You are here

Kolumni: Globaali kapitalismi ja demokratian monarkisoituminen

Teivo Teivainen
1.10.2007

Enemmän valtioita kuin koskaan ennen voi määritellä demokraattisiksi. Samalla monia keskeisiä päätöksenteon alueita on siirretty demokraattisen vaikuttamisen ulkopuolelle. Tämän ymmärtämiseksi on hyödyllistä hahmottaa hetken verran kapitalististen ja demokraattisten toimintatapojen suhdetta.

Kapitalismia voi analysoida pääomien kasaamiseen perustuvana toimintana, jonka yksi ulottuvuus on synnyttää ja ylläpitää sellaisia taloudeksi kutsuttuja tiloja, joiden sisällä demokraattiset normit eivät ole päteviä. Kapitalismin aatteellisena perustana voi pitää ekonomismia.

Ekonomismi perustuu uskomukselle, että talous on politiikasta erillinen neutraali alue, jonka sisällä näkymättömän käden kaltainen mekanismi pitää huolen siitä, että oman edun tavoitteleminen johtaa yleiseen hyvään. Tähän perustuen talouden alue on ekonomistisessa ajattelussa suljettu demokraattisten vaatimusten pätevyysalueen ulottumattomiin.

Taloudellisten ja kansainvälisten instituutioiden suojaaminen demokraattisilta vaatimuksilta on johtanut tilanteeseen, jossa demokratiasta on tullut yhä kapeampaa poliittisen päätöksenteon osaa koskeva normi. Kutsun tätä ilmiötä demokratian monarkisaatioksi. Tarkoitan termillä sitä, että nykyisille demokratioille saattaa olla käymässä osittain samoin kuin kuningaskunnille on käynyt viime vuosisatojen kuluessa.

Erilaisten perustuslaillisten ja muiden muutosten myötä tärkeimmistä poliittisista asioista päättäminen on siirtynyt kuningashuoneiden ulkopuolelle. Monarkkien käyttämä valta on joitakin poikkeustilanteita lukuun ottamatta vähäistä. Silti esimerkiksi Norjaa tai Thaimaata kutsutaan yhä monarkioiksi.

Samalla tavoin demokraattisiksi kutsutuissa maissa yhä suurempi osa keskeisestä päätöksenteosta on siirtymässä talouden piiriin. Tämä tapahtuu sekä muodollisen yksityistämisprosessin kautta että valtionhallinnon sisäisillä muutoksilla. Keskuspankkien ja talousministeriöiden eristäminen parlamentaariselta valvonnalta on osa tätä prosessia.

Siinä määrin kun tämä prosessi jatkuu, kuljemme kohti tilannetta, jossa muodollisesti demokraattisissa maissa merkittävä osa poliittista päätöksentekoa tapahtuu talouden sisällä, demokratian ulottumattomissa. Pian saatamme olla tilanteessa, jossa vaikkapa Suomen kutsuminen demokratiaksi kertoo maan valtarakenteista saman verran kuin Norjan tai Thaimaan kutsuminen monarkiaksi. Tärkein päätösvalta on muualla.

On toki mahdollista tyytyä toteamaan, että ainoa mahdollinen demokratia on hyvin rajallista ja että demokratian syventämiseen pyrkiminen saattaa johtaa nykyisenkin vaillinaisen demokratian horjumiseen.

Tällaisen näkemyksen ongelmana on se, että nykytilanteen näennäinen hyväksyminen ja radikaalien toimintavaihtoehtojen hylkääminen tukee demokraattisia arvoja heikentävää kehitystä. Poliittisen demokratian maltillinen puolustaminen merkitsee useimmissa tapauksissa demokratian monarkisoitumisen hyväksymistä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Voisiko koko maailman demokratisoida? Voisiko globaalilla tasolla toteuttaa demokratian kauneimpia ihanteita niiden puhtaimmassa merkityksessä? No ei tietenkään voi.

Ensinnäkin demokratia on syytä mieltää prosessiksi, joka ei koskaan ole valmis. Radikaaleimmatkaan muutosohjelmat eivät ole riittävän demokraattisia, jos niihin sisältyy romanttinen sovitusvisio kaikkien ristiriitojen täydellisestä poistumisesta.

Lisäksi globaalilla tasolla ei ole mahdollista käydä kasvottaista ja täydellisen demokraattista keskustelua maailmankansalaisten kesken. Informaatioteknologian työkalut voivat toki edesauttaa poikkikansallista demokraattista osallistumista, mutta vain vaillinaisesti. Myös kielimuurit ehkäisevät keskusteluyhteisön muodostumista.

Globaali demokratia on siis väistämättä jossain määrin rajallista. Täydellisyyden vaatimuksesta on silti tyhmää tehdä muutosten estettä. Radikaalisti nykyistä demokraattisempi maailma on mahdollinen. Se edellyttää demokraattisten vaatimusten ulottamista talouden ja globalisaation valtakeskuksiin.

Teivo Teivainen on maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa.

Talouden paikat: