You are here

Euroopan julkiset palvelut ja kaupan vapauttaminen

Paolo Andruccioli
3.10.2007

Julkisten palvelujen yksityistäminen etenee vauhdilla kautta Euroopan. Joidenkin mielestä yksityistäminen koituu kaikkien eduksi, toiset kokevat sen laskevan palveluiden tasoa ja vaarantavan demokratian. Yksityistämisen rinnalla puhutaan usein myös kaupan vapauttamisesta. Todellisuudessa niiden suhde on mutkikas.

Jopa suuren EU-maan kilpailuviraston johtaja taipuu myöntämään, että ihan kaikkien julkisten hyödykkeiden ei ehkä sittenkään pidä olla kaupan. Vuoden 2007 helmikuussa italialainen Antonio Catricalà julisti: "Totta se on. Jonakin kauniina päivänä meidän on tehtävä ero markkinoiden ja yleishyödyllisten palvelujen välillä. Toistaiseksi kaikki pyrkimykset tuottaa julkispalveluita markkinoilla ovat epäonnistuneet. Edes Englanti ei menestynyt liberalisoidessaan rautateitään ja muuta liikennettään."

Lausunto on merkillepantava, sillä kilpailu-uskovainen Catricalà ihailee vapaita markkinoita ja on ylistänyt julkisia palveluja markkinoille siirtäneitä lakimuutoksia. Puhuessaan julkisten palveluiden rakennemuutosta käsitelleessä konferenssissa Italian senaatissa hän kuitenkin myönsi palvelujen tuottamisen ongelmat. "Kenties niitä on myös yleisen turvallisuuden alalla, koska Britannian viranomaiset ovat lakanneet julkistamasta tietoja siitä."

Kautta Euroopan käydään kovaa väittelyä julkisten palvelujen tulevaisuudesta. Yhtäällä ovat ne, jotka uskovat yksityistämiseen ja vapaakauppaan ainoana tienä kuluttajien tarpeiden tyydyttämiseen, valtion varainhoidon tehostamiseen ja Euroopan yhteisten markkinoiden luomiseen niin, että yritykset, koulutettu työvoima ja työläiset voivat liikkua vapaasti. Toiset painottavat, että valtion kautta historian takaamien ja suojelemien palveluiden yksityistämiseen liittyy suuria riskejä. He katsovat yksityistämisen riistävän yhteisöltä mahdollisuuden valvoa demokraattisesti, kuinka verorahoja käytetään.

Italiassa yksityistäminen alkoi valtion teollisuusyhtiöistä. Nyt Prodin hallitus ajaa käytäntöä tärkeisiin alueellisiin julkispalveluihin, joita on tavattu pitää julkishyödykkeinä. Saksassa myydään edelleen perusinfrastruktuuria, kuten energiateollisuutta, rautateitä ja teleliikennettä. Thatcherin ja Reaganin aikaan konservatiivipuolueiden asialistalle nousseita näkemyksiä kuullaan nyt kaikkialla keskustavasemmiston taholta – huolimatta yhä vahvistuvista todisteista siitä, että yksityistäminen ja kaupan vapauttaminen ovat epäonnistuneet sekä kuluttajan tyytyväisyyden että valtion varainhoidon tehokkuuden näkökulmasta.

Yksityistäminen on edennyt pisimmälle Britanniassa. Terästehtaiden ja hiilikaivosten kohdalla se on jo taloushistoriaa. Nyt Britannia on avaamassa paikallishallinnon, terveydenhuollon, opetustoimen ja osittain rikosoikeudellisen hallinnonhaaran portteja yksityiselle liike-elämälle.  Viranomaisista on tulossa toimeksiantavia elimiä, jotka ostavat palveluja julkiselta, yksityiseltä ja kansalaisjärjestösektorilta.

Viranomaisilta vaaditaan myös uusien markkinoiden luomista, niin että syntyy kilpailutilanne sellaistenkin palvelujen tarjonnassa, joita ei vielä tuoteta markkinaehtoisesti.

Vaatimukset ja seuraukset
Kautta Euroopan on havaittavissa joitakin samankaltaisia ristiriitoja. Yksi on vapaakauppavaatimusten ja yksityistämisen seurausten välillä. Vaikka kaupan vapauttaminen ja yksityistäminen käytännössä ovat läheisessä kytköksessä (niin että vapaakauppa yleensä tekee tietä yksityistämiselle), ne ovat teoriassa eri asioita, ja niitä usein käytetään aatteellisesti ja poliittisesti erilaisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Ainakin teoriassa hallitukset väittävät vapauttavansa kauppaa kilpailun piristämiseksi ja monopolien tai miltei monopoliasemassa olevien yritysten hintasanelun vaikeuttamiseksi. Täten palvelujen vapaakaupan sanotaan hyödyttävän kuluttajaa.

Yksityistäminen taas tarkoittaa tuotannon osittaista tai täydellistä siirtämistä julkiselta sektorilta yksityiselle. Margaret Thatcher käytti yksityistämistä sen puhtaimmassa muodossa yksinkertaisesti myymällä julkisen sektorin ylläpitämät tehtaat voittaakseen taistelun ammattiyhdistyksiä vastaan. Yksityistäminen on sittemmin laajentunut palveluihin. Niitä tuotetaan nyt yhä kilpaillummilla markkinoilla.

Italia tarjoaa hyvän esimerkin siitä, miten yksityistämisen vaikutukset todellisuudessa ovat ristiriidassa teoreettisten vapaakauppavaatimusten kanssa. Vuonna 2006 Prodin ensimmäisen hallituksen (kesäkuu 2006–helmikuu 2007) talouskehitysministeri Pier Luigi Bersani julkisti liberalisaatio-ohjelman, jonka tähtäimessä ovat monopoliyhtiöiden etuoikeudet. Näiden yhtiöiden toimialoihin lukeutuvat taksiliikenne, vakuutusala, lääketeollisuus ja matkapuhelinpalvelut.  Bersanin aloite kuluttajan etujen suojelemiseksi törmää epäilemättä suurten yhtiöiden suuriin intresseihin. Aloite on tarpeellinen, ja se juuri osoittaa, miten tuhoisia olivat 1990-luvun yksityistämiset, joiden ansiosta Italia siirtyi valtion monopolien hallitsemasta taloudesta yksityisten yhtiöiden harvainvallan alle.

Posti- ja puhelinyhtiöiden nykyinen toimintatapa havainnollistaa tilannetta. Vaikka Italian telelaitos on yksityistetty ja matkapuhelinmarkkinoilla kilpailee useita yksityisiä yhtiöitä, Euroopan komission käyttämä tutkimusyhtiö Eurobarometer huomasi italialaisten kuluttajien olevan Euroopan tyytymättömimpiä sekä palvelun tasoon että hinnoitteluun. Myönteisintä kuluttajien palaute oli niissä maissa, joissa puhelinyhtiöt ovat yhä enimmäkseen julkisen vallan omistuksessa. Toinen klassinen italialaisesimerkki yksityistämisen epäonnistumisista ovat moottoritiet, jotka myytiin vuonna 1999 (Benetton osti valtaosan osakkeista). Ne ovat tätä nykyä kalliita ja tehottomia.

Italian esimerkki kuvaa yhtä niistä monista ongelmista, joita yksityistäminen ja kaupan vapauttaminen aiheuttavat kautta Euroopan: valtion monopolin lakkauttaminen ei ole johtanut todellisiin vapaasti kilpailtuihin markkinoihin. Sen sijaan se on luonut yksityistä harvainvaltaa ja mahtavia voittoja yrityksille. Rahoitusongelmien ja velkojen kanssa painiville julkisille viranomaisille siitä on ollut kovin vähän apua.

Liberalisoitujen palvelujen laadun huononeminen, työpaikkojen häviäminen ja ammattiyhdistysten heikkeneminen ovat koko maanosan yhteisiä kokemuksia.

Merkittävimpinä edunsaajia Euroopan infrastruktuurin yksityistämisessä ovat olleet rahoituslaitokset.

Eturistiriitoja
Toinen Euroopan laajuinen seuraus yksityistämisestä ja kaupan vapauttamisesta koskee maanosan tärkeimpien puhelin-, media-, sähkö- ja kaasuverkkojen yksityistämiseen liittyviä eturistiriitoja.  Euroopan komissio tahtoo esimerkiksi erottaa energiantuotantoyhtiöiden sekä sähkön jakelua hallinnoivien yhtiöiden omistuksen. Se tavoittelee samanlaista erottelua myös teleliikenteen alalla.

Euroopassa nähty veto julkisesta yksityiseen on osoittanut, miten yksityistäminen (teollisuudessa, infrastruktuurissa ja yleishyödyllisissä laitoksissa) on kytköksessä rahoitusmarkkinoiden kasvavaan vaikutukseen talouden ja yhteiskunnan ohjauksessa. Monissa Euroopan maissa yksityistäminen on suoraan kytketty hajautettuun osakeomistukseen ja kansankapitalismiin, niin että julkisen sektorin teollisuuden ja palvelujen osakkeet myydään finanssimarkkinoilla ostajille, joista osa on yksityisiä henkilöitä, mutta valtaosa kuitenkin kansainvälisiä sijoittajia, kuten vakuutusyhtiöitä.

Ranska on hyvä esimerkki. Vuosikaudet yksityistämistä vastustanut hallitus päätti kääntää kelkkansa ja pistää osakkeet myyntiin. Ranskan suurinta telealan ammattiliittoa edustavan Nicola Galepidesin mukaan sekä vasemmisto- että oikeistovetoiset hallitukset ovat sittemmin perustelleet julkisen sektorin teollisuusyritysten muuttamista monikansallisiksi yhtiöiksi (joissa on kasvava osuus yksityistä pääomaa) sanomalla, että julkisen sektorin valvominen on tärkeää. "France Telecomin tai kaasu- ja sähköjätti EDF-GDF:n tapaiset valtionyhtiöt ovat ostaneet monia kehitysmaiden julkisen sektorin yhtiöitä, ja yksityistämisen myötä tämä shoppailu vain vilkastuu", Galepides sanoo.

Ranskassa yksityistäjien seuraava kohde näyttäisi olevan postiliikenne. Ensimmäisenä tulilinjalla on ulkomaanposti. Galepidesin mukaan tämä johtuu siitä, että nämä markkinat eivät ole laajenemassa. "Kärsijän osaan joutuvat henkilöstö ja asiakkaat. Työntekijöiden oikeuksia kavennetaan ja palvelun laatu huononee."

Myös Espanjassa hallitus on lähestynyt yksityistä sektoria. Siellä yksityistäminen alkoi vuonna 1986 sekä teollisuudessa että palveluissa. Tuolloin kansallinen teollisuusinstituutti INI myi Seatin ja Puralatorin yksityisille ulkomaisille sijoittajille. Samalla valtion tärkeistä energiayhtiöistä Gesasta ja Endesasta myytiin rahoitusmarkkinoilla 38 ja 98 prosenttia. Myöhemmissä yksityistämisaalloissa saman kohtelun ovat saaneet pankit, elintarviketeollisuus ja tupakkatehtaat.

Julkisen vallan palveluiden markkinaistaminen muuttaa kansalaisen kuluttajaksi ja pienosakkaaksi. Siitä, mitä poliittisia seurauksia tällä on, pitäisi vakavasti keskustella. Monet vasemmiston sisäisistä ristiriidoista juontavat pohjimmiltaan tästä ilmiöstä.

Vasemmistopuolueiden taipumus kannattaa yksityistämistä on oikeastaan mahdollista ymmärtää vain yhdellä tavalla: nämä ex-sosialisti- ja ex-kommunistipuolueet ovat hylänneet historiansa ja tehneet sopimuksen rahavallan uusien haltijoiden kanssa.

Demokratia ja julkiset palvelut
Strategiasta päätettäessä pitäisi osata vastata kahteen kysymykseen: Ensinnäkin, miten määritellä juridisesti "yleishyödylliset palvelut" ja "yleishyödylliset taloudelliset palvelut". Toiseksi, mitä on osallistava demokratia.

Ensimmäisen kysymyksen alalta on paljon kirjallisuutta, mutta EU:n tasolla asiasta ei ole sovittu. Italiassa CIGL-ammattiliiton, kuntien verkoston, Attacin ja Arcin tilaama tutkimus osoitti, että EU-lainsäädäntö ei tunne julkisen palvelun käsitettä; laki määrittelee ainoastaan, mitä ovat "yleishyödylliset taloudelliset palvelut". Yksityistämisen vastustajien kiireellisimpiä poliittisia tehtäviä Euroopassa onkin varmistaa, että selkeä ja pysyvä direktiivi yleishyödyllisistä palveluista säädetään.

Toinen paneutumista vaativa perusongelma on demokratia. Yksityistäminen on edennyt käsi kädessä individualististen ja autoritääristen poliittisten ideologioiden kanssa. Päätöksiä tehdessään EU on ollut tuhoisan välinpitämätön kansalaisten osallistumisesta. Tätä on korostanut Greenwichin yliopiston julkisten palvelujen kansainvälisen tutkimuksen yksikkö Euroopan julkisten palvelujen ammattiyhdistysten liiton tilauksesta tekemässään tutkimuksessa. Liitto arvostelee kirpeästi EU:n komission virallista raporttia palveluista ja kaupan vapauttamisesta.

Tutkijat huomauttavat, että komission raportti – joka sentään puhuu kaikkia eurooppalaisia läheisesti kiinnostavista asioista – julkaistiin vain englanniksi ja että sen toimitti hyvin pieni porukka, johon ei kuulunut kansalaisjärjestöjen edustajia eikä edes EU:n muiden komiteoiden virkamiehiä. Tutkimuksessa David Hall korostaakin riippumattoman, osallistuvan ja demokraattisen prosessin tarvetta. Hallin mukaan Euroopan komissio ei saisi järjestää sekä puolustusasianajajaa, valamiehistöä että tuomaria omalle politiikalleen.

Bolkestein ja tulevaisuus
Yksi Euroopan suurista ongelmista on Bolkesteinin palveludirektiivi. Se oli viimeinen Euroopan yhteismarkkinoista kummunneiden direktiivien sarjassa. Aikaisemmat direktiivit oli tarkoitettu erityisaloille – teleliikenteelle, energialle, rautatiekuljetuksille, jätehuollolle ja postiliikenteelle – ja ne edellyttivät kaikkien jäsenvaltioiden sitoutumista säännöstelyn purkamisen aikatauluun, jolla yksityisiä operaattoreita päästettiin julkisille verkostoille.

Bolkestein pyrki palvelujen täysvapaakauppaan, niin että luotaisiin eurooppalaiset yhteismarkkinat. Lain alkuperäinen sanamuoto olisi loukannut työntekijöiden oikeuksia, koska se olisi sallinut minkä tahansa yhtiön pestata työväkeä muissa EU-maissa "alkuperämaansa" epäedullisempien työlakien mukaan.

Kun vastalauseita kuultiin kautta Euroopan, päädyttiin kompromissiin. Alkuperämaalauseke pyyhittiin pois, ja joitakin palveluja suojeltiin avoimilta markkinoilta. Kuinka kauan tämä kompromissi kestää? Kuka voi taata, ettei joskus joku ulkomainen yhtiö lobbaa niin tehokkaasti, että se saa siepatuksi palveluja nyt suojelluilta aloilta? Mitkä sektorit Euroopan sisämarkkinoilla tullaan sulkemaan vapaakaupan ulkopuolelle? Kaikenlaiset yleishyödylliset palvelut voitaisiin aikaa myöten liberalisoida, niin että valtiolle jäisi vastuu vain pahiten kärsivien avustamisesta.

Kaupan vapauttamisen ja yksityistämisen rintamalla yksi lähiaikojen taistelukentistä lienee terveydenhuoltosektori. Tässä yhteydessä on ehkä huomion arvoista, että EU:n nykyinen terveyskomissaari Marhos Kyprianou on kotoisin Kyprokselta. Kuten tunnettua, Kyproksella ei ole julkista terveydenhuoltoa.

Paolo Andruccioli on italialainen taloustoimittaja ja kirjailija. Artikkeli on alun perin julkaistu Eurotopia-lehden numerossa 4 (toukokuu 2007).

Suomennos Mauri Komsi

Talouden paikat: