You are here

Kolumni: Siirtolaisia on monenlaisia

Annika Forsander
9.10.2008

Suomea ja muuta Eurooppaa koskettavat kansainväliset muuttoliikkeet moninaistuvat: muuttajat edustavat laajempia kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia taustoja kuin koskaan aiemmin, ja muuton syyt ja kanavat vaihtelevat.

Pääkaupunkiseudulle muutti vuonna 2007 lähes 12 000 ulkomaiden kansalaista. Viime vuosina maahanmuuttajien määrä on noussut noin kymmenen prosenttia vuosittain. Yhä useampi muuttaa työn tai opiskelun vuoksi, mutta tavanomaisin syy on edelleen Suomessa asuva puoliso tai perhe. Näin on myös muualla Euroopassa. Pakolaisten osuus – joskaan ei määrä – on laskenut.

Pääkaupunkiseudun väestönkasvusta maahanmuuttajat kattavat jo 75 prosenttia. Alueella joka kymmenes on rekisteröinyt äidinkielekseen muun kuin suomen tai ruotsin. Koko Suomen tasolla osuus on kolme prosenttia.

Maahanmuuttajiksi lasketaan ne, jotka muuttavat Suomeen pysyväisluonteisesti, toisin sanoen heillä on kotikuntaoikeus, joka edellyttää vähintään vuoden asumisaikaa. Lisäksi erityisesti pääkaupunkiseudulla työskentelee ja opiskelee runsaasti väliaikaisesti maassa olevia. Esimerkiksi romanikerjäläiset tai Virosta pendelöivät näkyvät katukuvassa ja Tallinnan lautoilla, mutta Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden oloissa heidän määriä, työskentelyolosuhteita ja tarkempaa kansalaisuusrakennetta voi vain arvailla.

Moninaistumisen myötä maahanmuuttopolitiikan hallinnointi alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on käynyt yhä haasteellisemmaksi, koska maahanmuutto ja maahanmuuttajien asema kaupunkiseuduilla ja valtiotasolla kehittyy eri suuntiin. Suurten kaupunkiseutujen, valtioiden ja EU-tason maahanmuuttopoliittiset intressit eivät välttämättä enää kohtaa. Pääkaupunkiseudun todellisuus irtaantuu muusta Suomesta, ja alueella alkaa olla enemmän yhteistä muiden Euroopan suurkaupunkien kanssa kuin sitä ympäröivällä valtiolla.

Maahanmuuttoa ja toisaalta maahanmuuttajaväestön kiinnittymistä yhteiskuntaan voi kuvata kahden peräkkäisen portin vertauskuvalla.

Ensimmäisen portin muodostavat maahantuloon ja maahanmuuttoon liittyvä sääntelyä ja ehdot. Tästä näkökulmasta maahanmuuttajat ovat hyvin erilaisissa asemissa heidän kansalaisuudestaan ja maahantulon juridisista perusteista riippuen.

Toinen portti kuvaa kiinnittymistä vastaanottavaan yhteiskuntaan. Kiinnittymistä voidaan tukea kotoutumis-, yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuuspolitiikan keinoin.

Asiantuntijoiden kesken vallitsee yksimielisyys siitä, että maahantulo- ja maahanmuuttajien integraatiopolitiikan pitäisi olla aiempaa monenkeskisempää ja politiikkamuotoja pitäisi kehittää yhtenevään suuntaan niin, että muuttoliikkeen eri muodot ja niiden synnyttämät tarpeet huomioitaisiin nykyistä räätälöidymmin. Tehtävä on kuitenkin vaikea. Kaupungit pyrkivät maahanmuutto- ja maahanmuuttajakysymyksissä suoraan vuoropuheluun EU:n komission kanssa ohi jäsenvaltioiden.

EU pyrkii parhaillaan yhtenäistämään jäsenmaiden erilaisia maahantulo- ja maahanmuuttajien integraatiopolitiikkoja. Prosessi on kuitenkin ollut hidas ja edennyt pienimmän yhteisen nimittäjän periaatteella.

Jäsenmaat vartioivat itsemääräämisoikeuttaan, koska eri mailla on erilaisia poliittisia ja taloudellisia intressejä. Maahantulopolitiikka ja maahanmuuttajien asema kietoutuvat kussakin maassa niin historiaan kuin talouteen ja kahdenvälisiin suhteisiin, joiden osalta valtiot pitävät kiinni itsemääräämisoikeudestaan.

Maahantulo- ja integraatiopolitiikassa kaupungit ajavat usein vapaamielisempää linjaa kuin valtiot tai unioni. Kaupungeilla on kilpailukyky- ja elinkeinopoliittisia tavoitteita, jotka liittyvät työvoiman saatavuuteen sekä innovaatiopotentiaalin ja osaamiskapasiteetin kartuttamiseen. Kaupunkiseudut kilpailevat keskenään, joten joustava maahantulopolitiikka ja hyvät palvelut halutuimmille maahanmuuttajille muodostavat niille kilpailuedun. EU- ja valtiotasolla taas keskitytään sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rakentamiseen maahantuloehtoja kontrolloimalla.

Kaupunkien, valtioiden ja EU-tason maahantulo- ja integraatiopoliittisia tavoitteet ovat ristiriitaisia: rajavalvontaa tiukennetaan ei-haluttujen osalta ja kilpailukykyä kohennetaan ”osaajia” houkuttelemalla; toisaalta keskustellaan maahanmuuttajien kotoutumisen ja alityöllisyyden ongelmista. Globaalin tason oikeuksien hierarkia tiivistyy konkreettisesti paikallistasolle maahantulo- ja integraatiopolitiikan valinnoissa ja niiden toimeenpanossa.

Keskustelu maahantulopolitiikasta, oikeuksien etnisestä hierarkiasta, kotoutumisen ongelmista ja EU:n laajenemisesta on tiivistynyt viimeaikaiseen keskusteluun romanikerjäläisten asemasta.

Suuren yleisön on ollut vaikeaa hyväksyä sitä, että Romanian romaneilla on EU-kansalaisina suvereeni oikeus liikkua unionin alueella. Vapaan liikkuvuuden oloissa Keski-Euroopan romanien surkea asema ja köyhyyden etnistyminen ruumiillistuvat Helsingin kaduilla. Poliisilla ei ole toimivaltaa eikä kiinnostustakaan puuttua kerjäämiseen. Poliisin edustaja tiivisti tämän toteamalla, että ”sitä saa mitä tilaa”. EU-pullasta ei voi poimia vain rusinoita.

Romanien kotouttamisen tai työllistymisen mahdollisuus ei ole noussut esiin, koska kyse ei ole pysyväisluonteisesti maassa asuvista kuntalaisista peruspalveluoikeuksineen.

Nähtäväksi jää, kuinka kauaksi kaupunkiseutujen sekä EU-tason ja jäsenvaltioiden maahantulo-, maahanmuutto- ja maahanmuuttajien integraatiopolitiikat etääntyvät toisistaan ja millä tasolla vuoropuhelu mahdollistuu.

Annika Forsander on kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja työmarkkinoihin erikoistunut valtiotieteiden tohtori. Tällä hetkekllä hän työskentelee Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtajana.

Talouden paikat: