You are here

Ilmastoneuvotteluiden "puhtaan kehityksen mekanismi" ei lunasta lupauksiaan

Janne Sivonen
1.6.2011

Kioton ilmastosopimuksessa lanseeratun puhtaan kehityksen mekanismin on määrä rahoittaa ilmastonmuutoksen torjuntaa kehitysmaissa, vähentää päästöjä, edistää kestävää kehitystä, vauhdittaa teknologiasiirtoa – ja hyödyttää kaikkia osapuolia taloudellisesti. Käytännössä sapluuna ei ole toiminut suunnitelmien mukaisesti.

Puhtaan kehityksen mekanismi eli CDM (clean development mechanism) toi ilmastotalkoisiin päästöjä vähentävät hankkeet, joita teollisuusmaat toteuttavat kehitysmaissa.

Paperilla aloite vaikuttaa nerokkaalta: yksi ja sama hanke vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä, tukee kehitysmaiden kestävää kehitystä ja edistää teknologiansiirtoa teollisuusmaista kehitysmaihin. Tämä kaikki saadaan aikaiseksi vieläpä niin, että toiminta on ollut hankkeen eri osapuolille taloudellisesti kannattavaa. Kehitysmaat vähentävät päästöjänsä ja saavat käyttöönsä uutta teknologiaa, joka olisi muuten liian kallista. Myös teollisuusmaille ja niiden yrityksille hankkeet ovat kannattava tapa vähentää päästöjä: ne voivat korvata oman kotimaansa päästövähennyksiä hankkeiden tuottamilla halvemmilla päästövähennyksillä.

Käytännössä puhtaan kehityksen mekanismi ei ole toiminut suunnitellusti. Tämä ei ole ihme, sillä sille asetetut tavoitteet ovat niin laajoja, että niiden toteuttaminen yhdellä hankkeella on jo lähtökohtaisestikin vaikeaa. Tehtävän haastavuutta lisää se, ettei yhdeksi päätavoitteeksi nostettua kestävää kehitystä ole määritelty yhteisesti, vaan sen määrittely on isäntämaan – joskus jopa yksittäisen virkamiehen – vastuulla.

Useimmissa maissa riittää, että hankkeet täyttävät kestävän kehityksen kriteerit erittäin suppeasti. Taloudellinen houkuttelevuus ja päästövähennyspotentiaali saavat hankesuunnitelmissa kestävää kehitystä suuremman painoarvon, ja siksi hankkeiden laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset voivat jäädä huomiotta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että puhtaan kehityksen mekanismilla on tuettu lukuisia sellaisia hankkeita, joiden ei voida katsoa edistävän kestävää kehitystä.

Esimerkkinä tästä ovat hankkeet, joilla on tuhottu jääkaappien ja ilmastointilaitteiden kylmäaineiden tuotannossa syntyvää fluoroformia. Sitä syntyy klooridifluorimetaanin valmistamisen sivutuotteena, ja molemmat ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja. Vaikuttaa siltä, että yhden kasvihuonekaasun tuhoamisesta saatavat hyödyt ovat saattaneet kannustaa yrityksiä lisäämään toisen kasvihuonekaasun tuotantoa. Puhtaan kehityksen mekanismi voi tehdä fluoroformin tuhoamisesta niin kannattavaa, että klooridifluorimetaanin tuotantoa kannattaa lisätä pelkästään sivutuotteena syntyvän fluoroformin takia.

On myös osoitettu, ettei toinen päätavoite eli päästöjen vähentäminen ole toteutunut kaikissa hankkeissa esitettyjen laskelmien mukaisesti. Jos hankkeet eivät todella vähennä päästöjä lasketusti, puhtaan kehityksen mekanismi voi jopa lisätä päästöjen määrää, kun hankkeesta hyötyvä teollisuusmaan teollisuuslaitos jatkaa saastuttamista aiheettomasti myönnettyjen päästövähennysten turvin. Erään tutkimuksen mukaan yksikään puhtaan kehityksen mekanismiin hyväksytty hanke ei ole sellainen, että se todennäköisesti täyttäisi molemmat päätavoitteet eli vähentäisi päästöjä ja edistäisi kestävää kehitystä. Saaduista kokemuksista on siis otettava opiksi.

Tällä hetkellä puhtaan kehityksen mekanismin tulevaisuus on epävarma. Havaittuja ongelmia ei saa siirtää tulevissa ilmastoneuvotteluissa mahdollisiin uusiin aloitteisiin. Mekanismin kehittämisestä on puhuttu jo kauan, ja tutkijat ja järjestöt ovat esittäneet lukuisia konkreettisia parannusehdotuksia. Uudistamiseen ja kehittämiseen on siis olemassa hyviä eväitä, mutta samalla on syytä korostaa, että ilmastoneuvotteluissa suurimmat panokset on suunnattava pääasiaan eli siihen, mitten maat saadaan vähentämään omia päästöjään.

Kaikilla mailla ei ole tähän riittävästi omia voimavaroja, ja siksi niitä on tuettava. Tuki ei saa olla kuitenkaan sellaista, että se kannustaa väärinkäytöksiin tai lykkää välttämättömien päästöleikkausten tekemistä kotimaassa. Puhtaan kehityksen mekanismia tulee arvioida myös yritysvastuun näkökulmasta. On olemassa näyttöä siitä, että yritykset voivat hyödyntää järjestelmää sääntöjä rikkomatta tavalla, jota on vaikea pitää vastuullisena liiketoimintana.

Siksi on tärkeää, että puhtaan kehityksen mekanismissa ja muissa vastaavissa aloitteissa mukana olevat yritykset pohtivat tarkasti, minkälaisiin hankkeisiin ne lähtevät mukaan.

Koska kestävää kehitystä ei ole määritelty mekanismissa yhteisesti, yritysten on analysoitava hankkeidensa kestävyys oma-aloitteisesti ja vältettävä sellaista toimintaa, jonka kestävyys on kyseenalaista. Yhtä tärkeää on se, että yritykset pyrkivät aitoihin pitkän tähtäimen päästövähennyksiin sen sijaan, että mekanismia käytettäisiin vain mahdollisimman edullisten hankkeiden toteuttamiseen.

Kirjoitus on alunperin julkaistu esipuheena Finnwatchin lokakuussa 2010 ilmestyneeseen selvitykseen Tekoja vai tuloja? Kioton puhtaan kehityksen mekanismi ja kehitys (tekijät Elina Turunen ja Eeva Simola).