You are here

Asiantuntijavalta ja demokratia

Demokratiaan kuuluu periaatteellinen lähtökohta, jonka mukaan kaikkien päätösten tulee edustaa kansalaisten tahtoa. Lisäksi kansalaisten tahdonilmaisun tulee tapahtua tasa-arvoisesti: jokaisen ääni painaa yhtä paljon. Jokainen poikkeus tästä fundamentaalisesta tasa-arvon periaatteessa tulisi oikeuttaa erikseen.

Käytännössä demokratia ei toimi demokratian ihanteen mukaisesti. Kyse on monimutkaisista järjestelmistä, joista hierarkioiden ja ”paremmin tietämisen” ideat eivät suinkaan ole kadonneet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö olisi mahdollista ja suotavaa pyrkiä lähemmäksi demokratian ihannetta.

Kaikki tieto ei päädy esityslistalle

Järjestelmiä voidaan demokratisoida pyrkimällä edustuksellista demokratiaa suorempiin demokratian muotoihin. Toinen lähestymistapa on pyrkiä siihen, että edustuksellisiin tehtäviin valitut henkilöt pystyvät aidosti tekemään päätöksiä, käyttämään valtaa ja näin myös olemaan tosiasiallisessa vastuussa päätöksistään.

Useimmat modernit yhteiskunnat ovat rakentuneet poliittisesti niin, että erilaisilla asiantuntijoilla ja viranhaltijoilla on hyvin paljon valtaa poliittiseen päätöksentekoon. Suomessa tätä selitetään useimmiten 1990-luvun laman perinnöllä. Tuolloin ajateltiin, että lama edellyttää sellaisia nopeita toimia, ettei niitä voida ajaa läpi normaalissa poliittisessa prosessissa. Niinpä erityisesti valtionvarainministeriö sai poikkeuksellisen paljon valtaa, josta se on kyennyt pitämään kiinni aikojen muututtua.

Ministeriöiden valta on arkitasolla esittelyvaltaa. Tämä tarkoittaa valtaa siihen, minkälaista ja millä tavalla suodatettua tietoa päätöksentekijöiden pöytään tulee. Taustalla vaikuttaa se, minkälainen teoria tämän tiedon tuottamista ohjaa, minkälaisia tulevaisuuden skenaarioita nähdään mahdollisina ja mitä suljetaan pois, ja minkälaisia esityksiä ylipäänsä tuotetaan aktiivisesti eteenpäin vietäviksi.

Faktatkin ovat poliittisia

Laajemmassa mielessä asiantuntijavallassa on kyse ”faktojen” korostamisesta politiikan sijasta. Se on myös kamppailua siitä, mikä on neutraalia faktaa ja mikä ei. Koska viranhaltijat operoivat oikeutetusti faktojen kentällä, he mielellään korostavat joidenkin asioiden faktaluonnetta, vaikka kysymys olisi hyvinkin poliittinen.

Poliittisessa yhteisössä lähes mikä tahansa päätös on poliittinen siinä mielessä, että sen olisi voinut tehdä toisin. Toki on olemassa joitakin faktoja ja faktuaalisia syy-seuraussuhteita, joita ei voi muuttaa poliittisilla päätöksillä. Kuitenkin yhteiskunnallisessa todellisuudessa syy-seuraussuhteet ovat harvoin yksiselitteisiä, ja faktatkin on syytä ymmärtää institutionaalisina ja sosiaalisesti rakentuneina.

Erityisesti uusklassinen taloustiede tuottaa hyvinkin paljon matemaattisen faktan näköisiä suositusmuotoisia ideoita, joita erityisesti hyvinvointivaltion traditioita vasten voi pitää erittäin poliittisina. Erilaiset työmarkkinoiden joustavuuteen ja täydellisiin markkinoihin liittyvät teoreettiset taustaoletukset muuttuvat helposti poliittisiksi suosituksiksi. Monet hyvinvoinnin kannalta välttämättömät rakenteet esitetään ”jäykkyyksinä”.

Kuria vai demokratiaa?

Asiantuntijavalta ei kuitenkaan rajoitu viranhaltijoihin. Erityisesti talouden asiantuntijoiden tai sellaisina itseään pitävien voi katsoa muodostavan laajan verkoston, johon kuuluu erilaisten tutkimuslaitosten ja ajatushautomoiden edustajia, konsultteja, sekä kansainvälisten organisaatioiden viranhaltijoita. Tämän joukon voi katsoa muodostavan jonkinlaisen keskenään verkostoituneen väljän yhteisön. Bryssel-yhteyden korostaminen on lähentänyt Suomen viranhaltijoita tähän yhteisöön.

Asiantuntijavallan ilmentymiin kuuluu ajatus siitä, että asiantuntijoiden tehtävä on pitää huolta finanssipoliittisesta ”uskottavuudesta” ja ”kurista”. Näin asiantuntijat näkevät itsensä tahoina, joiden tehtävänä on osoittaa kansainväliselle verkostolleen kykenevänsä pitämään kansan aisoissa ja budjettipolitiikan sellaisena kuin asiantuntijoiden konsensus katsoo olevan vastuullista.

Yleinen ajatus asiantuntijavallan taustalla on asiantuntijoiden kyky ”nähdä kauemmaksi” – pitää huolta jatkuvuudesta ja suojella kansaa itseltään. Ajatuksena mukaan tarvitaan tiettyä asiantuntemusta, jotta poliittisten prosessien pitkän aikavälin seurauksia voidaan hahmottaa. Kuitenkin päätöksentekojärjestelmän oikeutus on kokonaan toinen asia. Demokratiaan kuuluu myös oikeus tehdä huonoja päätöksiä. Hyvien ja huonojen päätösten erotteleminen ennalta suhteessa päätöksentekoprosessiin on merkittävää demokratian kaventamista.

Teppo Eskelinen

Talouden paikat: