You are here

Epävirallinen työ

Epävirallinen talous tarkoittaa kaikkea taloudellista toimintaa, jota ei ole säädelty yhteiskunnan laeilla ja säännöksillä. Sen piirissä ei ole virallista kirjanpitoa tai laskutusta. Työsopimuksia ei tehdä, ja raha liikkuu suurelta osin pankkisektorin ulkopuolella.

Teollisuusmaiden yhteydessä epävirallisella taloudella tarkoitetaan usein niin sanottua harmaata taloutta. Sen piiriin luetaan esimerkiksi rahanpesu, huumekauppa, väärennettyjen tavaroiden kauppa ja veronkierto. EU-maissa tällaisen laittoman toiminnan arvo on noin 15 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Myös kotityö lasketaan usein epäviralliseksi työksi, varsinkin sellaisissa maissa, joissa suuri osa naisista on työelämän ulkopuolella. Kotiäideille ja isille onkin vaadittu – ja myös annettu – tukia, eläkkeitä ja tunnustusta. Jos kotityö sisällytetään epäviralliseen talouteen, sen kokonaisarvo kasvaa huomattavasti.

Rikkailla mailla on siis huolensa, mutta suurin ongelma epävirallinen talous on kuitenkin kehitysmaissa, joissa valtaosa työvoimasta kuuluu sen piiriin. Monissa kehittyvissä maissa 50–70 prosenttia bruttokansantuotteesta tuotetaan virallisen sektorin ulkopuolella.

Toisaalta työlainsäädäntökin on monissa kehitysmaissa heikko. Laki ei aina turvaa järjestäytymisvapautta, minimipalkkaa tai muita perustavia ihmisoikeuksia.

Esimerkiksi Ghanan ja Kolumbian pienkaivoksissa työntekijät joutuvat usein hengenvaarallisiin tehtäviin virallisten kaivosten vieressä toimivien epävirallisten työnantajien alaisuudessa. Tähän ongelmaan havahtui myös Kansainvälinen työjärjestö ILO (International Labour Organization) 1970-luvulla. Monet kehitysmaat olivat tuolloin jo saavuttaneet itsenäisyyden siirtomaavallan jälkeen, ja talouden modernisointi oli tärkeä haaste. Epävirallisia yrittäjiä ja työntekijöitä pyrittiin virallistamaan muun muassa hallintoa helpottamalla sekä vähentämällä pienyrittäjien työntekijämaksuja ja veroja.

Työnantajien haluttomuus laillistaa työsuhteet ei ole kuitenkaan ainoa ongelma. Lukutaidottomuus ja yhteiskunnan perusrakenteiden puute ovat myös merkittäviä esteitä työn virallistamiselle. Lukutaidottoman torimyyjän, pienviljelijän tai katukaupustelijan on usein mahdotonta rekisteröidä yritystään. Pankkitilin avaaminen, veroilmoituksen laatiminen ja lupien hankkiminen vaativat aikaa ja koulutusta, joita monilla ei ole. Niistä koituvat kulut saattavat myös olla niin suuret, ettei toiminnan virallistaminen edes kannattaisi.

Kunnollinen oikeuslaitos, demokraattiset valtasuhteet sekä riittävät tekniset valmiudet ovat edellytys toimivalle markkinataloudelle. Oikeudenmukaisia ja demokraattisia rakenteita vahvistavan taloudellisen kehityksen kautta myös epävirallinen talous järjestäytyy.

Harmaaseen talouteen tulisi puuttua varsinkin rahanpesulakeja tiukentamalla ja pankkisalaisuus kieltämällä. Tällöin rikollinen rahaliikenne, ja siis myös rikollisten voittojen käyttö ja sijoittaminen, vaikeutuisi.

Matti Kohonen