Tiedon omistaminen

Kuva: vk-red (CC)

Tieto on arvokasta, muttei samalla tavoin hallinnoitavaa kuin tavara ja pääoma. Tiedon hallintaan on pyritty jo pitkään erilaisin kansallisin patentti-, lisenssi- ja tekijänoikeusjärjestelyin.

Varsinkin viime vuosikymmeninä tiedon käsite on kuitenkin muuttunut: kaupankäynnissä ei ole enää kyse vain tuotteista ja palveluista, vaan yhä enemmän ideoista ja teknologiasta. Siksi Maailman kauppajärjestöä WTO:ta perustettaessa vuonna 1994 neuvoteltiin myös niin sanottu TRIPS-sopimus kauppaan liittyvistä immateriaalioikeuksista (ks. laatikko ohessa).

Immateriaalioikeuksilla tarkoitetaan juridista järjestelmää, jonka tarkoituksena on estää immateriaalituotteiden tai niihin liittyvien prosessien luvaton käyttö. Näitä ovat niin tuotemerkit, lääkepatentit, mikrobiologiset prosessit, geenit, algoritmit kuin nimetkin. Useimmiten immateriaalioikeudet jaetaan tekijänoikeuksiin ja teollisoikeuksiin. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi patentit ja tuotemerkit.

Immateriaalioikeuksia pidetään tärkeinä kannustimina yleiseksi hyväksi tehdylle kehitys- ja tutkimustyölle, jota rahoitetaan patentin perusteella saaduilla rojalteilla (määritelmä ohessa). Parhaimmillaan niillä edistetään muun muassa teknologian siirtoa ja ulkomaisia investointeja. Toisaalta lisenssien luomilla määräaikaisilla monopoleilla rajoitetaan paikallisen teollisuuden innovaatioita ja tutkimusta.

Keskustelussa ovat nousseet esiin erityisesti lääkepatentit. TRIPS-sopimus takaa patentin haltijalle, kuten lääkevalmistajalle, 3 - 20 vuoden lisenssin. Tämä varmistaa tuotteen pitkän saatavuuden, mutta samalla estää halvempien, niin sanottujen geneeristen lääkkeiden kehittämisen ja myynnin. Köyhimpien ihmisten ei ole mahdollista hankkia lääkkeitä riittävästi tai lainkaan.

Lääkekiista ilmentääkin immateriaalioikeuksiin liittyvää etelän ja pohjoisen pallonpuoliskon epätasapainoa: immateriaalioikeuksista hyötyvät enimmäkseen rikkaiden maiden suuret yhtiöt. Paikallisesti toimivat etelän yritykset eivät osaa tai pysty käyttämään niitä hyväkseen. Harvalla kehitysmaalla on myöskään ollut tekijänoikeusjärjestelmiä TRIPSin kattamille aloille. YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad onkin esittänyt, että immateriaalioikeuksia koskevassa politiikassa tulisi huomioida eri valtioiden erilaiset lähtökohdat.

Lääkkeiden lisäksi kiistaa on herättänyt myös elämänmuotojen, kuten geenien ja kasvien osien patentointi. Geeniteknologia tuottaa uusia geenejä, jotka ovat immateriaalioikeuksien piiriin kuuluva keksintö. Geenien patentoinnilla voi olla paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin muilla tekijänoikeuksilla. Esimerkiksi monikansallinen yritys Monsanto hakee parhaillaan patenttia tietyille sian geeneille. Nämä geenit löytyvät käytännössä kaikista jalostetuista sikaroduista, joten patentin myötä sikojen kasvatuksesta ja myynnistä tulisi maksaa korvauksia Monsantolle.

Elämänmuotojen patentointi on perinteisiä tekijänoikeuksia monimutkaisempaa ja tulkinnanvaraisempaa. Miten määritellään, onko kyseessä uusi tuote? Kuinka suuri ero alkuperäiseen on riittävä? Rajan veto on vaikeaa.

Otetaan esimerkiksi tyypillinen ruokakasvi, papu. Vuonna 1994 yhdysvaltainen pienyrittäjä osti Meksikosta säkillisen papuja, joista hän jalosti tietyn keltaisen sävyisiä. Yritykselle myönnettiin patentti ja kasvisuojasertifikaatti. Tämän jälkeen se haastoi toistakymmentä yhtiötä ja viljelijää oikeuteen vaatien rojalteja jokaisesta niiden tuottamasta papukilosta. Samainen yrittäjä oli kuitenkin sertifikaattia hakiessaan todennut papunsa olevan todennäköisesti paikallinen lajike. Pohjois-Meksikossa viljellään yleisesti kahta lajiketta, jotka ovat geneettisesti identtisiä patentoidun pavun kanssa, joten patentti päätyi uusintakäsittelyyn.

Patentoinnissa voi olla kyse myös perimätiedosta, kuten alkuperäiskansojen käyttämästä lääkekasvista. Perimätiedon suojelemiseksi on kehitetty erilaisia mekanismeja: on esimerkiksi tietokantoja, joihin eri yhteisöjen tietämys on rekisteröity, jotta omistajuus voidaan myöhemmin todentaa.

Immateriaalioikeuksille löytyy niin vahvoja tukijoita kuin vastustajia. Heidän näkökulmansa samasta asiasta voivat olla täysin vastakkaisia. Sovun löytäminen on usein vaikeaa.

Immateriaalioikeuksien rinnalle onkin syntynyt vaihtoehtoisia järjestelmiä. Informaatioteknologian alalla tällaisia ovat esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistot ja Creative Commons -lisenssit, joissa tekijä pidättää vain joitakin oikeuksia teokseensa.

Innovaatiot ja teknologia eivät ole stabiileja, joten tieto ja sen omistamiseen liittyvät järjestelmät ovat jatkuvassa muutoksessa. Tätä muutosta tuotetaan sekä virallisesti että epävirallisesti.

Anastasia Laitila ja Mika-Petri Lauronen