You are here

Kolumni: Agribisnes, agroekologia ja Latinalainen Amerikka

Markus Kröger
7.4.2008

Agribisneksen ja akroekologian muuttuva suhde on globaalin maatalouspolitiikan tärkein pilari. Nämä maaseutua muokkaavat ilmiöt kilpailevat maasta, hallitusten huomiosta, markkinoista ja yhteiskunnan hyväksynnästä.

Siinä missä agribisnes on neuvostoliittolaistyylistä toimintaa, jossa valtio takaa harvoille tuottajille yksinoikeuden maaseudun kehittämiseen ja myöntää valtaisia tukia, agroekologia etsii maaseutua, jossa ihminen on vapaa niin valtioista kuin markkinoiden heilahteluista.

Brasilia, Argentiina ja Yhdysvallat ovat tärkeimpiä toimijoita agribisneksen kasvun takana. Niinpä Amerikoiden tapahtumilla on maailmanlaajuista merkitystä.

1980-luvun jälkeen Latinalaisessa Amerikassa on siirrytty tehottomasta ja perinteisestä suurmaanomistuksesta eli latifundiosta voittojen välittömään investointiin keskittyvään agribisnekseen, jossa maaseutu ja maa nähdään bisneksenä. Eurooppalaisilla kulutushyödykkeillä koreileva latifundio mielsi maan omistamisen vallan ja statuksen symboliksi eikä ollut huolissaan tuotantotehokkuudesta.

Suurtilojen ohella 20 viime vuotta on muuttanut myös perheviljelyä ja campesino- eli maalaiskulttuuria.

Modernista luomu-aallosta ja alkuperäiskansojen keräilymaataloudesta juontava akroekologia muokkaa pientuotantoa kohti luonnonmukaisuutta. Esimerkkejä ovat kahvin ja maissin viljely sopivaa varjoa tarjoavien banaani-, kumi- tai muiden puiden kanssa. Puut – kuten Amazonin alueen Inga – tuovat maaperään ruokakasvien kaipaamaa typpeä.

Uudisasutus ja agroekologiset hankkeet nojaavat paikallisesti tuotettuun aurinko-, tuuli- ja bioenergiaan öljyriippuvuuden vähentämiseksi. Osa tuotannosta ja jakelusta pyörii osuuskuntapohjalla.

Akroekologiassa yhdistetään kasvienvälisyyden edut ja moderni luonnonmukaisuuden tutkimus. Siten kyseessä on vastakohta agribisneksen yksilajisiin monokulttuuriplantaaseihin ja tehotuotantoon, jota vauhdittavat Monsanton, Syngentan ja Cargillin kaltaisten monikansallisten yhtiöiden geenimuunnellut siemenet, lannoitus ja myrkyt sekä maatalouskoneet.

Agroekologian rinnalla on edelleen agribisnestä, ja on jatkossakin

Latinalaisessa Amerikassa maaomistus ei ole vielä vakiintunutta, ja useat eri tahot väittävät samoja maa-aloja omikseen eri perustein. Yleensä voimakkain voittaa. Valtatasapainon muuttuessa muuttuu omistajuuskin. Maattomien liikkeet, esimerkiksi Venezuelan FNCEZ ja Brasilian MST, ovat vedonneet perustuslakien pykäliin, jotka antavat oikeuden aloittaa viljely tuottamattomalla maalla, jotta kansantalous kasvaisi ja ihmiset saisivat ruokaa ja töitä.

Venezuelassa valtio on astumassa, vieläpä vapaaehtoisesti, samalle luomutuotannon tielle, mille Kuuban oli pakko lähteä, kun Neuvostoliitto kaatui ja öljystä tehtävistä lannoitteista ja myrkyistä riippuvaisen agribisneksen vaatimat öljytoimitukset loppuivat. Kuubassa viimeisen 15 vuoden aikana toteutettu ruoantuotannon agroekologinen käänne on suurin yksittäinen luomutuotantokokeilu maailmassa. Vaikka Kuuban ja Venezuelan keskusjohtoista sosialismia ei ole mitään syitä ihailla, agroekologiaan siirtyminen on merkittävä edistysaskel. Taustalla on omavaraisuuden ja itsemääräämisen lisääminen.

Venezuelan presidentille Hugo Chavezille ulkopolitiikka on tärkeintä politiikkaa. Hallituksen ohella myös valtiosta irralliset maattomien liikkeet pyrkivät agroekologiaan.

”Tarkoituksena on luoda vastaryhmittymä Yhdysvaltojen vallalle; tätä kautta laajennamme tehokkaimmin sisäpoliittista toimintaympäristöämme”, Simon Uzcátegui Venezuelan Ezequeil Zamoran kansallisesta maalaisrintamasta (FNCEZ) kertoi minulle maan pääkaupungissa Caracasissa.

Brasilian Lula da Silvan presidenttiyttä sanotaan etanolidiplomatian merkkaamaksi. Etanolidiplomatia tarkoittaa raaka-aineiden (soija, mineraalit) ja puolijalosteiden (sellu, etanoli) vientiin perustuvan talouden luomista. Koko Lulan kauden ajan Brasiliasta on tehty agribisneksen globaalia keskusta sekä tuotannollisessa että diplomaattisessa mielessä. Näkökulmasta riippuu, ajaako eteläisen valtion presidentti agribisneksen globalisoitumista vai käyttääkö globaali agribisnes etelän valtiomiestä hyväksi laajentumisessaan. Joka tapauksessa Lulan hallituksessa agribisnes voittaa aina. Samalla maaltamuutto lisääntyy ja luonto kärsii.

Yritys pienentää vaikkapa Suomen maataloustukia ja tulleja ajaisi siis kansainvälisten suuryritysten, eikä köyhien maiden taikka niiden köyhien asukkaiden etuja.

Markus Kröger on Latinalaisen Amerikan tutkija Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa.