K A U P P A

Kauppa on kasvanut. Näin on näreet, puhuttiinpa yksittäisestä liikkeestä, kauppaketjuista tai maailmanlaajuisesta vaihdosta. Ennen pienimmässäkin kylässä oli oma kauppa. Siellä myytiin sekä ketjutavaraa että paikallisia tuotteita. Usein asiakkaita palveli omistaja itse.

Nykyään valtaosa pienistä kylä- ja korttelikaupoista on lopettanut. Ruoka ostetaan jättimarketeista, jotka myyvät suuria määriä suurten yhtiöiden tuotteita. Marketit kuuluvat itsekin suuriin ketjuihin. Kokonsa vuoksi ne pystyvät myymään halvalla. Koska kauppoja on vähemmän, niihin ei kuitenkaan usein pääse jalan. Ostoksille on lähdettävä autolla.

Maailmankaupassa pätee sama ilmiö: yhä harvalukuisemmat ja yhä suuremmat yritykset hallitsevat yhä merkittävämpää osuutta markkinoista. Monikansalliset jätit liikuttavat valtavia määriä tavaraa ympäri maapallon. Raaka-aineet ja työ ostetaan sieltä, missä hinta on alhaisin, lopputuotteet myydään maksukykyisimmille. Globaalin liukuhihnan eri tuotantovaiheet sijoittuvat eri maihin.

Suuryhtiöt käyttävät myös suurta valtaa. Ne pystyvät lobbaamaan ja painostamaan valtioita hyväksymään etujensa mukaisia lakeja. Selkeimmin tämä näkyy kehitysmaissa, joihin on perustettu verovapaita erikoistuotantoalueita, joissa työntekijöiden asema on heikko ja joissa ympäristölainsäädäntö joustaa. Ilmiö ei kuitenkaan rajoitu vain köyhiin valtioihin: Suomessakin liikemaailman edut vaikuttavat esimerkiksi veropolitiikkaan. Jotkut ovat jopa väittäneet, että Maailman kauppajärjestö WTO ei ole muuta kuin massiivinen kokoelma suuryrityksiä palvelevia säännöksiä.

Yksikkökoon ohella myös eriarvoisuus on kasvanut kaikilla kaupan tasoilla. Rikkaimmat ovat rikastuneet ja köyhimmät köyhtyneet. Tämä pätee yhtälailla markkinoihin kuin valtioihin ja ihmisiin. Vaikka markkinoiden kasvu on toki parantanut monien asemaa, ääripäät ovat entistä etäämpänä toisistaan. Kuvaavaa on, että 22 rikkainta teollisuusmaata (OECD-maat) hallitsee yli kahta kolmasosaa maailmankaupasta ja viidenkymmenen vähiten kehittyneen valtion osuus jää alle prosenttiin.

Rikkaassa pohjoisessa, missä kulutus on pitkälti irtaantunut tarpeista, tärkeimmät valinnat tehdään mielikuvien ja brändien välillä. Samalla kun me shoppailemme identiteettejä, miljardi ihmistä elää alle dollarilla päivässä. Jos tästä tulee huono omatunto, aina voi hankkia trendikkään kummilapsen kehitysmaasta. Tai ostaa reilun kaupan tuotteita.