You are here

Kolumni: Yhteinen raha valuu yksityisille

Eeva Simola
10.7.2009

”Kuka pelkää verottajaa?” eräs kansantaloustieteilijä kysyi äskettäin valtakunnallisessa lehdessä. Vastausta vaille jääneessä artikkelissa käsiteltiin talouden kurimusta ja tarjottiin lääkkeeksi palkkatuloverotuksen kiristystä tai julkisten menojen leikkauksia.

Ihan kuin tuo olisi kuultu ennenkin.

Muitakin ratkaisuja on kuin käydä aina tavallisten palkansaajien palkkapusseilla ja pitää matokuureja. Veroja ei pidä pelätä tai vastustaa, muttei myöskään tule antaa kenenkään niitä vältellä.

Verosuunnittelun avulla yritykset tekevät parhaansa, jotta niiden lähinnä kustannukseksi kokema verokanta olisi mahdollisimman alhainen. Verosuunnitteluun käytetään paljon aikaa ja rahaa sekä kalliita asiantuntijoita, joista osa jopa neuvoo virkamiehiä verolakien laadinnassa.

Kansainvälisesti yritysten verosuunnittelun sekä harmaan talouden, veronkierron, petosten ja muiden rikosten avulla on menossa historian suurin siirto etelän köyhiltä pohjoisen rikkaille. Maailmanmitassa on kyse 850–1 000 miljardista Yhdysvaltain dollarista vuodessa.

Suomessakin jää vuosittain saamatta miljardeja euroja verotuloja eri syistä. Tilastokeskuksen mukaan yritykset käyttävät yhä suuremman osuuden voitostaan osingonmaksuun, kun taas verorasitus on pysynyt melko vakaana.

FinnWatchin veroselvityksen mukaan yritysten osingonmaksut ovat vaihdelleet 25 ja 109 prosentin välillä ja ovat keskimäärin 55 prosenttia nettotuloksesta. Yritykset maksavat osinkoja paljon enemmän kuin veroa jopa silloin, kun niiden toiminta on tappiollista. Yksi selvityksen firmoista jakoi osinkoja jopa 1 019 prosenttia! Veroja yritykset laskevat maksaneensa 17–29 prosenttia. Yritysverokanta laskettiin muutama vuosi sitten 26 prosenttiin.

Yritysten todellinen veronmaksu Suomeen antaa yhden vastauksen siihen, mistä verotuloja löytyisi. Tämä niin sanottu efektiivinen verokanta lasketaan verojen suhteesta voittoon ennen muun muassa verovapaana maksettavien osinkojen ja luovutusvoittojen vähentämistä. FinnWatchin selvityksen neljässä esimerkkiyrityksessä (Fortum, Kesko, Outokumpu ja Wärtsilä) efektiivinen verokanta on vaihdellut 0,2:sta 29:ään prosenttiin.

Jotain on mennyt pieleen, kun tällaista voi tapahtua – ja vielä osin laillisesti.

Suomen valtiolle kertyisi enemmän verorahaa myös, ellei osakkeenomistajien hallintarekisterin nimettömyyttä olisi taannoin hyväksytty. Näin menetetään joitakin miljardeja verotuloa vuosittain. Menetykset tulevat siitä, ettei tiedetä, keneltä osingonsaajilta lähdevero perittäisiin, kun ei tiedetä, kuka osakkeet omistaa.

Vielä enemmän verotuloja menetetään, mikäli valtiovarainministeriön kiireellä ajamat sijoituslainsäädännön muutokset astuvat voimaan. Ministeriö haluaisi laajentaa nimettömyyskäytännön hallintarekisterin lisäksi myös sijoitusrekisteriin ja tehdä ulkomaisten sijoituksista Suomeen paitsi nimettömiä myös verottomia. Laki tekisi Suomesta veroparatiisin, samalla kun kansainvälisesti pyritään niitä suitsimaan.

Lain valmistelija perustelee muutoksia kansainvälisten käytäntöjen seuraamisella, rahoitusmarkkinoiden tehostamisella ja yritysten mahdollisuuksien parantamisella. Suomeen arvioidaan saatavan 200 miljoonaa euroa verovapaita sijoituksia.

Valtiovarainministeriön alainen verohallinto on hankkeesta kauhuissaan – kuten myös poliisi. Esimerkiksi valtiovarainministeriötä lähellä oleva Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti on huomauttanut, että saman rahamäärän saisi kasaan kotimaisestikin.

Olisikohan syytä pakittaa monta askelta kerralla?

Maailman tasollakin yritysten kannattavuudesta on viime vuosina paljastunut uusia verotukseen ja kehitykseen liittyviä tekijöitä.

Yksi tuore Suomeen linkittyvä esimerkki löytyy Intiasta. Tamil Nadun osavaltio voitti kisan Nokiasta. Sille rakennettiin Chennain kaupungin lähelle erityistalousalue (Nokia Telecom SEZ), jolla toimii kännyköiden kokoonpanotehdas ja seitsemän alihankkijaa.

Intian lainsäädännön mukaan erityistalousalueiden on määrä lisätä taloudellista toimeliaisuutta, edistää tavaroiden ja palvelujen vientiä, kasvattaa koti- ja ulkomaisia sijoituksia, luoda työpaikkoja ja kehittää infrastruktuuria. Niillä toimivat yritykset saavat verovapauden ja laajan joukon muita kannustimia.

Kuinka ollakaan, noin puolet Nokian erityistalousalueen vuosituotannosta suuntautuu Intian kotimarkkinoille. Intian sisäisestä kaupasta perittävä arvonlisävero palautuu Nokialle kuukausittain yrityksen ja Tamil Nadun osavaltion välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.

Hiljattain julkaistun intialaisraportin mukaan Nokia on Chennain erityistalousalueella aikaansaanut taloudellista toimintaa, mutta vain omaksi edukseen. Puhelimia on tuotettu enemmän Intian markkinoille kuin vientiin. Tamil Nadun hallitus maksaa Nokian investoinnit arvonlisäveron palautuksina myös muiden osavaltioiden alueelta. Alhainen palkkataso ja työntekijöiden oikeuksien rajoittaminen heikentävät työpaikkojen luomistavoitetteen toteutumista. Lisäksi huomattavan osan vaaditusta infrastruktuurista kehitti Tamil Nadun hallitus, joka myös maksoi hankkeet kokonaan.

Raportissa todetaankin Nokian menestyksen Intiassa käyvän kalliiksi maan julkiselle sektorille. Kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan mannaa sataa muillekin kansainvälisille yrityksille muilla vastaavilla alueilla. Se on teollisuuspolitiikan arkea.

Yhteisen rahan käyttö yhteiseksi hyväksi kärsii siellä ja täällä. Enemmän ja enemmän yhteistä hyvää muuttuu yksityiseksi eduksi. Yhä selkeämmin alkaa eri suunnista valjeta, miksi jotkut yritykset ovat niin kovin kannattavia. Samalla saadaan lisää vastauksia siihen, miksi julkisin toimin on niin hankala pyristellä eroon köyhyydestä ja kurjuudesta.

Niitä pitkitetään. Jotkut haluavat niin.

Eeva Simola on suomalaisyritysten toimintaa ulkomailla seuraavan FinnWatchin tuottaja.