You are here

Kolumni: Globaali tasa-arvo – teoria ja todellisuus

Bruce Kent
5.11.2007

Teoriassa kaikki uskovat, että maailman varallisuus pitäisi jakaa tasaisesti. Meidän rikkaissa maissa elävien silmin eteen tupsahtaa vähän väliä erilaisia kuvaajia ja taulukoita, jotka kertovat, kuinka hyvin meillä pyyhkii ja kuinka huonosti muissa maailmankolkissa menee.

Amerikkalainen vauva tuottaa keskimäärin kaksi kertaa niin paljon ympäristöhaittoja kuin ruotsalainen, kolme kertaa niin paljon kuin italialainen, kolmetoista kertaa niin paljon kuin brasilialainen ja kaksisataakahdeksankymmentä kertaa niin paljon kuin tshadilainen tai haitilainen vauva. Erot johtuvat kulutustasosta.

Lukemattomien kansainvälisten selvitysten mukaan eriarvoisuus on vieläpä pahenemassa.

Myös ne yli miljardi kansainvälisen yhteisömme jäsentä, jotka elävät dollarilla päivässä, tuntevat maailman hyvinvoivien elintason. He tietävät palkallisista lomistamme, autoistamme, golfkentistämme, lemmikkieläinruoastamme, digitelevisioistamme ja yksityisestä terveydenhuollostamme.

Yllättävätkin tahot ovat myöntäneet, että epätasa-arvoa ylläpitävät rakenteet eivät voi pysyä pystyssä pidemmän päälle. Maailmanpankin entisen pääjohtajan James Wolfensohnin mukaan "ajatus siitä, että rikas ja köyhä maailma voisivat elää rinnakkain ja sovussa keskenään ilman vakavia seurauksia romahti samaan aikaan kaksoistornien kanssa 11. syyskuuta 2001.” Wolfensohnin mielestä on hullua kuvitella, että olisi jatkuvasti
mahdollista käyttää triljoona dollaria vuodessa sotilasmenoihin
ja vain 50 miljardia kehitysapuun.

Miksei edistys – jos edistyksestä ylipäänsä voi puhua – sitten ole auttanut tekemään maailmasta oikeudenmukaisempaa? Tähän on monia syitä.

Ensinnäkin rikastumisesta ja rikkaana pysymisestä on tullut osa kulttuuriamme. Olemme markkinauskovaisia: kaikella on hintansa. Kaikki muut elämän ulottuvuudet, kuten rakkaus, kauneus, ilo, rehellisyys ja yhteisöllisyys, ovat alisteisia tilikirjan alimmalle riville. Tämä näkyy jo sairaaloissa, kouluissa ja jopa kirkoissa. Sain vähän aikaa sitten kutsun kirkon tilaisuuteen, koska kuuluin heidän "sidosryhmäänsä".

Kultaista vasikkaa palvovassa yhteiskunnassa velvollisuudet vähäosaisia kohtaan on helppo sivuuttaa. Nykyajattelun mukaan köyhyys on useimmiten köyhän oma vika.

Taloudellisten syiden vuoksi muuttavia siirtolaisiakin kuvaillaan vihamielisin sanankääntein. Heidän sanotaan oleva uhka hyvinvoinnillemme ja elintasollemme. Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta. Esimerkiksi Ison-Britannian julkinen terveydenhuolto romahtaisi ilman muualla koulutettujen työpanosta.

Toiseksi hyväntekeväisyys on jättänyt oikeudenmukaisuuden varjoonsa. Globaalin köyhyyden seurauksia lievittävissä hyväntekeväisyyshankkeissa ei toki ole mitään vikaa, mutta mikäli ne eivät puutu myös köyhyyden taustalla oleviin syihin – esimerkiksi epäoikeudenmukaisiin korkoihin, asekauppaan ja protektionistiseen maatalouspolitiikkaan –, johtavat ne monia harhaan.

Kolmas syy on välinpitämättömyys, haluttomuus ja jopa vihamielisyys poliittisen muutoksen mahdollisuuden suhteen. Liian monet pelkäävät käsiensä likaantumista ja jättävät politiikan muiden huoleksi. Perikles lausui jo 2 500 vuotta sitten: "Me yksin emme katso miestä, joka ei osallistu valtiollisiin tehtäviin, ainoastaan eristäytyväksi, vaan myös kelvottomaksi kansalaiseksi."

Apatiaan vajonneita on muistutettava siitä, että muutokset ovat mahdollisia ja että niitä on saavutettu ennenkin. Orjakauppa lopetettiin, naiset saivat äänioikeuden, kaikille myönnettiin vanhuuseläke ja koulutuksesta tehtiin ilmaista. Nykyään on jo olemassa kansainvälinen rikostuomioistuinkin. Mikään näistä ei olisi toteutunut ilman järjestäytynyttä poliittista painostusta.

Paljon enemmän kuin valkoisia, ruskeita, mustia, amerikkalaisia, venäläisiä, kiinalaisia, afrikkalaisia, aasialaisia tai eurooppalaisia olemme kaikki ihmisiä, globaalin perheen jäseniä. On skandaali, että jotkut nääntyvät yhteisen pöytämme äärellä nälkään samalla, kun toisessa päässä istuvien edessä on herkkuja enemmän kuin kylliksi.

Gandhi tiedosti ongelman kauan aikaa sitten todetessaan, että ”maapallo tuottaa kylliksi tyydyttääkseen jokaisen tarpeet, mutta ei kylliksi tyydyttääkseen jokaisen ahneuden."

Bruce Kent on englantilainen rauhanaktivisti. Hän toimii sodanvastaisen Movement for the Abolition of War -järjestön puheenjohtajana sekä ydinaseriisuntaa edistävän Campaign for Nuclear Disarmament -kampanjan varapuheenjohtajana.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Share the Worlds Resources -järjestön kotisivulla.

Suomennos Mikko Silvennoinen

Talouden paikat: