demokraattista valvontaa. Euroopan unioniin perustettiin aiempien epämuodollisten komiteoiden tilalle useampi rahoitusmarkkinoita valvova virasto. Eri rahoitusmarkkinaviranomaisten keskustelu- ja koordinaatiofoorumi Financial Stability Forum päivitettiin paremmin resursoiduksi Financial Stability Boardiksi. Lisäksi EU:ssa ja Yhdysvalloissa käynnistettiin uusia säätelyaloitteita esimerkiksi johdannaismarkkinoiden läpinäkyvyyden parantamiseksi. Monet vuoden 2008 kriisiä edeltäneet ongelmat ovat kuitenkin ennallaan.

Rahoitusmarkkinoiden säätelyä voitaisiin parantaa ja demokratisoida siirtämällä säätelyvaltaa epämuodollisilta ja itsesäätelyyn nojaavilta elimiltä EU:lle, YK-järjestöille tai mahdollisesti uusille, demokraattisemmin hallituille globaaleille järjestöille. Yksi tällainen ehdotus on ollut kansainvälisen valuutanvaihtoveron hallintaan perustettava järjestö, jonka päätöksenteko ja edustavuus olisi huomattavasti nykyisiä järjestöjä laajempaa.

Matti Ylönen

Kirjoitettu 15.11.2012

Talouden paikat: