You are here

Kolumni: Köyhyyden poistaminen edellyttää kestävää kasvua

Ritva Koukku-Ronde
5.1.2009

Suomi pyrkii kehityspolitiikassaan köyhyyden poistamiseen ja kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen edistämiseen. Kokemus on osoittanut, että tehokkain tapa poistaa köyhyyttä on suotuisa talouskehitys. Se on ainoa kestävä keino kansakunnan hyvinvoinnin lisäämiseen.

Kestävää taloudellista kasvua voi tuottaa yksityinen sektori, mutta julkinen sektori on tärkeä tekijä kasvun edistämisessä ja taloudelle suotuisan ympäristön luomisessa. Taloudellinen kasvu tuo ihmisille työtä, lisätuloja ja varallisuutta. Se myös kasvattaa kulutusta ja houkuttelee investointeja. Investoinnit ovat tuotannon laajentamista ja edellyttävät puolestaan lisää työvoimaa.

Taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen välinen yhteys on vahva: vaurastuneet maat tarjoavat köyhiä maita keskimäärin paremmat koulutus- ja terveydenhoito-olot, demokraattisemman ja osallistavamman yhteiskunnan sekä turvallisemman elinympäristön.

Yhdistettynä kansallisen toimintaympäristön uudistuksiin kansainvälinen kauppa ja integroituminen sääntöpohjaiseen maailmantalouteen voivat merkittävästi nopeuttaa kehitysmaiden talouskasvua. Kotimainen kauppa on tärkeä lähtökohta, mutta useimmissa tapauksissa se ei yksin tuota riittävää kasvua pitkällä aikavälillä. Kansainvälinen kauppa lisää mahdollisuuksia tuotannon laajentamiseksi. Se myös parantaa mahdollisuuksia ostaa sellaisia tuotteita ja palveluja, joita omassa maassa ei voi tuottaa tai joiden tuottaminen on kalliimpaa kuin ostaminen.

Jotta tämä vaihdantaprosessi olisi mahdollisimman oikeudenmukainen, maailmankauppa tarvitsee oikeudenmukaisia sääntöjä.

Riskinä on, että suurimmat tuottajat ja ostajat käyttävät määräävää markkina-asemaansa hyväkseen ja estävät vapaan hinnanmuodostuksen ja kilpailun. Lisäksi köyhien kehitysmaiden mahdollisuudet integroitua maailmantalouteen ovat usein rajalliset niiden tuotannollisten sektoreiden pienen koon ja muiden heikkouksien takia. Tällaiset maat tarvitsevat erityisjärjestelyjä kansainvälisessä kilpailussa niin kauan, että kasvavat riittävän vahvoiksi ottamaan maailmankaupan haasteet vastaan.

Tasapainon säilyttäminen suojelun ja kannustusten välillä on erittäin tärkeää, jotta maat eivät ajaudu liian nopeasti liian vaikeaan kilpailutilanteeseen ja jotta ne eivät jätä tarvittavia uudistuksia toteuttamatta.

Investointien ja taloudellisen kasvun vauhdittaminen edellyttää usein yhteiskunnan rakenteellista uudistamista. Yritykset eivät investoi maahan, jos toimintaympäristö on liian vaikea. Mailla on monenlaisia keinoja lisätä houkuttelevuutta: esimerkiksi veroedut, vapaakauppa-alueet, hyvä infrastruktuuri, koulutetun työvoiman saatavuus, luotettavat yhteistyökumppanit ja oikeusjärjestelmän toimivuuden varmentaminen kasvattavat usein investointeja.

Yrityksillä taas on vastuunsa työvoiman hyvinvoinnista ja hyödyn tuottamisesta myös yhteiskunnalle. Perusvaatimuksista, kuten säällisen työn ehdoista, kohtuullisista palkoista ja yritysverojen maksusta, ei pidä kuitenkaan tinkiä houkuttelevuuden nimissä.

Myös kansallisen tulonjaon on muututtava. Talouskasvu ei automaattisesti vähennä köyhyyttä: valtion rooli kasvun ohjaamisessa on kiistaton. Kasvu perustuu usein sellaisten inhimillisten ja luonnontaloudellisten resurssien hyödyntämiseen, jotka ovat jakautuneet maantieteellisesti epätasaisesti. Valtion on huolehdittava siitä, että hyödyt eivät rajoitu yritysten palkkalistoilla oleviin vaan saavuttavat myös köyhät ja helposti haavoittuvat ryhmät. Liialliset erot ovat haitallisia sekä hyvinvoinnin että sosiaalisen ja poliittisen vakauden kannalta. Erojen tasoittamisessa sosiaali- ja aluekehityspolitiikka ovat avainasemassa.

Luonnontaloudellisen ja yhteiskunnallisen kestävyyden tulee olla tavoitteena myös kaupan ja kehityksen välistä yhteyttä vahvistettaessa. Kehitys on sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti kestävää nimenomaan silloin, kun se suosii köyhiä väestöryhmiä ja alueita.

Kehitysmaissa, jotka ovat pitkälti riippuvaisia luonnonvarojen hyödyntämisen tuomista ulkomaankaupan tuloista, on suuri riski tavoitella taloudellista kasvua luonnontaloudellisen kestävyyden kustannuksella. Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntäminen on periaatteessa aina kestämätöntä luonnonvaran kannalta, mutta hyödyntämisen kestävyys täytyy varmistaa luonnontalouden kannalta. Esimerkiksi öljyn poraamisessa tai kullan louhimisessa täytyy ehkäistä ympäristön saastuminen, peruuttamattomat maisemamuutokset ja ihmisten elinympäristöjen tuhoutuminen. Valtion vastuulla on varmistaa, että maa voi hyödyntää luonnonvarojaan hyvinvointia lisäävällä, luonnontaloudellisesti kestävällä tavalla.

Kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen ja eri politiikanalojen keskinäisen johdonmukaisuuden merkitys on globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja viimeaikaisten ruoka- ja finanssikriisien, myötä entisestään vahvistunut.

Maailmantalouden taantuma koskettaa kipeimmin köyhiä kehitysmaita, jossa vaikutukset tuntuvat muun muassa kasvun hidastumisena, kysynnän heikentymisenä sekä raaka-aineiden ja hyödykkeiden myyntitulojen pienentymisenä. Finanssikriisin johdosta myös kehitysyhteistyöhön käytettävissä olevat varat ovat vaarassa vähentyä. Lisäksi ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen tuo haasteita kehitykselle ja sen rahoitukselle.

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin YK:n kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa Qatarin Dohassa joulukuussa. Kokouksessa korostettin kehitysrahoituksen kokonaisvaltaisuuden merkitystä ja sitä, että kehitysmaiden omien resurssien lisäksi kehitystä voidaan tukea myös kauppaa ja investointeja yhdistämällä sekä julkisella kehitysyhteistyörahoituksella ja velkajärjestelyillä. Jokaisella maalla on vastuu omasta taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestään sekä suotuisan toimintaympäristön luomisesta. Samalla myös teollisuusmaiden tulee pitää kiinni omista sitoumuksistaan.

Julkisen kehitysrahoituksen osalta Dohassa vahvistettiin olemassa olevat sitoumukset kasvattaa kehitysrahoitusta YK:ssa asetettujen ja EU:ssa vahvistettujen määrärahatavoitteiden mukaisesti. Talouskriisin tuomista haasteista huolimatta sitoutuminen kehitykseen on vahvaa.

Ritva Koukku-Ronde on Suomen Washingtonin-suurlähettiläs.