You are here

Köyhyys ja epätasa-arvo ihmisoikeuskysymyksinä

Social Watch -tutkimusryhmä
1.10.2007

Köyhyys on moniulotteinen ilmiö. Mikäli asiaa tarkastellaan ihmisoikeusnäkökulmasta, hahmottuu köyhyyden vastainen taistelu poliittisena velvollisuutena. Huolestuttavan suuri osa maista ei saavuta ensimmäistä YK:n vuosituhannen kehitystavoitteista eli äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän puolittamista vuoteen 2015 mennessä. Intian ja Kiinan ulkopuolella köyhyys on jopa lisääntynyt.

Köyhyyden taltuttaminen on käytännössä jokaisen maailman sosiaalisen ja poliittisen toimijan tavoite, niin hallitusten, monenkeskisten elinten kuin kansalaisyhteiskunnan järjestöjenkin. Ongelmaa voi kuitenkin lähestyä monelta kannalta. Jotkut näistä lähestymistavoista ovat hyvinkin lähellä toisiaan, toiset suoraan ristiriidassa keskenään. Kiivasta keskustelua käydään jopa siitä, kuinka köyhänä oleminen ylipäätään tulisi käsitteellistää. Näiden käsitteellisten keskustelujen takana on kuitenkin aitoja poliittisia mielipide-eroja sekä erilaisia reittejä säällisen elämän mahdollistamiseksi jokaiselle ihmiselle.

Social Watch on alusta asti ollut sillä kannalla, että köyhyys on sekä monimutkainen että moniulotteinen ilmiö, joka voidaan taltuttaa ainoastaan lähestymällä sitä kokonaisvaltaisesti.

Köyhyyden ymmärrämme olevan "paikallinen oireyhtymä, joka koostuu alikulutuksesta ja -ravitsemuksesta, epävarmoista asumisoloista, alhaisesta koulutustasosta, puutteellisista viemärijärjestelmistä, epävakaasta tuotantoon osallistumisesta, lannistuneisuudesta, heikoista sosiaalisista normeista, sosiaalisen integraation puutteesta sekä taipumuksesta omaksua tietty muun yhteiskunnan arvomaailmasta poikkeava joukko arvoja" [1]. Myös köyhyyden laadulliset ulottuvuudet pakottavat tarkastelemaan sitä laajemmasta perspektiivistä. "Köyhyyden kokemus on suhteellinen. Siihen vaikuttaa vahvasti niiden resurssien saatavuus, jotka mahdollistavat joko yksilön aiemman tai kyseisessä yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttäväksi katsotun elintason säilyttämisen" [2].

Mikäli köyhyys määritellään hyvinvoinnin tai hyvälaatuisen elämän mahdollisuuksien puutteeksi, täytyy huomioida myös vapaa-ajan saatavuus, henkilökohtainen turvallisuus, suoja väkivallalta niin kotona kuin muuallakin, suoja luonnonkatastrofeja vastaan sekä sukupuolten välinen tasa-arvo [3]. Köyhyyden kannalta myös moni muu symbolinen ulottuvuus on olennainen. Yksilön on voitava välttää erilaisista verkostoista ulossulkeminen, mikä vaatii monenlaisia aineettomia resursseja. Näitä ovat esimerkiksi kyvyt analyyttiseen ajatteluun ja tiedon käsittelyyn sekä riittävät viestintä- ja johtamistaidot. Nämä yhdessä mahdollistavat ihmisten sopeutumisen työn ja tuotannon uusiin malleihin sekä täyden osallistumisen globalisoituneen maailman toimintaan.

Oikeusnäkökulma helpottaa köyhyyden vähentämistä
Ihmisoikeudellinen ja erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien näkökulma auttaa köyhyyden käsitteellistämisessä, mittaamisessa ja vähentämisessä nostamalla esiin eräitä köyhyyden ominaisuuksia, joita on usein ylenkatsottu:

  • Oikeusperustainen näkökulma merkitsee siirtymää pois aiemmasta, perustarpeiden tyydyttämiseen keskittyneestä tavasta tehdä kehitysyhteistyötä. Tämä tapa on täysin riippuvainen avustuksista ja hyvästä tahdosta. Oikeusperustainen näkökulma taas tunnustaa, että yksilöillä on oikeuksia. Tästä seuraa, että joillakin on oltava velvollisuuksia näitä yksilöitä kohtaan. Tarpeista kukaan ei ole vastuussa, ei ole olemassa mitään mekanismia tai ihmisryhmää, jonka täytyisi ne täyttää.
  • Ihmisoikeuksien kautta hahmotettuna yksilöiden oikeuksista vastaavat ensisijaisesti valtiot. Valtioilla on muun muassa velvollisuus ylläpitää sellaista tasavertaista lainsäädäntöä ja yhteiskuntajärjestelmää, joka takaa ihmisille mahdollisuuden sekä nauttia oikeuksistaan että hakea lain suojaa niiden rikkomuksia vastaan. Tämä lähtökohta painottaa yksilöiden ja yhteisöjen oikeutta osallistua heihin itseensä vaikuttavia toimia ja ohjelmia koskevaan päätöksentekoon [4].

YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien komitea (CESCR) on todennut köyhyyden merkitsevän ihmisoikeuksien puuttumista [5]. Tämä määritelmä on olennainen köyhyyden ihmisoikeudelliselle analyysille. Sitä varten on erittäin tärkeää tietää, kuinka hyvin tai huonosti kukin valtio on onnistunut köyhyyden vastaisessa taistelussa. Mikäli köyhyys merkitsee ihmisoikeuksien puuttumista, on oltava olemassa tarkat kriteerit, joiden perusteella voidaan päättää, onko jokin tietty tilanne ihmisoikeusloukkaus vai ei.

Tämän analyysin avainelementeiksi saattavat muodostua resurssien parhaan mahdollisen hyödyntämisen ja taantumisen (jo saavutetuista oikeuksista luopuminen) estämisen kriteerit. Myös vaurauden ja resurssien, eli ihmisten, raaka-aineiden sekä muiden taloudellisten ja teknisten hyödykkeiden, jakautuminen tietyn maan sisällä on tärkeä muuttuja.

Valtioilla on kulloisestakin hallituksesta riippumattomia, sitovista ihmisoikeussopimuksista seuraavia velvollisuuksia. Nämä velvollisuudet eivät riipu saatavilla olevista resursseista, eivätkä siten ole kiistelyn alaisia. Ne seuraavat siitä tosiasiasta, että jokaisella ihmisellä on oikeus säälliseen elämään. [6]

Kansainvälisellä yhteisöllä on myös velvollisuus tukea ihmisoikeuksien noudattamista ja osoittaa solidaarisuutta niille, jotka sitä tarvitsevat. Köyhyyden vastaiseen taisteluun tarjottua apua ei kuitenkaan tulisi antaa lahjana rikkaimmilta mailta köyhimmille; se on poliittinen velvollisuus.

Kansainvälinen järjestelmä on pullollaan erilaisia organisaatioita julistuksineen, ja CESCR:n julistus on vain yksi monien joukossa. Kuitenkaan yhtenäistä, kattavaa ja toimintaan sitoutunutta köyhyyden määritelmä ei ole toistaiseksi onnistuttu tuottamaan.

Köyhyyttä on monenlaista
YK:n vuoden 1995 sosiaalisen kehityksen huippukokouksen julkilausuma oli yksi ensimmäisiä tavoitteiltaan moniulotteisia kansainvälisiä julistuksia, jonka hallitukset joka puolelta maailmaa allekirjoittivat ja ratifioivat. Huippukokouksen toimintaohjelman 19. kappaleen mukaan:

  • Köyhyys ilmenee monella tavalla: sen tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi tulojen ja riittävän tasokkaan asumisen mahdollistavien resurssien puute, nälkä ja aliravitsemus, huono terveys, puutteelliset tai kokonaan puuttuvat koulutusmahdollisuudet, alhainen eliniänodote, kasvanut todennäköisyys kuolla sairauksiin, kodittomuuteen tai puutteellisen asumuksen takia, terveydelle vaarallinen ympäristö sekä syrjintä ja syrjäytyminen. Sitä luonnehtivat myös päätöksentekoon, kansalaisyhteiskuntaan ja kulttuurijärjestelmään osallistumisen vähyys sekä sosiaalisen elämän puute.

Viime vuosikymmeninä on perustettu monta globaalia avustusohjelmaa, jotka ovat mieltäneet köyhyyden laajan sosiaalisen ilmiön sijaan yksilön henkilökohtaiseksi ongelmaksi. Monet näistä ohjelmista määrittelevät köyhyyden pelkästään alhaiseksi tai riittämättömäksi tulotasoksi. Vaikka tulotaso onkin tärkein köyhyyttä määrittävä tekijä, se ei suinkaan ole ainoa.

Lisäksi moniulotteisessa tarkastelussa ei pitäisi käyttää absoluuttista, vaan suhteellista tulotasoa. Pelkkä rahallinen puute ei vielä kerro huonosta elämänlaadusta, sillä siihen vaikuttaa niin moni muukin tekijä. Valtio, kansalaisjärjestöt ja suvut järjestävät ihmisille tavaroita ja palveluita monilla tavoilla, jotka eivät lainkaan tule näkyviin ainoastaan kulutusta ja tulotasoa tarkastellessa. Monissa yhteisöissä on olemassa muitakin tapoja vaihtaa tavaroita ja palveluksia kuin kaupankäynti rahalla. Rahalliset tulot ovat tärkeitä tietylle, länsimaiselle modernille hyvinvoinnille ja elämäntavalle. Elämäntavat ja käsitys hyvinvoinnista kuitenkin vaihtelevat suuresti erilaisten yhteisöjen välillä.

Tulonäkökulmasta henkilö määritellään köyhäksi, mikäli hänen tulonsa eivät riitä tiettyjen minimitarpeiden ja halujen tyydyttämiseen. Tällaiset köyhyysrajat voivat olla joko suhteellisia tai absoluuttisia [7]. Tietty tulojen taso siis sanelee, pidetäänkö henkilöä köyhänä vai ei. "Tuloköyhyyden" määrittelyyn käytetyistä standardeista riippuen sama henkilö voi siis olla köyhä kansallisen määritelmän mukaan, mutta ei kansainvälisesti (tai toisinpäin), elinolosuhteiden pysyessä samana.

Köyhyyden määritelmästä riippuu myös, kuka köyhyyden poistamiseen tähtäävistä ohjelmista eniten hyötyy. Ensimmäinen YK:n vuoden 2000 vuosituhattavoitteista vaatii äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistamista maailmasta. Vuosituhattavoitteissa köyhyys määritellään tulotason perusteella: köyhiksi katsotaan ne, jotka elävät alle yhdellä dollarilla päivässä.

Puutteellisia tilastoja ja epätarkkoja arvioita
Vaikka lähes kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet tähän tavoitteeseen, on käytännössä mahdotonta arvioida, miten useimmat ovat sen saavuttamisessa edistyneet. Valitettavasti köyhyyden vastaisessa taistelussa kaikkien diagnoosien tekoon ja ohjelmien toteuttamiseen tarvittava tieto on niukka resurssi. Indikaattoreita on saatavilla ainoastaan suhteellisen harvasta maasta, ajantasaisia vielä harvemmasta. Myös alueelliset ja koko maailmaa koskevat arviot ovat riittämättömiä. Ne nojaavat usein pitkään oletusten ketjuun tai kuvaavat ainoastaan köyhien lukumäärää. Tällaiset arviot harvoin kertovat, monessako maassa köyhyydessä elävien osuus on kasvanut tai kutistunut.

Tällä hetkellä arvioidaan noin miljardin ihmisen elävän äärimmäisessä köyhyydessä, siis alle dollarilla päivässä [9]. Kuitenkin ainoastaan 95 maasta on käytössä tarkat tiedot siitä, moniko ihminen elää alle yhdellä tai kahdella dollarilla päivässä. Näistä ainakin kolmessatoista yli puolet elää alle dollarilla päivässä. Mikäli rajaksi asetetaan kaksi dollaria, määrä nousee 36:een. Lisäksi kahdessakymmenessä maassa alle kahdella dollarilla päivässä elää yli kolme neljännestä maan väkiluvusta.

Näiden köyhyysrajojen käyttöä on oikeutettu sillä oletuksella, että niiden avulla on helpompaa tunnistaa kriittisimmät tilanteet, tehdä vertailuja maiden välillä ja päättää kansainvälisten projektien painopistealueista. Parempi lähtökohta olisi kuitenkin kunkin maan omien köyhyysrajojen soveltaminen, sillä ne ottavat huomioon kunkin maan erityiset yhteiskunnalliset olot. Paikallisia köyhyysrajoja koskevia tietoja on käytössä ainoastaan 85 maasta. Niistä kahdeksassatoista yli puolet ihmisistä elää paikallisen köyhyysrajan alapuolella.

YK:n arvioiden mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisen määrä on vähentynyt noin 200 miljoonalla vuodesta 1990. Tämä muutos on kuitenkin vahvasti keskittynyt muutamaan maahan. Mikäli Kiina jätetään pois laskuista, muuttuu kuva dramaattisesti. Vuosien 1990 ja 2002 välillä köyhien määrä maailmassa onkin laskenut ainoastaan 9 miljoonalla. Mikäli myös Intia (jossa köyhyys on ajan myötä laskenut) jätetään pois, käy ilmi, että köyhyydessä elävien ihmisten määrä maailmassa ei ole suinkaan laskenut, vaan pikemminkin noussut.

Vuosien 1990 ja 2002 välillä alle kahdella dollarilla päivässä elävien määrä laski 40 miljoonalla, mutta on yhä edelleen yli 2,6 miljardia. Maailmanpankki arvioi, että vaikka kehitysmaiden talouskasvu pysyisi nykyisen kaltaisena vuoteen 2015 asti, maailman jäisi yhä yli 600 miljoonaa alle dollarilla päivässä elävää ihmistä.

YK:n aikasarjatietoja alle yhdellä dollarilla päivässä elävien osuudesta tarkastelemalla on mahdollista seurata tämän muuttujan kehitystä niissä valtioissa, joista tietoja on. Aikasarjatiedot ovat vuosilta 1990–1994 ja 1999–2003.

Johtopäätökset eivät ole rohkaisevia. 25 maata on onnistunut pienentämään köyhien osuutta väestöstään, mutta suunnilleen yhtä monessa maassa osuus on kasvanut. 13 maassa prosenttiosuus on pysynyt samana tai muuttunut ainoastaan hiukan. Suurimmassa osassa näistä maista kriittisesti köyhää väestöä on kaksi prosenttia tai vähemmän. Kolmessa maassa köyhyys on kuitenkin jämähtänyt hyvin korkealle tasolle. Nämä ovat Uganda (85 %), Zambia (64 %) ja Bangladesh (38 %).

Maailmanpankki arvioi ensimmäisen vuosituhattavoitteen saavuttamisen mahdollisuutta niissä maissa, joista tietoja on saatavilla. Arvio perustuu näiden maiden kehitykseen tähän asti. Näkymät eivät ole kovinkaan hyvät. Ainoastaan muutama maa näyttäisi onnistuvan äärimmäisen köyhyyden puolittamisessa aikavälillä 1990–2015. Joillakin alueilla, etenkin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, tavoitteessa onnistuvat äärimmäisen harvat. Euroopan ja Keski-Aasian maat voidaan jakaa kahteen selvään kategoriaan: yhtäällä ovat ne, jotka ovat jo saavuttaneet nämä tavoitteet, toisaalla ne Kaakkois-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton alueen maat, jotka tulevat jäämään kauaksi niistä.

On kuitenkin muistettava, että käytettävissä ei ole tarpeeksi tietoa järkevien ennusteiden ja arvioiden tekemiseksi. Joiltakin alueilta tiedot puuttuvat jopa joka toisesta valtiosta, mikä tekee globaalien arvioiden virhemarginaalit melko suuriksi.

Kuten jo alussa totesimme, mikäli köyhyys ja epätasa-arvoisuus määritellään pelkästään tulotason kautta, tullaan samalla omaksuneeksi niin kapea näkökulma koko ongelmaan, että sen todellisen laajuuden arviointi muuttuu mahdottomaksi.

Kirjoitus on alun perin ilmestynyt Social Watch 2006 -raportissa.

Suomennos Veikko Eranti

Viitteet
[1] Altimir, O. (1979). La dimensión de la pobreza en América Latina. Economic Commission for Latin America and the Caribbean (ECLAC).

[2] Emt.

[3] ECLAC (2003): Documento sobre la pobre para la III onferencia Regional de Seguimiento de la Cumbre de Desarrollo Social.

[4] UNFPA (2005). Maailman väestön tila. Saatavilla englanniksi osoitteesta www.unfpa.org/swp/2005/english/ch3/index.htm.

[5] UN Committee on Economic, Social and Cultural Rights (2001). Substantive issues arising in the implementation of the International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights: Poverty and the International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights”. Asiakirja E/C.12/2001/10. Saatavilla osoitteesta: www.unhchr.ch.

[6] Näitä käsitteitä laajensi joukko asiantuntijoita, joiden mukaan on tärkeää erottaa valtion halukkuus ja pystyvyys täyttää kansainväliset velvoitteensa. Maastricht Guidelines on Violations of Economic, Social and Cultural Rights, Maastricht, 22–26 January 1997.

[7] Maailmanpankki (2006). World development indicators 2006.