Yritysten yhteiskuntavastuu – edistystä vai silmänlumetta?

Yritysten yhteiskuntavastuu on varsin uusi, 1900-luvun lopulla syntynyt käsite, mutta sen juuret ulottuvat kauemmas. Varsinkin Yhdysvalloissa on jo pitkään keskusteltu erityisesti suurten yritysten asemaan ja valtaan liittyvästä vastuusta.

Yhteiskuntavastuun käsitteen muotoutumiseen ovat vaikuttaneet niin yritysten harjoittaman hyväntekeväisyyden perinne kuin suuryhtiöiden toimia kriittisesti arvioineet kansalaisliikkeetkin.

Yhtä yleisesti hyväksyttyä yhteiskuntavastuun määritelmää ei ole olemassa. Euroopassa jonkinlaiseksi standardiksi on kuitenkin noussut Euroopan komission määrittely, jonka mukaan yhteiskuntavastuu on sitä, että yritykset sisällyttävät vapaaehtoisesti yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviä näkökohtia liiketoimintaansa ja vuorovaikutukseen sidosryhmiensä kanssa.

Määritelmä sisältää kaksi tärkeää rajausta. Ensinnäkin yhteiskuntavastuu tarkoittaa yritysten vapaaehtoista toimintaa erotuksena lain edellyttämiin tai taloudellisten syiden aiheuttamiin toimiin. Vastuullinen yritys huomioi siis myös sellaisia näkökohtia, joiden laiminlyöminen ei johda oikeudelliseen vastuuseen tai konkurssiin.

Toiseksi yhteiskuntavastuu erotetaan hyväntekeväisyydestä. Lahjoitukset eivät yksin tee yrityksestä vastuullista, vaan kysymys on siitä, miten yritys ottaa huomioon toimintansa vaikutukset yhteiskuntaan ja eri sidosryhmiin. Aitoa yhteiskuntavastuuta on esimerkiksi liiketoiminnan kielteisten ympäristövaikutusten minimoiminen.

Jälkimmäinen erottelu on tärkeä, koska hyväntekeväisyyttä voidaan pahimmillaan harjoittaa varsinaisen liiketoiminnan epäeettisyyden peittämiseksi. Tämä puolestaan uhkaa leimata aidonkin yhteiskuntavastuun pelkäksi "viherpesuksi".

Minkälaisiin asioihin yhteiskuntavastuu sitten liittyy, ja kenen kanssa yhteiskuntavastuullisen yrityksen pitäisi toimia?

Itsestään selvä sidosryhmä ovat yrityksen omistajat, joille yritys on vastuussa kannattavuudestaan. Selkeä vastuusuhde yrityksellä on myös työntekijöihinsä ja asiakkaisiinsa. Näiden lisäksi yhteiskuntavastuu ulottuu nimensä mukaisesti myös liiketoiminnan laajempiin vaikutuksiin yhteiskunnassa. Esimerkiksi ympäristö- ja työllisyysulottuvuus on myös huomioitava.

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa tarkoittaa tyypillisesti keskustelua, neuvotteluita ja yhteistyötä eri intressejä ja näkökohtia edustavien järjestöjen kanssa. Tämän lisäksi yhteiskuntavastuuseen kuuluu avoimuus: vastuullinen yritys raportoi liiketoiminnastaan julkisesti ja antaa näin myös laajalle yleisölle mahdollisuuden arvioida toimintaansa.

Tunnetuimmat tapaukset yritysten yhteiskuntavastuusta käydyssä keskustelussa liittyvät merkkivaatteiden ja jalkineiden kaltaisia kulutustavaroita tuottaviin monikansallisiin yrityksiin, joiden tuotantolaitokset sijaitsevat valtaosin kehitysmaissa. Kuluttajien painostuksen ansiosta näiden yritysten on arvokkaita tuotemerkkejään varjellakseen ollut pakko alkaa huomioida vaatimukset eettisestä ja ekologisesti kestävästä tuotannosta.

Erityisen tärkeä merkitys yhteiskuntavastuulla onkin silloin, kun yritykset toimivat maissa, joissa työntekijöiden perusoikeuksissa ja ympäristönsuojelussa on suuria aukkoja. Eurooppalaisten ja amerikkalaisten kuluttajien vaatimukset saattavat olla nopein tapa kohentaa esimerkiksi kiinalaisten tekstiilityöntekijöiden asemaa. He valmistavat suuren osan suomalaistenkin käyttämistä vaatteista.

Riittääkö vapaaehtoisuus?
Niin yritysten aloitteisiin kuin kuluttajien ja kansalaisjärjestöjen vaatimuksiin perustuvaan vapaaehtoiseen yhteiskuntavastuuseen sisältyy paljon mahdollisuuksia, mutta vapaaehtoisuudessa on myös riskinsä.

On toki hyvä, että yritysten joukossa on vastuullisuuden edelläkävijöitä, mutta samalla on pidettävä huoli siitä, ettei ihmisten ja ympäristön törkeää hyväksikäyttöä hyväksytä missään eikä keneltäkään. Siksi tarvitaan myös kaikkia oikeudellisesti sitova vähimmäisehtoja. On myös pidettävä huolta siitä, ettei vapaaehtoinen vastuullisuus valtaa alaa kehittyneemmiltä ja demokraattisemmilta toimintamalleilta, kuten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen väliseltä sopimiselta.

Yhteiskuntavastuun vapaaehtoisuuteen liittyy läheisesti kysymys erilaisista vastuullisuutta todistavista merkeistä, ohjeistoista ja standardeista. Niitä on monenlaisia ja niiden vaatimustaso ja luotettavuus vaihtelee. Eettisistä merkeistä tunnetuin lienee Reilun kaupan merkki.

Vaihtelevan tasoisia kriteerejä löytyy myös yritysten omista toimintaohjeista, joista osa perustuu yrityksen sisäiseen valvontaan, osa ulkopuolisiin tarkastuksiin. Eri merkintöjen ja ohjeistojen uskottavuuden kannalta ratkaiseva kysymys on, missä määrin vastuullisuuden valvonta on riippumatonta yrityksen omista intresseistä.

Pekka Ristelä