Suomi ja globaalit taloustrendit

Vallitsevan, joskin samalla kiistellyn, talousajattelun mukaan vapautetut markkinat, vapaakauppa ja alempi verotus johtavat vilkkaampaan talouden toimeliaisuuteen – ja siten parempaan ihmisten hyvinvointiin.

Vallitsevaa uusliberaalia poliittista ajattelua taas määrittävät seuraavat kolme väittettä:

1) Valtionyhtiöt tulee yksityistää, koska valtio tuottaa tavaroita ja palveluita tehottomammin ja huonommin kuin yksityinen yritys.

2) Valtion tehtävä ei ole hyväntekeväisyys ja kaikista huolehtiminen, koska se passivoi. Hyväntekeväisyys pitäisi olla yksittäisten ihmisten, ei valtion, päätettävissä.

3) Kehitysmaat pärjäisivät parhaiten, jos kaikki tullit ja esteet rahavirroilta ja tuotteilta poistettaisiin.

(Tämän ajattelutavan perustuksia ruoditaan maailmantalous.netissä esimerkiksi hyvinvointivaltion haasteita, verokilpailua ja maailmankaupan pelisääntöjä käsittelevissä teksteissä.)

Suomi ollut maailman mittakaavassa mallimaita globaalien trendien kansallisessa soveltamisessa. Euroopan unionin lainsäädäntö on meillä tavattu omaksua mukinoitta ja nopeasti, usein jopa ennakoiden. Unionin talouspoliittisessa keskustelussa esimerkiksi keskuspankin autonomiaa rajoittavat aloitteet ovat saaneet Suomelta perinteisesti tylyn tuomion. Kansalaiskeskustelua aiheista on käyty vain vähän.

Sen sijaan kansallisesti julkisen vallan toimia on pyritty ulkoistamaan tarmokkaammin kuin monissa muissa jäsenmaissa. Suomen voidaan tässä suhteessa katsoa olevan enemmän globaalin trendin alainen, mutta omasta poliittisesta tahdostaan.

EU:n säädökset pohjautuvat monilta osin kansainvälisiin sopimuksiin Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Polttavimpiin kotimaisiin esimerkkeihin kuuluu maatalous. Unioni määrittelee jäsenmaiden maataloustukien tason. Määritelty taso toimii pohjana WTO-neuvotteluissa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen suhtautuminen on maataloudessa päinvastaista. Se neuvottelee ensin ja hyväksyttää sitten ratkaisun lopullisesti kotimaassa.

Suomelle maatalous on tavallista keskeisempi kysymys niin EU:ssa kuin WTO:ssa kahdesta syystä.

Ensinnäkin kasvukausi on Suomessa lyhyt, minkä vuoksi kilpailu pidemmän kasvukauden alueiden viljelijöiden kanssa on vaikeaa.

Toisekseen tilatyyppimme on lähempänä perheviljelyä kuin korkean tehokkuuden maataloutta harjoittavissa maissa. Entinen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja onkin todennut, että Suomen intressit maataloudessa ovat lähempänä kehitysmaita.

Monien suomalaisten mielissä siintää pelko ulkoa tulevista pakkoyksityistämisistä ja kilpailuttamisista, joiden vaikutuksesta esimerkiksi palvelujen laatu heikkenisi. Palvelutuotantoa markkinoistetaan Suomessa kuitenkin toistaiseksi ennen kaikkea kuntien toimesta. Laadun heikkeneminen johtuu sekä heikosta osaamisesta kilpailuttamisessa että yleisemmin rahoituksen puutteesta.

Varsinaisia ulkoistuksia kiinnostavampi kehityskulku onkin esimerkiksi kahden kerroksen terveydenhuoltojärjestelmän synty. Nykytilanteessa jakolinja kulkee yksityisen työterveyshuollon piirissä olevien ja julkisen terveydenhuollon varassa elävien välillä.

Kaiken kaikkiaan Suomi on niin Euroopan unionin kuin globalisaationkin suhteen mallioppilas. Globalisaatio on julkisessa keskustelussa keino selittää jotakin väistämättömäksi.

Ottaen huomioon kansalaisten parissa tehdyt asennetutkimukset, Suomen poliittisen järjestelmän vakaus on yllättävää. Vaikka suomalaiset toistuvasti ilmaisevat suurtakin sympatiaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota kohtaan, sen purkamisesta ei juuri päättäjiä ole haluttu rangaista. Puolueiden kannatusluvut pysyvät paikoillaan, eikä viime eduskuntavaalien voimasuhteita kääntänyt tulos vielä muuta tätä miksikään.

Samoin vaikka kunnat ovatkin yksityistämisten keskeisin lähde, kansalaiset kokevat voimakasta samastumista juuri niihin – siitäkin huolimatta, että moni kuitenkin tuomitsee yksityisen palvelujen järjestämisen.

Mikko Sauli