You are here

Finanssikriisi ja kehitysmaat

Jayati Ghosh
18.12.2008

Globaali rahoituskriisi vaikuttaa kehitysmaihin monin tavoin, sekä suoraan että välillisesti. Vaikka kriisin syyt ovat pohjoisessa, seuraukset tuntuvat kovimmin etelässä. Myönteistä tilanteessa on, että se tarjoaa tilaisuuden kyseenalaista ja korvata pitkään hallinneet talousopit.

Viime viikot ovat osoittaneet, etteivät kehitysmaat ole immuuneja teollisuusmaissa riehuvalle rahoitusmarkkinoiden myrskylle. Myös kehittyvien markkinoiden pörsseissä osakekurssit ovat tempautuneet samanlaiseen vuoristorataan kuin New Yorkissa ja Euroopassa.

Kurssien rajun päivittäisen heilahtelun ja keskimääräisen laskutrendin yhdistelmä muistuttaakin osakemarkkinoiden käyttäytymisestä vuosien 1929–1930 kansainvälisessä finanssiromahduksessa ja palauttaa mieleen sitä seuranneen suuren laman. Luotonannon tyrehtyminen ja pankkien välisen lainoituksen hyytyminen ovat iskeneet näkyvästi jopa niihin kehittyviin maihin, joiden talouden perustat näyttävät vahvoilta ja joiden poliittisessa johdossa on uskottu mahdollisuuteen irtautua globaalien markkinoiden alamäestä.

Huonojen talousuutisten lähes välitön leviäminen on tulos kehitysmaissa noudatetusta rahoitusmarkkinoiden vapauttamisen politiikasta. Kasvavien pääomavirtojen myötä globaalit finanssimarkkinat ovat entisestään yhdentyneet ja luoneet uudenlaisia heikkouksia ja rahoitusriskien muotoja liki kaikkialle. Epävakauden leviäminen kansainvälisesti ei ole kuitenkaan ainoa tapa, jolla globaali finanssikriisi koskettaa kehitysmaita.

Pääomavirrat kuihtuvat
Keskipitkällä aikavälillä tarkasteltuna yksi finanssikriisin vaikutuksista liittyy kehittyviin maihin virtaaviin yksityisiin pääomiin. Niiden määrä todennäköisesti putoaa luotonannon tyrehtymisen ja sijoittajien riskinottohalujen vähenemisen myötä.

Viiden kuluneen vuoden aikana yksityiset pääomavirrat kehitysmaihin kasvoivat ennennäkemättömästi. Se ei kuitenkaan merkinnyt finanssipääomien nettosiirtoa pohjoisesta etelään, sillä kaikki kehittyvät alueet päättivät kasvattaa ulkomaisia valuuttavarantojaan rahojen varsinaisen kuluttamisen sijaan. Niinpä vielä ennennäkemättömämpi pääomien vastavirtaus kävi etelästä pohjoiseen keskuspankkien sijoittaessa varmoihin kohteisiin ja valtion rahastoihin kehittyneissä maissa.

Tämä ilmiö on romuttanut täydellisesti oletuksen siitä, että vapaat pääomamarkkinat johtavat rahoituksen nettovirtaan rikkaista maista köyhiin.

Kehitysmaihin suuntautuvien pääomavirtojen todennäköistä hiipumista pidetään yleisesti huonona uutisena. Näin asia ei välttämättä ole, sillä pääomia on vastaanottavissa maissa sijoitettu pääosin muuhun kuin tuottavaan toimintaan.

Ulkomaisten valuuttojen kasaaminen, jolla kehitysmaat pyrkivät estämään vaihtokurssien nousemisen ja rakentamaan turvapuskuria mahdollisia kriisejä vastaan, tuli varsin kalliiksi korkoerojen kasvaessa ja voimavarojen jäädessä hyödyntämättä. Nyt ulkomaisten pääomavirtojen väheneminen voi toki merkitä vaikeuksia joillekin kehitysmaille, mutta monille muille se saattaa pikemminkin koitua siunaukseksi vähentäessään vaihtokurssien nousupaineita ja luomalla lisäpainetta maiden sisäiseen varainkäyttöön.

Ulkomaisten sijoitusten tavoin on odotettavissa, että finanssikriisi vähentää myös köyhille maille ohjatun virallisen kehitysavun määrää. Kehitysapu on tunnetusti luonteeltaan syklistä siinä mielessä, että kehittyneiden maiden "anteliaisuus" vähenee niiden omien taloudellisten näkymien heiketessä. Toisaalta kehitysapu on trendinomaisesti laskenut jo kahden vuosikymmenen ajan jopa viimeaikaisesta noususuhdanteesta huolimatta.

Itse asiassa teollisuusmaat ovat olleet äärimmäisen haluttomia edes myöntämään velkahelpotuksia maille, joiden kehitysnäkymiltä on pudonnut pohja suuren ulkomaisen velkataakan takia. Huolimatta valtavasta kansainvälisestä paineesta velkojen mitätöimiseksi G8-maat ovat myöntäneet tuskin lainkaan todellista velkahelpotusta. Silloin, kun velkoja on suuren pr-julkisuuden saattelemana kumottu, summat ovat olleet pieniä ja apu on sidottu haitallisiin ehtoihin vaadittavista poliittisista toimenpiteistä.

Kehitysmaissa ei ole jäänyt huomaamatta, miten nopeasti ja suurilla summilla Yhdysvallat ja muut teollisuusmaat ovat myöntäneet velkahelpotuksia omille pankeilleen riippumatta siitä, että pankit ovat toimineet huomattavasti kehitysmaita vastuuttomammin.

Ulkomaisen valuutan saanti vähenee
Finanssikriisi vaikuttaa varmasti myös yksityisiin rahalähetyksiin, jotka ovat kehitysmaiden suurimpia ulkomaisen valuutan lähteitä. Rahalähetyksiä tulee kehitysmaihin erityisesti pohjoisen teollistuneista maista, joissa työskentelee paljon siirtolaisia etelästä.

Latinalaisen Amerikan kehityspankki (IDB) on arvioinut, että ensimmäistä kertaa sen tilastoinnin historiassa rahalähetysten reaaliarvo laskee alueen maissa vuonna 2008. Esimerkiksi Meksikoon tulevat rahalähetykset, jotka ovat pääosin peräisin Yhdysvalloista, putosivat elokuussa noin 12 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen summaan, ja tilanne on vain huonontumassa.

Rahalähetysten vähenemisestä on merkkejä jo monessa muussa niistä voimakkaasti riippuvaisessa maassa, kuten Filippiineillä, Bangladeshissa, Libanonissa, Jordaniassa ja Etiopiassa. Vastaavaa hiipumista on odotettavissa myös Intiassa, johon noin puolet rahalähetyksistä tulee Yhdysvalloista.

Talouden globaali laskusuhdanne vaikuttaa rahalähetysten lisäksi myös raaka-aineiden ja palveluiden vientiin. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat useimmille kehitysmaille edelleen niiden tuotteiden tärkeimpiä lopullisia vientikohteita. Siksi pohjoisen lama vaikuttaa kielteisesti kehitysmaiden vientiin.

Kiinasta ei ole maailmantalouden pelastajaksi
Kiinan noususta vaihtoehtoiseksi maailmantalouden kasvun moottoriksi on puhuttu paljon, mutta se on useammastakin syystä epätodennäköistä. Kiinan kasvu on ensinnäkin ollut pitkälti vientivetoista. Maan viennistä yli puolet suuntautuu Yhdysvaltoihin, EU:hun ja Japaniin. Alamäki näillä markkinoilla heijastuu väistämättä sekä Kiinan vientiin että talouselämään yleensä.

Vaikka Kiinan hallitus vastaisi tilanteeseen panostamalla aiempaa enemmän kotimaiseen kysyntään, tämän vaikutukset olisivat tuskin lähellekään riittävän suuria korvaamaan teollisuusmaiden laman aiheuttamaa kysynnän laskua. Kiinan osuus maailman kokonaistuonnista on edelleen liian pieni, jotta se voisi toimia maailmantalouden moottorina teollisuusmaiden tavoin.

Yksittäiset länsimaiset päättäjät ja taloustieteilijät ovat esittäneet hurskaita toiveita, että Kiina käyttäisi kahdentuhannen miljoonan dollarin ulkomaisia valuuttavarantojaan pelastaakseen Yhdysvaltojen finanssijärjestelmän. Onkin todennäköistä, että osa Yhdysvaltojen keskuspankin ja valtiovarainministeriön ostamista pankkiosakkeista päätyy lopulta Kiinan ja muiden valtioiden sijoitusrahastojen omistukseen.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu finanssimarkkinoiden perusongelmaan eli siihen, mitä tehdä länsimaisten rahoituslaitosten käsiin jääneille ja "ongelmajätteiksi" muuttuneille korkean riskin sijoitustuotteille. Ongelmaa ei helpota lainkaan se, ettei edes näiden sijoitustuotteiden koko määrää edelleenkään tiedetä.

Ongelmat leviävät reaalitalouteen
Yksi nykyisen kriisin todennäköinen haittavaikutus kehittyville maille on suurten investointihankkeiden lykkääntyminen tai jopa peruuntuminen. Suurinvestointien kuoppaamisella on kertautuva kielteinen vaikutus, sillä peruuntuvat tilaukset ja menetetyt työpaikat entisestään vähentävät kysyntää.

Rakennusala kärsii jo tilanteesta, sillä monia suuria hankkeita perutaan jopa maissa, joissa talous yhä kasvaa. Ilmailualalla on käynnissä suuren luokan uudelleenjärjestelyjä, mikä näkyy selvästi esimerkiksi Intiassa, jossa ilmailualalla on jo turvauduttu fuusioihin ja työvoiman supistuksiin. Monille kehitysmaille tärkeäksi tulonlähteeksi muodostuneella turismilla puolestaan on edessään peruutettuja tilauksia ja vähenevää kysyntää yhtä lailla luksusmatkailussa kuin keskiluokan palveluissakin.

Finanssikriisi on merkinnyt myös ruoka- ja raaka-ainemarkkinoiden noususuhdanteen loppua. Se on huono uutinen niille kehittyville maille, jotka ovat pääosin riippuvaisia tällaisten hyödykkeiden viennistä. Vastaavasti tilanne on suosiollinen raaka-aineita tuoville maille.

Buumin päättyminen seuraa öljyn ja muiden raaka-aineiden hinnan ennennäkemättömän nousun kautta, jota piti yllä ennen kaikkea sijoittajien spekulatiivinen toiminta markkinoilla. Öljyn tynnyrihinta, joka vielä heinäkuussa 2008 liikkui 150 dollarissa, putosi lokakuun puoliväliin mennessä alle 75 dollariin (Brent Crude -futuurit). Vastaavasti Reuters-Jefferiesin raaka-aineiden hintakehitystä kuvaava CRB-indeksi oli lokakuun puolivälissä 40 prosenttia alempana kuin heinäkuun huippusuhdanteessa.

Vaikka raaka-ainemarkkinoiden heilahtelu on kuluneen vuoden aikana selvästi johtunut spekulatiivisesta sijoittamisesta, hintojen lasku todennäköisesti jatkuu laajemman talouskasvun hiipumisen myötä.

Tuonnista riippuvaisille, ja erityisesti öljyä tuoville, maille yleinen hintojen lasku saattaakin tarjota hieman hengähdysvaraa inflaation kontrollin suhteen. On silti muistettava, että öljyn 75 dollarin tynnyrihinta on edelleen kolminkertainen verrattuna nimelliseen hintatasoon vain viisi vuotta sitten. Ja vaikka myös tärkeiden ruokatuotteiden hinnat ovat viime aikoina laskeneet, ne ovat edelleen liian korkeita monille kehitysmaille, joissa tulotaso on alhainen ja joissa ruokapulasta kärsivän väestön osuus on jo valmiiksi suuri.

Finanssikriisi saattaa itse asiassa vaikeuttaa monien köyhien maiden hallitusten pyrkimyksiä taata perushyödykkeiden riittävä tarjonta. Ruokakriisi näyttäisi unohtuneen kansainväliseltä medialta, mutta se koskettaa edelleen kehitysmaissa mahdollisesti jopa suuren enemmistön arkea. Globaali talouskriisi ei varmastikaan paranna tilannetta.

Rahoitusmarkkinoiden haavoittuvuudet paljastuvat
Edellä olen esittänyt lyhyesti valtaosaan kehitysmaista vaikuttavat taloudelliset voimat, jotka toki tuntuvat eri tavoin eri maissa.

Finanssihäiriöiden laajuus ja paikallisen finanssikriisin mahdollisuus riippuvat erityisesti siitä, miten pitkälle kukin maa on edennyt rahoitusmarkkinoiden vapauttamisessa. On huomionarvoista, että nimenomaan maat, jotka Yhdysvaltain esimerkkiä noudattaen ovat menneet pisimmälle rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkamisessa, ovat nyt kärsineet pahiten ja voivat hyvinkin ajautua täydelliseen finanssikriisiin. Indonesian kokemukset kertovat juuri tästä.

Sen sijaan Kiina on säilyttänyt pankkitoimintansa pääosin valtion hallinnassa eikä ole sallinut teollisuusmaiden markkinoille tuhojaan tehneitä "innovatiivisia" rahoitustuotteita. Nyt maa on suhteellisen turvassa finanssihäiriöiltä.

Myös Intiassa tilanne on parempi kuin Indonesiassa, sillä pankkijärjestelmä on edelleen kansallinen ja sääntelyä on enemmän. Viimeaikaiset uudistukset ja kasvava vaihtotaseen alijäämä heikentävät kuitenkin Intian tilannetta ja tekevät sen haavoittuvammaksi suhteessa Kiinaan.

Pahasti velkaantuneet ja suuresta vaihtotaseen alijäämästä kärsivät maat joutuvat erityisiin ongelmiin. Jo nyt on nähtävissä, että rahoitusmarkkinat arvioivat velkojen laiminlyöntiriskin olevan jopa 80 prosenttia tai suurempi esimerkiksi Pakistanissa, Argentiinassa ja Ukrainassa. Joissakin tapauksissa, kuten Kazakstanissa ja Latviassa, tämä johtuu pankkisektorin korkeasta velkaantumisasteesta. Turkin ja Unkarin kaltaisissa tapauksissa kyse on erittäin suuresta vaihtotaseen alijäämästä.

Muutoksia maailmannäyttämöllä
On selvää, että kehitysmaat näyttelevät yhä pientä roolia globaalissa finanssinäytelmässä. Käynnissä olevalla finanssikriisillä onkin niin laajat vaikutukset juuri siksi, että se tapahtuu kapitalismin ytimessä. Se alkoi Yhdysvalloista, jolla on ollut taloudellista voimaa ja vaikutusvaltaa levittää oma talousmallinsa koskemaan lähes koko maailmaa.

Kriisin syvyyden ja vakavuuden voi odottaa johtavan kauaskantoisiin muutoksiin globaalissa poliittisessa taloudessa. Geopoliittiset muutokset ovat yhä todennäköisempiä, kun pitkään ylivoimaisessa asemassa olleen suurvallan taloudellinen haavoittuvuus on näin räikeästi paljastunut.

Näytelmä jatkuu edelleen, eikä sen loppuratkaisu ole vielä selvillä. Joka tapauksessa on kiistatonta, että Yhdysvaltojen hallitseva asema maailmantaloudessa ja -politiikassa on vakavasti kyseenalaistettu. Maa on saanut niin kovan iskun, ettei se siitä mahdollisesti enää toivu. Samana päivänä, kun kiinalainen käveli avaruudessa ensimmäistä kertaa, Yhdysvaltain valtiovarainministeri laskeutui maan kongressissa polvilleen ja aneli päätöstä pankkitukipaketista. Tapahtumien symboliikka oli ilmeinen.

Seuraavien kymmenen vuoden tuomat muutokset maailmannäyttämöllä eivät etene suoraviivaisesti tai yksisuuntaisesti, eivätkä ne toteudu ilman konflikteja ja kamppailuja. Silti on selvä, että vakiintunut globaalin imperialismin malli on saanut pahasti siipeensä.

Washingtonille, tai edes Euroopalle, ei ole helppoa vetää tapahtumista tämänsuuntaista johtopäätöstä. Finanssikriisit ovat tähän asti olleet kehitysmaiden ongelmia, ja länsimaisten virkamiesten ja konsulttien tehtävä on ollut läksyttää kriisimaiden hallituksia tuhlailusta ja vääristä poliittisista valinnoista. Lääkkeeksi on määrätty rankka kuuri välttämättömäksi koettua "Washingtonin konsensusta". Nyt kun virheet ja niiden seuraukset ovat ilmenneet Yhdysvalloissa ja Euroopassa, ratkaisut ovat tyystin erilaisia: pankkeja on pelastettu ja makrotaloutta elvytetty Keynesin hengessä. Jopa kovanahkaisimmalla länsimaisella neuvonantajalla pitäisi nyt olla hankaluuksia omaksua vanhaa moraalisen oikeaoppisuuden sävyä suhteessa kehitysmaihin.

Globaalin finanssi- ja kauppajärjestelmän toiminnasta ovat monien sukupolvien ajan määränneet entiset siirtomaavallat. Niiden ote on edelleen tiukka kaikissa maailmanlaajuisissa instituutioissa. Niinpä Venäjän, Kiinan, Intian ja Brasilian ulkopuolelleen jättävä G7-maiden ryhmä katsoo edelleen oikeudekseen uudistaa kansainvälinen finanssiarkkitehtuuri.

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n yhteydessä toimivassa rahoitusmarkkinoiden vakauttamisryhmässä (Financial Stability Forum) ei ole lainkaan edustusta kehittyvistä maista. Vastaavasti Benelux-mailla, joiden yhteenlaskettu asukasluku jää alle 28 miljoonan, on Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä enemmän äänivaltaa kuin Kiinalla, Brasilialla tai Intialla.

Geopoliittista tai taloudellista murrosta suurempi muutos saattaa silti seurata uusliberalistisen talousmallin ilmeisestä epäonnistumisesta. Ajatukset siitä, että markkinat tietävät parhaiten ja että itsesääntely on paras rahoitusmarkkinoiden sääntelyn muoto, ovat paljastuneet täysin virheellisiksi.

Niinpä kaikkialle ulottuva finanssikriisi, jonka lopullista iskua reaalitalouteen ei vielä ole nähty, saattaa johtaa yhteen hyvin myönteiseen muutokseen. Se on luonut aidon tilaisuuden kyseenalaistaa pitkään hallinnut talousparadigma ja korvata se edistyksellisemmillä ja demokraattisemmilla vaihtoehdoilla.

Jayati Ghosh on taloustieteen professori Jawaharlal Nehru -yliopistossa New Delhissä. Hän on ollut mukana perustamassa Economic Research Foundation -säätiötä ja kuuluu kriittisten kehitystaloustieteilijöiden International Development Economics Associates -verkoston (IDEAS) johtokuntaan.

Artikkeli on alun perin julkaistu IDEAS:n verkkosivuilla.

Suomennos Markus Ojala