R A H O I T U S K E S K U S

Vanhan sanonnan mukaan raha tulee rahan luo. Tarkastelipa vaurauden jakautumista maailmassa miten päin tahansa, sanonta pitää paikkansa. Aikakaudellemme on tyypillistä rikkaista rikkaimpien omaisuuden paisuminen.

Keskeisin yhteiskunnallinen tavoite on nykyään kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen. Ajatellaan, että ne mahdollistavat muidenkin tavoitteiden saavuttamisen, kuten työttömyyden vähentämisen ja julkisten palveluiden ylläpidon. Tuloerojen lisääntyminen ei tällöin ole huono asia, koska kokonaistalouden kasvaessa jaettavaakin on enemmän. Näkemys eroaa ratkaisevasti perinteisestä hyvinvointivaltiopolitiikasta, jonka tärkeimpiä tavoitteita oli tulo- ja sosiaalisten erojen kaventaminen.

Kilpailukyvyn turvaaminen puolestaan edellyttää joskus uhrauksia, esimerkiksi palkasta tai työehdoista tinkimistä.

Suunnitelma on sikäli toiminut, että rahaa on enemmän kuin koskaan. Suomessa varallisuus on tilastojen mukaan kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Terveydenhuoltoon, koulutukseen, työttömyysturvaan ja muihin julkisiin palveluihin on kuitenkin nyt aiempaa vähemmän varoja. Miten tämä on mahdollista?

Useimmiten selitykseksi tarjotaan väestörakenteen muutosta: eläkeläisten määrä suhteessa työväestöön on lisääntynyt. Verotulot ovat siis laskeneet ja menot nousseet. Tilanne muuttuu vielä vaikeammaksi tulevaisuudessa, joten leikkauksia on tehtävä jo nyt, jotta jatkossa ylipäänsä selvitään.

Selitys on totta, mutta puutteellinen. Suurin syy sille, että vaurastuminen ei näy valtion kassassa, on se, että rikkaat eivät maksa veroja kuten aiemmin. Huipputuloiset saavat suuren osan tienesteistään pääomatuloina, joita verotetaan kevyemmin kuin palkkoja. Myös veroparatiiseihin katoaa valtavia summia. Verokilpailun seurauksena palkkatuloistakin lohkaistaan valtiolle aiempaa ohuempi siivu.

Ei siis ihme, että suurpääoman edustajilla pyyhkii hyvin. Sen lisäksi, että talouspolitiikka palvelee heidän etujaan, he ovat onnistuneet vapauttamaan yhden keskeisen osan bisneksistään poliittisesta sääntelystä miltei kokonaan. Kyse on rahoitusmarkkinoista.

Rahoitusmarkkinoilla kaupataan ja ostetaan erilaisia sopimuksia, joiden arvo perustuu arvauksiin tulevaisuudesta. Nykyään myös hyvin moni työntekijä on osakkeenomistaja, ainakin eläkerahastojen kautta. Liikuteltavat summat ovat tähtitieteellisiä. Rahan liikkeitä ei juuri kontrolloida, vaan se voi vapaasti hakeutua sinne, missä kuvittelee saavansa parhaan tuoton.

Sääntelyn puute ja nopean vaurastumisen mahdollisuus ovat räjäyttäneet markkinat kasvuun. Yhä suurempia voittoja haetaan yhä suuremmilla riskeillä. Samppanja virtaa ja platinahymyt häikäisevät – kunnes kupla puhkeaa. Pörssin romahtaessa järkkyy muidenkin kuin sijoittajien arki.